Kolmen vuoden takainen EM-pronssimitalisti Ranska joutui tyrmistymään kotiturnauksensa avauspelissä. Strasbourgissa vieraileva Suomen koripallomaajoukkue kävi ennakkoluulottomasti huippumaan kimppuun ja selviytyi parketilta voittajana lukemin 78-76 (44-36).
Suomen koripallomaajoukkue on löytänyt itseluottamuksen, joka huokuu joukkueen esityksistä. Lauantaina Suomi kuritti Latviaa Strasbourgin kovatasoisessa turnauksessa. Voitto on jatkoa huippuesityksille, joilla suomalaiset yllättivät perjantaina kolmen vuoden takaisen EM-pronssimitalisti Ranskan.
Perjantaina Suomen pienen viisikon jalkoihin jäänyt Ukraina ei antanut kotijoukkueen vauhtikoneen päästä käyntiin lauantaisessa maaottelussa Vantaan Energia Areenalla. Ottelu ratkesi lopulta viimeisen kahden ja puolen minuutin aikana, jonka Ukraina vei nimiinsä 10-0. Ukraina voitti loppurynnistyksensä turvin ottelun 66-70 (42-33).
Ensimmäisellä puoliajalla huonoon heittopeliin sortunut Suomen miesten maajoukkue käytti Ukrainan virhevaikeudet onnistuneesti hyödykseen perjantaisessa maaottelussa Vantaan Energia Areenalla. Suomi juoksi ottelun kolmannella jaksolla pienellä viisikolla ukrainalaisilta jalat alta ja viimeisteli voittolukemiksi 92-76 (36-44).
Reilun kahden viikon päästä käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue isännöi perjantaina (8.8.) ja lauantaina (9.8.) kotiluolassaan Vantaan Energia Areenalla Ukrainaa. Suomi mielii voittoja tililleen valmistavista maaotteluistaan.
Suomen koripallomaajoukkue antoi hyvän olympiakenraalin NBA-tähti Dirk Nowitzkin johtamalla Saksalle. Pekingiin seuraavaksi matkaava Saksa piti Bambergin illassa suomalaisvieraansa takanaan tuloksella 78-67 (35-28).
Kesän maaottelukautensa sunnuntaina Liettuaa vastaan aloittanut Suomen miesten koripallomaajoukkue jatkaa huippupelien sarjaansa kohtaamalla torstaina Saksan Bambergissa. Saksa eteni Pekingin olympiakisoihin päihitettyään Ateenan jatkokarsinnoissa Puerto Ricon. Pelintekijöiden loukkaantumisista kärsinyt Suomi saa merkittävän vahvistuksen takalinjoilleen, kun Petteri Koponen liittyy Suomen kokoonpanoon Saksa-otteluun.
Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtasi kesän maaotteluavauksessaan Pekingin olympialaisiin valmistautuvan Liettuan. Suomi shokeerasi Liettuan Siemens Areenan yleisöä siirtymällä 28-34-puoliaikajohtoon, mutta sai Liettuan maailmantähdiltä opetuksen ottelun kolmannella kymmenminuuttisella, jonka Liettua vei 37-6. Loppulukemat kirjattiin Liettuan hyväksi 90-62 (28-34).
Viimekesäisen NBA-varauksen jäljiltä suomalaisen koripalloyleisön katseet kohdistuivat Espoon Hongan ja maajoukkueen pelintekijään Petteri Koposeen. Liigajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvioivat Koposen lunastaneen häneen kohdistuneet odotukset äänestettyään tuoreen Suomen mestarin Korisliigan vuoden pelaajaksi.
Helsinkiläisen Pantterien johdolla on selvä tavoite lähivuosille: tulla pääkaupunkiseudun johtavaksi koripalloseuraksi. Toteutuakseen tavoite vaatii tradition lisäksi vahvan organisaation. Uuden tulemisen alkajaisiksi seuran toiminnanjohtajaksi on palkattu Pekka Hartikainen.
Espoon Honka on koripallon Suomen mestari vuosimallia 2008. Mestaruuttaan menestyksekkäästi puolustanut Honka pisti riehakkaat kultajuhlat pystyyn kotiyleisönsä edessä kukistamalla kouvolaisvieraansa Kouvot kori korista edenneessä trillerimäisessä neljännessä finaaliottelussa pistein 72-71 (35-35).
Espoon Hongan kotikentällä sunnuntaina jatkuvien Korisliigan finaalien herkullinen anti voidaan kiteyttää kahteen sanaan: huikeaa jännitysnäytelmää. Kuilun partaalta takaisin mestaruustaisteluun kivunnut kouvolalaissikermä Kouvot saapuu silti Espooseen selkä seinää vasten ahdistettuna. Honka johtaa finaalisarjaa otteluvoitoin 2-1 saaden nyt toisen tilaisuutensa mestaruuden uusimiseen.
Pakkovoiton paineet kestänyt Kouvot on yhä mukana Korisliigan mestaruustaistelussa. Kouvot kukisti kotiyleisönsä edessä Kouvolassa pelatussa kolmannessa finaaliottelussa Espoon Hongan huikean ja sykähdyttävän trillerin jälkeen 67-66 (41-30) kaventaen samalla finaalisarjan lukemiin 2-1.
Kullankiilto silmissään pelaavalle Espoon Hongalle tarjoutuu tilaisuus koripallon Suomen mestaruuden uusimiseen jo tulevana perjantaina Kouvolassa. Honka siirtyi finaalisarjassa 2-0 -johtoon kukistamalla Kouvot toistamiseen vuorokauden sisään, tällä kertaa niukasti numeroin 70-68 (28-32). Sankarin viitan harteilleen kietaissut Akeem Scott villitsi espoolaisyleisön lopun huimilla yksisuorituksillaan, jotka käänsivät trillerin Hongalle.
Suomen mestaruutta puolustava Espoon Honka käynnisti Korisliigan finaalit räväkästi ryöväämällä heti kättelyssä kotiedun Kouvoilta. Honka hiljensi Mansikka-ahon täyteen ahdetun hallin Kouvolassa pistein 79-71 (42-42). Finaalisarja jatkuu jo tiistaina Tapiolan Urheiluhallissa.
Kouvot ja Espoon Honka aloittavat maanantaina Pantteri-veistoksen metsästyksen, kun Korisliigan ensimmäinen finaali pelataan Kouvolassa. Tiesitkö, että Hongan Mihailo Pavicevic on johdattanut joukkueensa mestariksi jokaisella kerralla, kun espoolaiset ovat hänen komennuksessaan finaaliin asti selviytyneet? Entä tiesitkö, että Kouvot on matkalla kolmeen mestaruuteensa aina raivannut Hongan tieltään pudotuspelien jossain vaiheessa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia