Suomen naisten koripallomaajoukkue jätettiin voitoitta EM-karsinnoissa. Karsintaurakkansa tältä syksyltä päättänyt Suomi kärsi neljännen tappionsa lauantaina Romaniassa, jossa kotijoukkue viimeisteli tulostaululle numerot 76-52 (44-24).
Kolme ottelua, kolme tappiota. Suomen naisten koripallomaajoukkueen haave suorasta EM-lopputurnauspaikasta karisi keskiviikkona Helsingin Kisahallin parketille numeroin 62-49 (34-28) Serbia & Montenegron toimesta.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen vaihtoehdot ovat vähissä keskiviikkona Helsingissä pelattavassa EM-karsintaottelussa Serbia & Montenegroa vastaan. Kahdella tappiolla karsinnat käynnistäneen Suomen on voitettava ottelu säilyttääkseen unelmansa ensi vuonna Italiassa pelattavista EM-kisoista. Muussa tapauksessa unelma suorasta jatkopaikasta murenee Kisahallin parketille.
Suomen naisten koripallomaajoukkue on kovan paikan edessä keskiviikkona, kun se kohtaa Helsingin Jäähallissa pelattavassa EM-karsintaottelussa Romanian. Suomelle kelpaa ottelusta vain voitto, jotta toiveet ensi vuonna Italiassa pelattavista EM-kisoista säilyvät hengissä.
Naisten koripallomaajoukkue kärsi tylyn tappion A-divisioonan EM-karsinta-avauksessaan. Vrsacissa pelatussa ottelussa viime vuoden EM-kisoissa yhdeksänneksi sijoittunut kotijoukkue Serbia & Montenegro ei ollut yllätettävissä, vaan se tarjoili Suomelle tappion lukemin 47-74 (22-32).
Suomen naisten koripallomaajoukkue on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen. Päävalmentaja Hilpi Savikon ryhmä aikoo selvittää EM-karsintojen A-divisioonasta tiensä ensi vuonna Italian Chietissä pelattaviin Euroopan mestaruuskisoihin.
Suomen naisten koripallomaajoukkue koki kovia Turkin Kayserissa pelattavassa neljän maan kansainvälisessä turnauksessa. Slovakia vei jatkoajalle venyneen trillerin nimiinsä numeroin 83-72. Varsinainen peliaika päättyi 66-66 (35-35).
Suomen naisten koripallomaajoukkue viimeistelee EM-karsintakuvioitaan ensi viikolla Turkin Kayserissa pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa. Suomi saa turnauksessa vastaansa viime syksyn EM-kotikisoissaan kahdeksanneksi sijoittuneen Turkin lisäksi Slovakian ja Ruotsin.
Syksyn EM-karsintoihin valmistautuva naisten koripallomaajoukkue jäi ilman voittoja Vierumäellä pelatussa neljän maan kansainvälisessä turnauksessa. Belgia kukisti Suomen kovatasoisen turnauksen päätösottelussa pistein 92-79 (44-44).
Suomen naisten maajoukkue kärsi toisen tappionsa Vierumäellä pelattavassa kansainvälisessä neljän maan turnauksessa. Israel jatkoi voittokulkuaan kukistamalla Suomen pistein 65-46 (32-31).
Suomen naisten koripallomaajoukkue päätti Malmössä pelatun Baltic Sea Cupin selvään 75-58 (40-30) -voittoon Virosta. Suomi kukisti cupissa Viron lisäksi Ruotsin, mutta hävisi harmittavasti ottelunsa Latviaa vastaan viime sekunneilla.
Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi Malmössä pelattavan Baltic Sea Cupin toisessa ottelussaan katkeran tappion. Perjantain myöhäispelissä Ruotsin riemukkaasti kukistanut Suomi joutui poistumaan lauantaina päät painuksissa parketilta, kun viime syksyn EM-kisoissa viidenneksi sijoittuneen Latvian loppukiri puri sinivalkoisiin numeroin 60-56 (27-34).
Suomen naisten koripallomaajoukkue on harjoitellut koko kuuman kesän tiiviisti ja yksi päämäärä kirkkaana mielessään: selviytyminen vuonna 2007 Italiassa pelattaviin EM-kisoihin. Tavoite on kova, mutta ei mahdoton toteuttaa. Se edellyttää syksyllä pelattavissa karsinnoissa Serbia & Montenegron sekä Romanian kukistamista.
Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n merkittävimmän alueen, itsenäisen FIBA Euroopan hallitus on valinnut viime viikolla pitämässään kokouksessa jäsenet eri osa-alueidensa komiteoihin (työryhmiin). Lea Hakala jatkaa seuraavat neljä vuotta naiskomiteassa. Jouko Vuolle jatkaa nuorisokomiteassa toimien seuraavat neljä vuotta yksikön varapuheenjohtajana.
Italiassa vuonna 2007 pelattaviin EM-kisoihin paikkaa hakeva Suomen naisten maajoukkue aloittaa valmistautumisensa syyskuun karsintoihin kesäkuun alussa. Avausleirille maajoukkueen valmennustiimi on nimennyt yhteensä 31 pelaajaa. Kesän ohjelmaan kuuluu tiiviin leirityksen lisäksi kolme kovaa kansainvälistä turnausta, joista yksi pelataan Vierumäellä 18–20.08.
Suomen Koripalloliitto on palkinnut monia vuosia eteläisellä alueella Tikkurila-Seurassa vaikuttaneen Tapio Koskisen Heikki Tuomala -palkinnolla. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia