Naisten SM-sarjassa pronssia viime kaudella HNMKY-paidassa saavuttanut Tiia Hietanen siirtyy HoNsU:n vahvuuteen. 20-vuotiaan ja 181-senttisen Hietasen sopimus jyväskyläläisen SM-sarjajoukkueen kanssa on yksivuotinen.
Naisten SM-sarjakauteen valmistautuva HoNsU Jyväskylästä on saanut pelaajapakettinsa jo lähes valmiiksi. Valmentaja Mikko Tupamäellä on käytettävänään nuori ja nälkäinen ryhmä, joka tähtää kevään 2009 SM-pudotuspeleihin.
Suomen 18-vuotiaiden poikien sekä alle 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen juniorimaajoukkueiden toinen leiriviikko Liettuain Anyksciaissa on käynnistynyt. Kaikki leirille osallistuvat suomalaisjoukkueet pääsivät viikonloppuna tositoimiin alkaen 18-vuotiaista pojista, jotka kukistivat Liettuan 16-vuotiaat kahdesti.
Heinäkuussa käynnistyviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien omaajoukkue suuntasi maanantaina valmistavalle leirille Liettuan Anyksciaihin. Leiritykseen osallistuvat myös Suomen alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet. Joukkueet kohtaavat yhdeksän päivän leirityksen aikana Liettuan eri ikäluokkien maajoukkueita sekä paikallisia seurajoukkueita.
Koripalloliiton ensimmäiset All Star –leirit järjestettiin Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 5.-9. joulukuuta. Kokeneiden maajoukkuevalmentajien opissa kävi yhteensä lähes 150 poika- ja tyttöjunioria. Neljä kertaa vuodessa järjestettävät All Star –leirit ovat osa Koripalloliiton pelaajalahjakkuuksien kartoitusjärjestelmää.
Naisten SM-sarja on osoittautunut juuri niin kovatasoiseksi, kun ennalta kauden avausinfossa aavisteltiinkin. Tulevana viikonloppuna 24.-25.11. pelataan yhteensä kahdeksan ottelua ja mukaan mahtuu joulukuussa Suomen cupin finaalissa pelaavien Espoo Teamin ja Lappeenrannan Catzin välinen taistelu.
Naisten SM-sarjakaudesta odotetaan tulevan kautta aikain yksi kovatasoisimmista naisten 65-vuotisessa SM-historiassa. SM-sarjan avausinfossa yli puolet joukkueista ilmoittautui mestariehdokkaiden joukkoon. Kirkkaimpina ennakkosuosikkeina kauteen lähtevät viime vuoden finalistit Catz Lappeenranta ja Kotkan Peli-Karhut.
Naisten koripallomaajoukkueen laituri Sanna Helenius joutuu viikon harjoittelukieltoon kylkivamman takia. Heleniusta paikkaamaan huomiseen EM-karsintaotteluun on hälyytetty 18-vuotiaiden maajoukkueen tehopelaaja Henna Salomaa.
Naisten maajoukkue viimeistelee EM-karsintakuntonsa keskiviikkona 22.8. klo 19:00 ja torstaina 23.8. klo 16:30 pelattavilla maaotteluilla Viroa vastaan. Koris.net tapasi maajoukkueen levypallospesialistin Niina Laaksosen ja tiedusteli joukkueen ennakkotunnelmia. Laaksosen mukaan Suomi on valmiina yllättämään EM-karsinnoissa kaikki.
Naisten koripallomaajoukkue oli lähellä järjestää yllätyksen Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, kun se kohtasi ”finaalissa” EM-kisojen kuutosen Latvian. Suomi johti aina kolmannen jakson lopulle, mutta taipui lopulta lukemin 68-81 (37-30).
Naisten SM-sarjan nousijajoukkue HoNsU on vahvistanut rivejään Tiina Valkeapäällä. 19-vuotias ja 177-senttinen Valkeapää siirtyy Lappeenrannasta Jyväskylään opintojen perässä.
Naisten SM-sarjaan noussut HoNsU Jyväskylästä on kiinnittänyt vahvuutensa jo toisenkin ulkomaalaisvahvistuksen. Joukkueen tuorein jäsen on amerikkalaislaituri Charlee Underwood. Aiemmin HoNsU pestasi kanadalaisen Lizanne Murphyn.
Naisten SM-sarjaan keväällä noussut HoNsU Jyväskylästä on vahvistanut joukkuettaan kanadalaisella Lizanne Murphylla. 185-senttinen ja 23-vuotias laituri siirtyy Suomeen suoraan koulun penkiltä, amerikkalaisesta Hofstran yliopistosta.
Naisten SM-sarjaan puhtaalla pelillä I divisioonasta noussut HoNsU Jyväskylästä on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen Anna Kuokkasen kanssa. Kuokkanen siirtyy Jyväskylään kasvattajaseurastaan Lappeenrannan Catzista, jonka riveissä hän oli voittamassa tänä keväänä SM-hopeaa.
Koripalloliitto uudisti alle 15-vuotiaiden pelaajien kartoitusjärjestelmän tälle vuodelle. Pelaajapotentiaali kartoitetaan paikallisilla maajoukkueleireillä, joista ensimmäinen järjestettiin Helsingissä viime viikonvaihteessa. Pelaajien asenne keräsi kiitosta valmentajilta, leirillä vierailleen huippukoripallon johtaja Henrik Dettmannista lähtien.
Nuorten koripallomaajoukkueiden uudistuneet valmennusjohdot on valittu. Koris.net kysyi kultakin valitulta valmentajalta muutamia taustatietoja ja ajatuksia tulevasta maajoukkuepestistä. Seuraavassa esitelty alle 15-vuotiaiden tyttöjen eli ns. sisääntulomaajoukkueen valmennusjohto, johon tulivat valituiksi Harri Jokela, Mikko Tupamäki, Mikko Larkas, Jussi Räikkä, Martti Iivonen ja Anu Rajaniemi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia