Forssan Alku ja Jyväskylän HoNsU ottavat torstaina yhteen Forssan urheiluhalli Feenixisissä. Jyväskyläläiset ovat olleet runkosarjan kolmoselle FoA:lle hankala vastus: joukkue on voittanut kolmesta kamppailusta ainoastaan yhden.
Lauantaina päättyneen naisten SM-runkosarjan pistetilaston kärkisijan vei Tapiolan Hongan Melissa Jeltema, joka kuittasi korikuningattaruuden 26,2 pisteen keskiarvollaan. Jeltema vei nimiinsä myös SM-sarjan tehotilaston kärkisijan. Suomalaispelaajat olivat Niina Laaksosen ja Minna Stenin johdolla vahvasti edustettuina tilastokategorioiden kärjessä.
Naisten SM-sarjan torstai-illan ainoassa ottelussa nähtiin vierasvoitto, kun Äänekosken Huima nujersi HoNsUn 53–66 (31–29) Jyväskylässä pelatussa Keski-Suomen paikallisottelussa. Huima otti ottelun hallintaan puolustuspelillään kolmannesta jaksosta alkaen, mutta ratkaisi pelin vasta viimeisillä minuuteilla.
Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto (FISU) on valinnut sekä Suomen miesten että naisten koripallojoukkueet vuoden 2013 Universiadeihin, jotka järjestetään Kazanissa 6.-17.7. Sinivalkoiset värit menestyivät erinomaisesti 2011 ”opiskelijoiden olympialaisissa”, joissa Suomen miehet saavuttivat historian parhaan saavutuksensa ollen seitsemänsiä ja naisten napatessa kahdeksannen sijan.
Naisten SM-sarjan kärkijoukkueet Lappeenrannan Catz ja kotkalainen Peli-Karhut kasvattivat voittoputkiaan sunnuntaina. Peli-Karhut karkasi kolmannella jaksolla Turun Riennolta ja Catz päihitti ToPon vieraskentällä Helsingissä. Sunnuntain muut voittajat olivat Keravan Energia Team, HoNsU ja Äänekosken Huima.
Kotkalainen Peli-Karhut oli tulta ja tappuraa naisten SM-sarjan lauantaikierroksen ottelussaan Espoossa. PeKa jylläsi tauluun hurjat 110 pistettä sarjakolmonen Hongan kustannuksella vahvistaen asemiaan kakkossijalla. Hyvinkäällä Ponteva haki kauden kolmannen voittonsa ja Turussa Riento nousi pudotuspeliviivan ylle yllättämällä HoNsUn.
Tasaista vauhtia pudotuspeleihin etenevän jyväskyläläisen HoNsUn tehosentteri Minna Sten, 25, on naisten SM-sarjan helmikuun pelaaja. Tammikuussa pääsarjauransa 300. blokin kirjauttanut Sten on nikkaroinut pisteitä ja levypalloja tupla-tuplan keskiarvoilla sekä johtaa SM-sarjan blokkitilastoa ylivoimaisesti.
Lappeenrannan Catz kasvatti voittoputkensa 11 ottelun mittaiseksi nujertamalla kahden viikon takaisen cup-finaalivastustajansa Äänekosken Huiman pistein 75–54 (36–26). Pudotuspeliviivalla Keravan Energia Team palasi kahdeksannelle sijalle voitettuaan Turun Riennon 74–61 (41–28). Voittoihin lauantai-iltana ylsivät myös Forssan Alku ja HoNsU.
Naisten SM-sarjan nousijajoukkueiden kaartiin kuuluva Turun Riento nousi viimeiselle pudotuspelipaikalle nujertamalla toisen nousijajoukkueen BC Nokian 58–53 (35–37). Turkulaisten voitto oli kauden seitsemäs. Catz ja Peli-Karhut jatkoivat puolestaan pitkiä voittoputkiaan ja FoA sekä Honka kiinnittivät otettaan kolmannesta sijasta.
HoNsUn vahva vire naisten SM-sarjassa jatkuu. HoNsU voitti lauantaina viidennen kerran kuudessa ottelussa, kun vahvasti puolustaneet jyväskyläläiset nipistivät Keravan Energia Teamia 87–67 (37–29). SM-sarjan kärkijoukkueet Catz ja PeKa kohentelivat asemiaan sijoilla 1.-2. ja Huima paranteli jalansijaansa pudotuspelitaistelussa kaatamalla Alun.
Lappeenrannan Catz vankisti entisestään asemiaan naisten SM-sarjan kärjessä löylyttämällä nuorekasta Tapiolan Honkaa kotonaan 87-65 (46-36). Kentän hahmo oli peräti 38 pistettä hallitsevalle mestarille raivonnut Jelena Reshetko. Myös PeKa, FoA, TuRi ja HoNsU hakivat sunnuntaikierrokselta voitot.
Tapiolan Honka haki kolmannen voittonsa yhtä monesta tammikuussa pelaamastaan ottelusta, kun sarjanousija Hyvinkään Ponteva saapui Espooseen naisten SM-sarjan lauantaikierroksella. Hongan Melissa Jeltema järjesti ottelussa oman shownsa pussittamalla 42 pistettä Hongan voittaessa 99–81 (56–47). Kierroksen muut voittajat olivat PeKa, ToPo ja Catz.
Ylivoimaisesti kuluvan naisten SM-kauden torjuntatilastoa johtava Minna Sten esti torstaina neljä Huiman heittoyritystä, kun Stenin tähdittämä HoNsU voitti Äänekoskella. Samalla Sten siirtyi ensimmäisenä pelaajana SM-historiassa ohi 300 runkosarjatorjunnan rajapyykistä.
Kotkalainen Peli-Karhut on palannut naisten SM-sarjaparketeille joulutauolta mahtivireessä. Sille saatiin vahvistusta sunnuntaina, kun lauantaina Turun Rientoa vieraissa pyörittänyt PeKa läksytti Kotkassa murskaavan 94-47 (40-24) –voiton sarjakolmosesta Forssan Alusta.
Naisten SM-sarja palasi pitkän joulutauon jälkeen tositoimiin lauantaina iltapäivällä. Sarjanousija Hyvinkään Ponteva pääsi pitkästä aikaa voiton makuun ryöpyttämällä Keravan Energia Teamia kotikentällään 72–66 (30–44). Vuoden aloittivat voitoilla myös Äänekosken Huima, Peli-Karhut, Catz sekä HoNsU.
Lauantaina rikottiin levypallovirstanpylväitä kahdella rintamalla, kun Tampereen Pyrinnön Damon Williams kietoi pääsarjauransa 3000. runkosarjassa haetun levypallon ja HoNsUn Minna Sten rikkoi puolestaan naisten SM-sarjassa 1000 levypallon rajan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia