Suomen miesten maajoukkue pääsi ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä tositoimiin torstai-iltana, kun se kohtasi Södertäljessä Ruotsin. Viime hetken sairastumisten vuoksi varsin pienellä kokoonpanolla otteluun joutunut Suomi heilutti tahtipuikkoa puolen tunnin ajan, kunnes isännät rynnivät ohi ja voittoon päätösjaksolla.
Suomen koripallomaajoukkue aloitti kesäharjoittelun jo toukokuun puolivälissä. Tositoimiin maajoukkue pääsee vihdoin torstaina 29.7., jolloin Södertäljessä on vastassa Ruotsi. Ottelu käynnistää Suomen pelillisen valmistautumisen syyskuun EM-karsintoihin.
Miesten koripallomaajoukkueen valmennusryhmä Henrik Dettmannin ympärille on valmis. Päävalmentaja Dettmann saa valmennusavukseen Pekka Salmisen sekä Tomi Kamisen. Maajoukkueen fyysisenä valmentajana jatkaa Jussi Hirvonen, joka toimi samassa tehtävässä myös Saksan maajoukkueessa Dettmannin käskyttäessä joukkuetta.
Pekka Salmisen luotsaama ja Petri Virtasen edustama Solna Vikings ei voinut paremmalleen mitään viidennessä ja ratkaisevassa Basketliganin välierässä. Luulajassa 4.041-päisen kotiyleisönsä edessä pelannut Plannja Basket rynni voittoon lukemin 101-75 ja finaaleihin otteluvoitoin 3-2.
Ruotsin Basketliganissa käynnistyivät tiistai-iltana puolivälierät. Suomalaisvärit olivat heti hienosti esillä, kun viime kaudella SM-Koriksen parhaana pelaajana palkittu Petri Virtanen nakutti 29 pistettä ja auttoi joukkueensa Solna Vikingsin 95-86-vierasvoittoon Sallén Basketista.
Suomalaispelintekijä Petri Virtanen on siirtynyt Virosta Ruotsin mestaruutta puolustavan Solna Vikingsin vahvuuteen. Virtasen siirto tapahtui nopealla aikataululla ja hän ennätti tehdä Solna-debyyttinsä jo keskiviikkona, kun paikallisottelussa oli vastassa Södertälje Kings. Vain yksissä Solnan heittoharjoituksissa ennen peliä mukana ollut Virtanen siivitti heti kolmosillaan uuden joukkueensa voittoon.
Suomen koripallomaajoukkue saa mieluisan yllätysvahvistuksen Baltic Sea Cupin kokoonpanoonsa. Espanjan kakkosliigassa pelaava Jyri Lehtonen on saanut seuraltaan Melillalta luvan ja lisävapaata, joka mahdollistaa miehen esiintymisen Suomi-paidassa Riikassa, Latviassa käytävässä Baltic Sea Cupissa joulukuun 27.-28. päivinä.
Suomen miesten koripallomaajoukkue osallistuu joulukuun 27.-28. päivinä Baltic Sea Cup –turnaukseen Latvian Riikassa. Vuodenvaihteessa postinsa jättävä päävalmentaja Ari Tammivaara on valinnut Baltic Cup –joukkueen, jossa on mukana kolme ensikertalaista.
Nuorella ryhmällä Tshekissä vieraileva Suomen maajoukkue kompastui torstaina juniorimaiseen asenteeseensa Nymburgin kansainvälisessä turnauksessa. Tshekin Universiadijoukkue rymisteli 85-70-voiton Suomesta, joka pelasi kesän heikoimman ottelunsa.
Hallitseva Suomen mestari ja paikan FIBA Euroopan liigaan saanut Honka on pistänyt pystyyn kovatasoisen harjoitusturnauksen, joka tulee kantamaan nimeä Opel Cup. Espoolaisjoukkue Honka on tehnyt turnauksen järjestämisestä kolmivuotisen suunnitelman. Ensimmäinen Opel Cup pelataan 19.-21.9.2003.
Juuri Tampereella pelattua Sokos Hotel Tournamentia isännöinyt Suomen koripallomaajoukkue matkaa maanantaina Tshekkeihin. Nymburgissa Suomi ottaa mittaa isäntämaan lisäksi Libanonin maajoukkueesta sekä amerikkalaisesta yliopistojoukkueesta.
Suomen koripallomaajoukkue matkustaa torstaina Tukholmaan, jossa se kohtaa ensin perjantaina (27.6.) harjoitusmaaottelussa syyskuisiin EM-kotikisoihinsa valmistautuvan Ruotsin. Viikonvaihteessa (28.-29.6.) Suomi ottaa osaa Baltic Sea Cupin osaturnaukseen Norrköpingissä. Suomi on liikkeellä varsin nuorekkaalla joukkueella, jossa on mukana mm. 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa.
Suomalainen koripallovalmennus on saanut uuden lähettilään maailmalle. Kokenut Jukka Mantere, 53, on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen tanskalaisseura Skjold Stevnsgaden kanssa. Mantere tulee valmentamaan kööpenhamilaisseuran miesten ja naisten joukkueita.
Suomalaisvalmentaja Pekka Salminen osui jättipottiin heti ensimmäisellä kaudellaan ulkomailla. 39-vuotiaan Salmisen valmentama Solna Vikings voitti tiistai-iltana Ruotsin mestaruuden kukistettuaan neljännessä finaalissa Plannja Basketin kotikentällään lukemin 108-99.
Miesten koripallomaajoukkue ottaa osaa Tallinnassa 28.-29.12. pelattavaan Baltic Sea Cupiin. Turnauksen avauspäivänä Suomi kohtaa reilun vuoden vanhan Saku Arenan parketilla isäntämaa Viron. Maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara on nimennyt Tallinnaan matkustavan miehistönsä.
Suomen koripallomaajoukkue sai rajun oppitunnin hyökkäyspelin lähes täydellisestä toteuttamisesta, kun viime EM-kisoissa 8. sijoittunut Latvia ryöpytti Baltic Sea Cupin avauspäivänä siitä 120-87-voiton. Perjantain toisessa ottelussa Ruotsi kukisti ehkä hieman yllättäen Viron selkeästi 104-80. Näin lauantaina 29.6. pelattavissa kamppailuissa Tapiolan Urheilutalolla nähdään otteluparit Latvia-Ruotsi (klo 16) ja Suomi-Viro (18.30).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia