Pari viikkoa sitten nilkkansa telonut Jukka Matinen oli jälleen tositoimissa, kun hänen joukkueensa Frankfurt Skyliners piipahti Markku Larkion ja Mikko Noopilan edustaman Braunschweigin vieraana. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Hanno Möttölän edustama Skipper Bologna voitti kuudennen kerran peräkkäin Italian liigassa. Torstai-iltana Skipperin joutui tunnustamaan paremmakseen Metis Varese. Möttölä joutui aikaisin virhevaikeuksiin ja joutui viettämään vaihtopenkillä normaalia pidemmät tovit.
Hanno Möttölä kiskoi uudeksi levypalloennätyksekseen yhdeksän irtopalloa, kun hänen joukkueensa Skipper Bologna kellisti Italian liigan kärkikamppailussa Montepaschi Sienan. Lisäksi Möttölä pussitti 11 pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Viron liiga käynnistyi lauantai-iltana Suomen aikaa paikallisella hegemoniakamppailulla, jossa vastakkain olivat viime kevään finalistit A. Le Coq ja Tallinnan Kalev. Joukkueet eivät yleisöä pettäneet, vaan tarjoili jatkoaikatrillerin. Suomen Petri Virtanen teki A. Le Coqille kymmenen pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Ilta-Sanomat on jo pitkään jakanut eri urheilulajeissa parhaille pelaajille Ilta-Sanomien tähtiä. Kahtena viime kautena IS-tähtiä on jaettu myös SM-Koriksessa. Alkavalla kaudella parhaiden palkitseminen jatkuu.
Jyväskyläläisen Petri Virtasen ei tarvinnut kauaa odotella menestystä euroammattilaisen urallaan. Kesällä virolaisen A. Le Coqin riveihin siirtynyt Virtanen voitti joukkueineen viikonvaihteessa maan Cup-mestaruuden.
SM-Koriksessa pelaava BC Jyväskylä on solminut yksivuotiset sopimukset englantilaisen sentterin Nosa Obasuyin sekä piskuisen amerikkalaisen pelinjohtajan Glenn Stokesin kanssa. Uusina kotimaisena pelaajina BC Jyväskylään ovat siirtyneet Kimmo Juvonen Forssan Koripojista sekä Kuopion Linkin kasvatti Joonas Korhonen.
Hallitseva Suomen mestari ja paikan FIBA Euroopan liigaan saanut Honka on pistänyt pystyyn kovatasoisen harjoitusturnauksen, joka tulee kantamaan nimeä Opel Cup. Espoolaisjoukkue Honka on tehnyt turnauksen järjestämisestä kolmivuotisen suunnitelman. Ensimmäinen Opel Cup pelataan 19.-21.9.2003.
Suomen maajoukkue koki torstaina toisen tappionsa kotiturnauksessaan Tampereella kovasta taistelustaan huolimatta. Viro pääsi niskan päälle heti alussa ja piti johtoasemansa loppuun saakka. Suomen tappio virolaisille Sokos Hotel Tournamentissa kirjattiin täpötäyden Pyynikin Palloiluhallin edessä lukemin 83-89 (42-48).
Kolmantena päivänä peräkkäin loppuunmyyty Pyynikin Palloiluhalli sai todistaa perjantaina Suomen joukkueen uudelleensyntymisen. Kahdessa ensimmäisessä pelissään Sokos Hotel Tournamentissa väkinäisesti esiintynyt Suomi haastoi tasapäisesti MM-kolmosta Saksaa 30 minuutin ajan. Rutinoitunut Saksa korjasi kuitenkin lopulta potin.
Suomen miesten koripallomaajoukkue tarjosi ääriään myöten täynnä olleille Pyynikin Palloiluhallin lehtereille hienon taistelun, kun Sokos Hotel Tournament käynnistyi keskiviikkona Tampereella. Oltuaan puoliajalla peräti 27 pisteen takaa-ajoasemassa Suomi nousi viimeisillä minuuteilla yleisön suureksi riemuksi taistelemaan jopa voitosta.
Syyskuun EM-kisoihin valmistautuva Latvia romutti Suomen koripallomaajoukkueen toiveet historian ensimmäisestä Baltic Sea Cup –voitosta. Suomen nuori maajoukkue oli puolen tunnin pelin jälkeen kolmen pisteen päässä vastuksestaan, mutta päätösjaksolla ero repsahti ja Latvia rynni 95-76-voittoon.
Suomen koripallomaajoukkue sai lauantaina vastaansa kiukkuisen Ruotsin. Perjantaina Tukholmassa Suomen toimesta nöyryytetyt ruotsalaiset tulivat Baltic Sea Cupin avausotteluun revanssimielellä. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Suomi otti toisen peräkkäisen voittonsa tulevista EM-kisaisännistä ja pelaa näin osaturnauksen voitosta sunnuntaina Latviaa vastaan.
Suomen koripallomaajoukkue avasi Ruotsin turneensa perjantaina hienolla tavalla. Tukholmassa pelatussa harjoitusmaaottelussa tuleva EM-kisaisäntä Ruotsi sai tuta Suomen nuoren joukkueen puolustusinnon ja taipui kotiyleisönsä edessä nöyryyttävin lukemin 100-82 (51-26).
Suomen koripallomaajoukkue matkustaa torstaina Tukholmaan, jossa se kohtaa ensin perjantaina (27.6.) harjoitusmaaottelussa syyskuisiin EM-kotikisoihinsa valmistautuvan Ruotsin. Viikonvaihteessa (28.-29.6.) Suomi ottaa osaa Baltic Sea Cupin osaturnaukseen Norrköpingissä. Suomi on liikkeellä varsin nuorekkaalla joukkueella, jossa on mukana mm. 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa.
SM-Koriksen vuoden pelaajana palkittu Petri Virtanen vaihtaa maisemia. Virtanen on solminut yksivuotisen sopimuksen virolaisen A. Le Coqin kanssa. Tuleva pelikausi on vasta 22-vuotiaalle Virtaselle ensimmäinen ulkomailla.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia