Naisten SM-finaaleista tulee viime kauden toisinto. Vuosi sitten SM-hopealle jäänyt Äänekosken Huima haastaa jälleen helsinkiläisjoukkue Pantterit mestaruustaistossa. Huima eteni finaaliin kukistamalla Espoo Basket Teamin lauantaina kotonaan 97-62. Äänekoskelaiset voittivat välieräsarjan 2-1.
Naisten koripallomaajoukkue päätti EM-karsintaurakkansa positiivisissa merkeissä. Eroa Venäjään toki kertyi Äänekoskella pelatussa ottelussa 22 pisteen edestä (72-94), mutta MM-hopeamitalisti sai tehdä täyden iltapuhteen voittonsa eteen. Suomi pelasi selkeästi pirteämmin kuin kahdessa edellisessä karsintapelissä ja haastoi maailmanluokan tähtiä ennakkoluulottomasti.
Äänekosken Liikuntatalolla nähdään tiistaina 26.11. sikermä suoraan maailman huipulta, kun Suomen naisten koripallomaajoukkueen vieraaksi saapuu EM-karsintojen päätösotteluun Venäjä. Itänaapurit saavuttivat syyskuussa Kiinassa pelatuissa kisoissa MM-hopeaa. Koko maailmassa Venäjää paremmaksi osoittautui ainoastaan Yhdysvallat, joka vei kirkkaimmat mitalit voitettuaan finaalin lukemin 79-74.
Vuosi sitten Karkkilassa Suomen koripallonaisille täydellisen romahduksen kokenut ja 25 pisteen tappion kärsinyt Slovenia oli myöhään lauantai-iltana vahvempi osapuoli, kun joukkueet kohtasivat uudelleen. Slovenia nappasi 78-44-voiton ja pudotti Suomen EM-karsintalohkon B viimeiseksi.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari on valinnut pelaavan kymmenikön keskiviikko-iltana (20.11.) Tampereella käytävään EM-karsintaotteluun. Suomi lähtee hakemaan voittoa Unkarista Pyynikin Palloiluhallilla klo 18.30 odotetuin nimin.
Huipputärkeisiin EM-karsintaotteluihinsa Helsingissä parhaillaan valmistautuva naisten koripallomaajoukkue tapasi suomalaisen lehdistön maanantaina. Koris.net keräsi lukijoilleen joukkueen pelaajaesittelyt.
Suomen naisten koripallomaajoukkue venyi voittoon toisessakin EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan Riikassa. Latvia sai taipua kotiyleisönsä edessä sunnuntaina lukemin 58-71. Lauantaina Suomi otti 94-69-voiton. Heli Roukanoja oli suomalaisten ykkösnimi sunnuntaina 21 pisteellään ja 11 levypallollaan.
Naisten koripallomaajoukkue otti 94-69-voiton Latviasta Riikassa lauantai-iltana. Suomen esitys oli lupauksia antava ajatellen ensi keskiviikkona jatkuvaa EM-karsintaa. Suomi vei ottelua lähes alusta alkaen ja pystyi toteuttamaan tasapainoisesti omaa taktiikkaansa; nopeita hyökkäykseen lähtöjä sekä aggressiivista puolustusta.
Suomen naisten koripallomaajoukkue ottaa lauantai-aamuna suunnan kohti Riikaa. Matkallaan maajoukkue viimeistelee kahdessa Latviaa vastaan pelattavassa maaottelussa yhteispeliään ensi viikolla alkavaa EM-karsintaurakkaa varten. Päävalmentaja Risto Piipari nimesi perjantaina 12 pelaajaa Latvia-otteluihin.
Naisten maajoukkue pelaa EM-karsintojen kotiottelunsa Tampereella Unkaria vastaan 20.11. ja Äänekoskella Venäjää vastaan 26.11. Kyseisten otteluiden välissä Suomi vierailee Sloveniassa. Viimeistelyharjoituksensa EM-karsintoja varten maajoukkue käynnistää torstaina 14.11. Helsingissä, jonne päävalmentaja Risto Piipari on nimennyt 15 pelaajaa.
Sunnuntaina nähtii Helsingin illassa monta peräkkäistä tapahtumaa. Pantterit otti kolmannen peräkkäisen loppuotteluvoittonsa Äänekosken Huimasta, joka puolestaan takasi seuralle kolmannen peräkkäisen ja Lea Hakalalle kymmenennen peräkkäisen Suomen mestaruuden.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen helmikuun Viking-pelaajaksi Hongan Martti Kuisman. Naisten puolella kuukauden pelaajan tittelin vei nimiinsä Panttereiden liettualaisvahvistus Jurgita Kausaite. Kummatkin pelaajat auttoivat kuukauden aikana joukkueensa runko- ja jatkosarjojen voittoihin.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen tammikuun Viking-pelaajaksi nousijajoukkue Joensuun Katajan pelintekijän Jukka Toijalan. Naisten puolella kuukauden pelaajan tittelin otti nimiinsä Pussihukkien Anu Mahlamäki.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen marraskuun Viking-pelaajaksi Hongan amerikkalaistakamies Lonnie Cooperin. Naisten puolella kuukauden pelaajan tittelin otti vakuuttavilla esityksillään nimiinsä Äänekosken Huiman Sari Puranen.
Suomen naisten koripallomaajoukkue avasi EM-karsintaruljanssinsa keskiviikkoiltana Budapestissä ottelulla Unkaria vastaan. Syksyllä pelatuissa EM-kisoissa seitsemänneksi sijoittunut Unkari oli ensimmäisen puoliajan lujilla vieraidensa kanssa, mutta väänsi rutiininomaisesti 76-55-voiton suomalaisten epäonnistuessa ratkaisuissaan.
Viikonvaihteessa Helsingissä pelatuissa maaotteluissa Jaana Sintonen saavutti uransa sadannen maaottelun, kun Suomen naiset kukistivat Viron kahdesti. Sintosen juhlaottelussa sunnuntaina Suomi nuiji vieraansa peräti 81-59 (45-23).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia