Yliopistokoripalloilu on Yhdysvalloissa iso asia. Sen ovat monet suomalaispelaajatkin saaneet kokea. Kuten esimerkiksi Tuukka Kotti kun hänen joukkueensa Providence kohtasi kotikentällään Dunkin Donuts Centerissä Syracusen ja paikalla oli 12993 katsojaa kannustamassa.
Suomalaispelurit ovat tehtailleet henkilökohtaisia ennätyksiään Yhdysvaltain yliopistokoripallossa. Ennätystahdissa ovat olleet Mainen Olli Ahvenniemi, Valparaison Shawn Huff sekä St. Francisin opinahjoa New Yorkissa edustava Sami Pekkola. Seuraavassa suomalaissähkeitä USA:sta.
Suomalaispelurit Tuukka Kotti ja Olli Ahvenniemi kohtasivat toisensa USA:n yliopistokentillä varhain keskiviikko-aamuna Suomen aikaa. Kotin Providence jätti vähän selittelyn sijaa ottelussa, jossa se selätti Mainen luvuin 104-74.
Suomalaislaituri Tuukka Kotin uusi piste-ennätystään ei pelastanut Providencea tappiolta yliopistokoripallon ottelussa Floridaa vastaan. Kotti pussitti 17 pistettä ja oli vahva myös muilla pelin osa-alueilla. Florida korjasi kuitenkin potin 84-66-voitollaan.
Yhdysvaltain parhaaksi yliopistojoukkueeksi arvioitu Wake Forest sai kauden tähän mennessä kovimman vastuksensa, kun se kohtasi varhain torstai-aamuna Suomen aikaa Tuukka Kotin Providencen. Wake Forest piti voittosuhteensa (4-0) puhtaana 79-67-voitollaan.
Suomen ja Ruotsin miesten maajoukkueet pelasivat torstaina virallisen maaottelun, jossa Ruotsi vääntäytyi päätösneljänneksellä ohi ja voitti kahdeksan pisteen turvin. Perjantaina joukkueet ottivat toistamiseen toisistaan mittaa – tällä kertaa epävirallisessa harjoitusottelussa. Suomi käänsi asetelmat päälaelleen ja voitti lukemin 73-66.
Suomen miesten maajoukkue pääsi ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä tositoimiin torstai-iltana, kun se kohtasi Södertäljessä Ruotsin. Viime hetken sairastumisten vuoksi varsin pienellä kokoonpanolla otteluun joutunut Suomi heilutti tahtipuikkoa puolen tunnin ajan, kunnes isännät rynnivät ohi ja voittoon päätösjaksolla.
Suomen koripallomaajoukkue aloitti kesäharjoittelun jo toukokuun puolivälissä. Tositoimiin maajoukkue pääsee vihdoin torstaina 29.7., jolloin Södertäljessä on vastassa Ruotsi. Ottelu käynnistää Suomen pelillisen valmistautumisen syyskuun EM-karsintoihin.
Kevään aikana pelatut nuorten maajoukkuepelit ovat poikineet suomalaisille tulevaisuuden toivoille loistavia mahdollisuuksia. Peräti neljä suomalaista nuorta poikien maajoukkuepelaajaa pääsee näyttämään taitojaan eri puolilla Eurooppaa järjestettävillä kesäleireillä.
Kymenlaaksolaisella mieskoripallolla menee lujaa. Kouvot johtaa SM-Koriksen finaalisarjaa Namika Lahtea vastaan 2-0 ja on jo varmistanut kaudesta SM-mitalin itselleen. Torstaina KTP Basket kaatoi hallitsevan mestarin Hongan toisessa pronssiottelussa 90-79 ja nappasi näin Kotkaan ensimmäisen SM-mitalin kymmeneen vuoteen yhteistuloksella 185-176. Edellinen kotkalaismitali oli vuodelta 1994, jolloin KTP voitti Suomen mestaruuden.
Miesten SM-Koriksen ensimmäisen pronssiottelun lopputulos takaa jännityksen torstaina pelattavaan toiseen osaotteluun. Honka kukisti KTP Basketin niukasti Karhuvuoren Urheilutalolla lukemin 97–95. Pronssimitalien kohtalo ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.
Miesten SM-Koriksen puolivälierät polkaistiin käyntiin torstaina yhdellä ottelulla. Hongan ja salolaisen Vilpas Vikingsin ensimmäinen kohtaaminen tarjosi katsojille paitsi odotetun kaltaista fyysistä taistoa. Vieraat pysyivät ottelussa mukana lähes koko 40-minuuttisen, mutta kurinalaisesti molemmissa kenttäpäädyissä pelannut Honka ei luovuttanut kotietuaan, vaan vei voiton lukemin 86–72.
Puolalaisjoukkue Polonia Varsova piti elossa pudotuspelihaaveensa FIBA Euroopan liigassa, kun se keskiviikkona kaatoi kotonaan Hongan. Suomalaisvieraat veivät ottelua ensimmäisen puolikkaan, mutta menetti otteen ja kärsi lopulta 79-96-tappion. Hongalle tappio tiesi jäämistä C-lohkon viimeiseksi.
Kotoisessa SM-Koriksessa kahdeksan ottelun mittaiseen voittoputkeen äitynyt Honka jatkoi pirteitä otteitaan keskiviikkona, kun FIBA Euroopan liiga palasi joulutauoltaan. Saksassa GHP Bambergin vieraana piipahtaneet espoolaiset piinasivat isäntiään pitkään, mutta joutui antautumaan viimeisellä minuutilla.
Suomen miesten maajoukkue voitti sunnuntaina Riikassa Baltic Sea Cupin loppuottelussa Latvian 86–67 (44 – 37). Voitto tiesi sitä, että Suomi otti ensimmäistä kertaa mestaruuden Baltic Cupissa. Suomi selviytyi loppuotteluun voittamalla Viron luvuin 79 – 77 ja Latvia puolestaan kukisti Ruotsin 74 – 70. Pronssiottelussa Ruotsi voitti Viron luvuin 88 – 69.
Suomen koripallomaajoukkue avasi voitokkaasti Latviassa pelattavan Baltic Sea Cup –turnauksen lauantaina. Suomi otti historiansa yhdeksännen voiton Virosta kaatamalla naapurit toisen puoliajan rutistuksellaan, nuorten kovien panoksien siivittämänä ja lukemin 79-77.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia