Suomen koripallomaajoukkue saa mieluisan yllätysvahvistuksen Baltic Sea Cupin kokoonpanoonsa. Espanjan kakkosliigassa pelaava Jyri Lehtonen on saanut seuraltaan Melillalta luvan ja lisävapaata, joka mahdollistaa miehen esiintymisen Suomi-paidassa Riikassa, Latviassa käytävässä Baltic Sea Cupissa joulukuun 27.-28. päivinä.
Suomen miesten koripallomaajoukkue osallistuu joulukuun 27.-28. päivinä Baltic Sea Cup –turnaukseen Latvian Riikassa. Vuodenvaihteessa postinsa jättävä päävalmentaja Ari Tammivaara on valinnut Baltic Cup –joukkueen, jossa on mukana kolme ensikertalaista.
Espoon LänsiAuto Areenalla nähdään ensi viikonloppuna (12.-14.12.) huikea kolmen palloilulajin yhteinen suurtapahtuma. Kolmen päivän aikana pelataan yhteensä kuusi Suomen Cupin finaaliottelua. Cup-otteluiden lisäksi tapahtumassa järjestetään kisoja, joissa eri lajien edustajat mittaavat toistensa kykyjä.
Honka tarjosi kauden parasta peliään espoolaisyleisölle tiistai-iltana, kun se kohtasi LänsiAuto Areenalla FIBA Euroopan liigan ottelussa Polonia Varsovan. Espoolaiset nousivat neljännen jakson heittosumallaan jopa voittotaistoon mukaan, mutta kokeneiden vahvistustensa avulla puolalaiset korjasivat potin 77-72-voitollaan.
Viime aikoina kovia kokenut Honka otti muutaman lisäkolhun tiistai-iltana, kun se kärsi kotiluolassaan 67-80-tappion Saksan hopeajoukkue GHP Bambergille FIBA Euroopan liigassa. Vastustajan kokemus oli yksinkertaisesti liikaa itseluottamuspulan kanssa painiville honkalaisille.
FIBA Euroopan liigan suomalaisedustaja Honka koki tappion Skonto Riikaa vastaan tiistaina Latviassa. Pitkään kotijoukkuetta kiusannut Honka joutui taipumaan viimeisen kahden minuutin aikana, jotka Skonto vei 11-3 ja samalla koko pelin 96-87.
Harvassa ovat ne päivät, kun suomalainen seurajoukkue pistää Euroopan huippujoukkueen selkä seinää vasten. Sellainen kuitenkin nähtiin tiistaina Espoon LänsiAuto Areenalla, kun Honka hävisi niukasti lukemin 73-77 kreikkalaiselle Aris Thessalonikille, FIBA Euroopan Cupin viime keväiselle mestarille.
Islannin, Ruotsin ja Suomen yhteisjoukkue Skandinavia hävisi Dallasissa pelatun Global Games –turnauksen kaksi viimeistä otteluaan. Runkosarjan viimeisessä pelissä Afrikka oli niukasti parempi lukemin 66-64 ja sijoitusottelussa Brasilia kukisti Pohjolan pojat 76-66. Shawn Huff jatkoi mallikkaita esityksiään loppuun saakka.
Islannin, Ruotsin ja Suomen yhteisjoukkue, Skandinavia, on jatkanut urakkaansa Dallasissa. Pohjoismaalaiset voittivat kansainvälisessä Coca-Cola Global Games –turnauksessa Ukrainan 84-66 ja hävisivät Kanadalle 71-98. Suomalaispelureista erityisesti Ville Kaunisto ja Shawn Huff olivat hyvin otteluissa esillä.
Neljä suomalaista korislupausta pelaa parhaillaan Dallasissa Coca-Cola Global Games –nimeä kantavaa turnausta. Suomen Koripalloliitto ja sen yhteistyökumppani Nokia lähettivät Olli Ahvenniemen, Shawn Huffin, Ville Kauniston ja Anssi Kinnaslammen hankkimaan kansainvälistä kokemusta ”rapakon takaa”.
Suomen korispojat pääsivät juhlimaan sunnuntaina Tukholmassa Pohjoismaiden mestaruutta, kun 17-vuotiaat kaatoivat PM-finaalissa Ruotsin ja 19-vuotiaat puolestaan Islannin. Erityisesti 17-vuotiaiden mestaruusjahti oli draamaa täynnä, sillä finaalin ratkaisut nähtiin vasta toisella jatkoajalla. Suomalaistyttöjen oli tyytyminen PM-hopeaan.
Suomen maajoukkueilla on hyvä meno päällä Tukholmassa käynnissä olevissa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Perjantaina Suomen 17- ja 19-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat kaikkiaan kuusi ottelua, joista suomalaisvoittoon päättyi viisi.
Sekä 17- että 19-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiset mestaruuskilpailut polkaistiin käyntiin helatorstaina Tukholmassa. Suomalaisten saalis avauspäivältä oli mainio – neljä ottelua ja neljä voittoa. Kovimmasta suorituksesta vastasivat Suomen 19-vuotiaat pojat, jotka kukistivat isäntämaa Ruotsin.
Ruotsin Solnassa järjestetään 28.5.-1.6. Del Monte Cupin yhteydessä sekä 17- että 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Suomen 17-vuotiaiden joukkueet kisoihin julkaistiin jo aiemmin ja nyt on 19-vuotiaiden vuoro.
Kolme viimeistä Suomen mestaruutta kaapannut espoolaisjoukkue Honka panostaa tulevalla kaudella entistäkin voimakkaammin kotimaisuuteen. Joukkueen runko pysyy koossa. Jatkostaan on sopinut yhdeksän pelaajaa, jonka lisäksi Hongassa nähdään kaksi uutta kasvoa; jo aiemmin julkaistu hankinta Tuomas Iisalo sekä Torpasta siirtyvä Jukka-Pekka Väänänen.
”Vaikeuksien kautta voittoon” näyttää olevan teema espoolaisjoukkue Hongalle. Honka korvasi neljännessä finaalissa loukkaantuneen Dan Crossin tasaisella joukkuepanoksella ja varmisti kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa kakkosviisikolla. Honka voitti sunnuntaina 3.623 katsojan edessä Joensuun Katajan lukemin 79-66 ja pääsi juhlimaan mestaruutta otteluvoitoin 3-1.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia