Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa suomalaisten jyrän alle jäi Romania. Suomi juoksi ensimmäisen viiden minuutin aikana taululle lukemat 6-20 ja jätti perävalot taakseen voittaen 64-89 (27-47). Suomen 18-vuotiaat pojat taas nappasivat revanssivoiton Puolasta 74-64 (36-32).
Suomen 20-vuotiaat miehet aloittivat B-divisioonan EM-kisansa erinomaisesti, kun Suomi kaatoi avausottelussa Hollannin 68-54 (24-28). Hollanti piti toisella neljänneksellä Suomen vaikeuksissa, mutta pukukopista tuli esiin sisuuntunut Suomi, joka hoiti homman kotiin.
Suomen 20-vuotiaat miehet ovat hioneet särmiään alkukesän aikana Kisakallion Pohjoismaiden mestaruuskisojen lisäksi Belgiassa ja nyt joukkue on valmiina huomenna Unkarissa alkaviin B-divisioonan EM-kisoihin. Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan hyvällä työllä tavoite noususta A-divisioonaan on mahdollinen.
Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät valmistavassa maaottelussa Belgialle Brysselissä 74-64. Suomi pelasi mielettömän ensimmäisen vartin, mutta kotijoukkue Belgian sai pelin juonesta kiinni ja vei nimiinsä tiukan ottelun.
Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät Belgian leirinsä tappioon harjoitusottelussa Belgian alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan Brysselissä. Nuoremmat suomalaiset jäivät fyysisempien belgialaisten jalkoihin ja kotijoukkue nappasi 85-62 (42-29) -voiton.
Suomen 20-vuotiaiden miesten hävisi harjoitusottelun Belgian alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan Brysselissä 63-69 (38-45). Suomen ensimmäinen puoliaika oli erinomainen, mutta toisella puoliajalla isokokoisempi Belgia vei pidemmän korren.
Anton Mirolybovin luotsaama Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue mittelee ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruudesta 14.-16. kesäkuuta Kisakallion SUSI Training Centerissä. Suomen lisäksi Pohjolan herruudesta kisaavat Ruotsi, Islanti ja Tanska.
Pohjanmaan kiertueelta kaksi tappiota niskassaan palaava Kouvot palaavat Mansikka-ahon urheiluhallissa kotiyleisönsä eteen perjantai-iltana, kun kouvolalaisten vieraaksi saapuu pudotuspelipaikkaa kärkkyvä Salon Vilpas. Ottelu näyttää suorana nettilähetyksenä sekä VeikkausTV että KorisliigaTV.
KTP-Basket nappasi maukkaan vierasvoiton Korisliigan perjantai-illan huippuottelussa. Loimaan Bisons taipui kotonaan kotkalaisten edessä pistein 76–81 (30–36). Illan toisessa ottelussa Kouvot oli tyly isäntä Mansikka-aholla Korikobrille.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen on sopinut seuran kanssa 1-vuotisen jatkosopimuksen, joka kattaa kauden 2015-2016. Lehtonen aloitti kouvolalaisten päävalmentajana syksyllä 2010 ja kuluva kausi on Lehtosen viides kausi Kouvojen päävalmentajana.
Korisliigan kausi 2014/15 on ovella ja joukkueet hiovat viimeisiä kuvioitaan ennen keskiviikkoista käyntiin pyörähtävää avauskierrosta. Haastajan asemasta ennakkosuosikkien joukkoon liittyneiden Kouvojen kapteeni Ville Kaunisto, 32, uskoo, että alkavassa kaudessa on aineksia Korisliigan historian kaikkien aikojen parhaaksi.
Korisliigan alkavalla kaudella 2014/2015 Tapiolan Honka suunnittelee marssia pudotuspeleihin nuorella joukkueellaan ja debytanttivalmentaja Tuomas Iisalolla. Kouvot, Kauhajoen Karhu sekä KTP-Basket taas ovat asettaneet tavoitteensa yksinkertaisesti mestaruuteen.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue saavutti tavoitteensa ja nappasi B-divisioonan EM-kisojen pronssiottelussa mitalin lisäksi nousun A-divisioonaan kesäksi 2015. Suomi suorastaan tyrmäsi laajalla materiaalillaan länsinaapuri Ruotsin 70-50 (40-26).
16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).
Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.
18-vuotiaat pojat osoittivat jälleen kerran sitkeytensä taistelemalla äärimmäisen tiukan ottelun Israelia vastaan itselleen 77-74 (35-35). Suomi kohtaa vielä huomenna Saksan jatkolohko F:ssä, mutta Israel-voiton myötä joukkue on varmistanut paikkansa neljän parhaan joukossa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia