Suomi avasi EM-karsintoihin valmistavan viikonlopun voitokkaasti hakemalla Tallinnassa komean voiton isäntämaa Virosta 90-72 (52-37). Susilauman rynnistystä johtivat takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen, jotka kurittivat Viroa yhteensä 41 pisteellä. Tuukka Kotille Viro-ottelu oli sadas miesten maaottelu.
Unkarin turnauksen kahdella tappiolla avannut Ruotsi karkasi ilmiömäisen heittohurmoksen turvin Suomelta sunnuntaisen maaottelun kolmannella jaksolla. Suomi piti Ruotsia päätösjaksolla pitkään pihdeissään, mutta taipui kuitenkin 73-76 (39-50) tappioon Ruotsin onnistuttua kolmosessaan päätöshetkillä.
Suomen miesten koripallomaajoukkue joutui taipumaan Unkarin Szombathelyssa pelattavan kansainvälisen turnauksen toisena päivänä isäntämaalle. Unkari kiri päätösneljänneksellä suomalaisten ohi ja kirjautti 95-89-voiton.
Miesten maajoukkue avasi Unkarin turnauksen pirteästi juoksemalla A-divisioonaan tähtäävältä Hollannilta jalat alta lukemin 88-75 (44-39). Hanno Möttölä pelasi Hollantia vastaan ensimmäisen maaottelunsa sitten viime kesän EM-karsintojen.
Lissabonin turnauksen kahdella tappiolla avannut Suomen miesten koripallomaajoukkue kukisti sunnuntaina hallitsevan Afrikan mestarin Angolan 96-83 (49-35). Tarkasti heittänyt Suomi rynnisti FIBA:n maailman rankingissa 12. sijoitetulta Angolalta karkuun jo ottelun alussa.
Myöhään perjantai-iltana tiukan fyysisen ottelun Portugalia vastaan pelannut miesten koripallomaajoukkue sai lauantaina vastaansa Brasilian. Heittoralliksi kehkeytynyt ottelu karkasi Suomen ulottumattomiin ottelun kolmen viimeisen minuutin aikana. Voittolukemat merkittiin Brasilian hyväksi 89-95 (50-49).
Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtasi myöhään perjantai-iltana Lissabonin koripalloturnauksen avausottelussaan Portugalin. Isäntämaa käytti ottelun päätösjaksolla Suomen virhevaikeudet tehokkaasti hyödykseen ja käynnisti turnauksen 67-59 (36-35)-voitolla.
Joensuun Katajan ja Suomen maajoukkueen luottotakamies Petri Virtanen, 28, pitää perjantaina käynnistyvää Portugalin turnausta erinomaisena tasonmittarina EM-jatkokarsintaan valmistautuvalle maajoukkueelle. Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Portugalin, Brasilian ja Angolan maajoukkueet.
Portugalissa leireilevä miesten koripallomaajoukkue kohtasi keskiviikkona harjoitusottelussa Portugalin, joka päihitti suomalaisvieraansa lukemin 78-55 (38-26). Joukkueet kohtaavat uudelleen myöhään perjantai-iltana Lissabonissa virallisen maaottelun merkeissä.
Tampereen Pyrinnön voittoputki venyi Korisliigassa jo yhdentoista pelin pituiseksi, kun Pyrintö kävi lauantaina Espoossa katkaisemassa Hongan kuuden pelin ja yhdeksän kotipelin mittaisen voittosarjan 72-78 (37-32) -tuloksella. Lauantain kierroksella selvisi lopullisesti myös viimeisetkin pudotuspelijoukkueet.
Suomen koripallomaajoukkue on parin viime kesän aikana esittänyt mainioita otteita tutuiksi tulleilla elementeillä; liikkuvilla isoilla miehillä, hyvällä heittopelillä, pelinjohdolla ja edistyksellisellä joukkuepuolustuksella. Päävalmentaja Henrik Dettmannilla on samat pelimerkit käytössään tulevana kesänä, kun Suomi haastaa EM-lisäkarsinnoissa suurmaat Italian ja Ranskan.
Korisliigan pääkaupunkiseudun paikallispelien voitot jakaantuivat runkosarjassa Espoon Hongan ja helsinkiläisen ToPon välillä 2-2, kun Honka voitti keskiviikkokierroksella kotipelissään ToPon 82-77 (43-42).
Kouvot otti KTP:stä jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa maanantain ainoassa Korisliigan ottelussa tuloksella 97-78 (38-45). Kymenlaakson paikallispeli on kääntynyt Kouvojen eduksi kaikissa nelinkertaisen runkosarjan kohtaamisissa sekä tällä että viime kaudella.
Joensuun Kataja vahvisti lauantain kierroksella otettaan Korisliigan runkosarjan voitosta. Katajan johto takana tuleviin kasvoi kolmen voiton suuruiseksi, kun joensuulaiset ottivat Karkkilasta 104-82 (48-47) -kotivoiton.
Joensuun Kataja vahvisti kärkipaikkaansa Korisliigassa haettuun sarjataulukossa kakkosena olleesta Namika Lahdesta vierasvoiton tuloksella 96-107 (54-45). Voitto oli Katajalle jo seitsemäs peräkkäinen.
Korisliigan kärkikolmikkoon kuuluvan KTP:n neljän pelin voittoputki katkesi keskiviikkona Espoossa, jossa vajaamiehinen Honka kukisti kotkalaiset 98-82 (52-34) -tuloksella. Tappionsa myötä KTP jäi voiton verran jälkeen sarjan kärkiparin muodostavista Kouvoista ja Joensuun Katajasta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia