Vuoden päästä pelattaviin EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi jatkaa minivoittoputkessa. Nuoret sudet Alexander Madsen ja Lauri Markkanen sulautuivat toisella puoliajalla osaksi laumaa, Matti Nuutinen kunnostautui puolustuksen liimana ja 5,358-päinen Hartwall Areena pääsi lauantai-illan päätteeksi tuulettamaan 86-79 (40-42) -voittoa Saksasta.
Susijengi aloitti valmistautumisensa ensi kesän EM-kisoihin polkaisemalla yhteisleirityskautensa käyntiin viikko sitten ja peittoamalla ensimmäisen leiritysviikkonsa päätteeksi Belgian Tampereella. Toisen leiriviikon alkaessa ja lauantain Saksa-ottelun häämöttäessä on Susijengin fokus uusien pelillisten elementtien sisäänajossa.
Belgia antoi Suomelle täyden vastuksen Susijengin kesän 2016 avausottelussa. Susijengi piti kuitenkin pintansa Hakametsän Jäähallin 4,526-päisen katsomon edessä ja vyörytti Belgian kumoon loppupistein 77-71 (45-38). Lauantaina nähtiin myös kolme maaotteludebyyttiä sekä Tuukka Kotin nousu pelattujen maaotteluiden listan jaetulle kärkisijalle.
Suomen Susijengi saalistaa jälleen! Valmistautumisensa vuoden 2017 EM-kotikisoihin aloittanut Susijengi pelaa kesän ensimmäisen maaottelunsa lauantai-iltana Tampereen Hakametsässä Delfin Basketin yhteydessä. Susijengin vastustajaksi Hakametsään saapuu Belgia.
Susijengin ”Teräsmies”, vuodesta 2000 asti miesten maajoukkueen runkopelaajistoon kuulunut Forssan Koripoikien kasvatti Tuukka Kotti, 35, on yhden pelatun maaottelun päässä noususta kaikkien aikojen pelattujen maaotteluiden listan kärkisijalle. Ykköspaikalla majailee – toistaiseksi – yksinoikeudella Jouko Heikkinen 190 maaottelullaan.
Susijengin pelaajien tasainen virta Euroopan ammattilaissarjoihin jatkuu. Kaikkien aikojen pelattujen miesten maaotteluiden ykkössijaa kärkkyvä Tuukka Kotti, 35, on käyttänyt ulkomaanoptionsa Kataja Basketin kanssa solmimastaan sopimuksesta ja siirtyy 1+1-vuotisella pahvilla Tuomas Iisalon valmentamaan, Saksan Pro A -liigaa pelaavaan Crailsheim Merlinsiin.
Joensuun Kataja on kiinnittänyt riveihinsä Loimaa Bisonsista siirtyvän Susijengin vakiokasvon, Tuukka Kotin, 35, jonka lisäksi Loimaalta joensuulaisjoukkueen riveihin liittyy myös tuleva päävalmentaja Greg Gibson, 47. Seuran toiminnanjohtaksi palaa 28-vuotias Riku Tapio.
Naisten Korisliigan vuosikymmenen joukkue, Catz Lappeenranta, puhdisti jälleen tehokkaasti palkintopöytää kauden parhaita palkittaessa. Vuoden valmentaja Mika Haakana, vuoden ulkomaalaispelaaja Elena Reshetko ja finaalien MVP Jennifer Schlott hakivat kukin vuorollaan palkinnon vuoden työstä. Hongan Heta Korpivaara haki puolestaan gaalassa kaksi palkintoa.
Kouvot ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa 12 vuoteen luotsannut Jyri Lehtonen, 42, on äänestetty Korisliigan vuoden valmentajaksi 2015/16. Lehtosen alaisuudessa pelannut DJ Richardson, 25, nimettiin Korisliigan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi ja Korisliigan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi, kun taas vuoden pelaajan palkinnon vei nimiinsä ylivoimaisesti Kataja Basketin Teemu Rannikko.
Kolmen kotimaaottelun kesään valmistautuvan Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut koolle 21 pelaajan vahvuisen harjoitusringin täynnä tuttuja kasvoja ja tulevaisuuden tekijöitä. Dettmann korostaa tulevan kesän tärkeyttä matkalla kohti syyskesää 2017, jolloin Susijengi isännöi Helsingin EM-alkulohkoa Pasilan Hartwall Arenalla.
Pirkka Street Basket pysähtyi torstaina kiertueensa suurimmassa tapahtumassa Loimaalla. Loimaan Keskuskoulun pihalla järjestetty tapahtuma kokosi yhteen liikuttamaan jopa yli 600 lasta. Lasten aktiivinen pelaaminen oli vaarassa vaihtua innokkaaseen jonottamiseen, kun myös joukko ammattilaispelaajia saapui tapahtumaan.
Sarjanousija BC Nokia haki yllätysvoiton Joensuun Katajasta LähiTapiola Areenassa perjantain pudotuspeliavauksessa. Tiukka ottelu meni vierailijoille numeroin 94-88 (45-35). Muut sarjat avasivat kotivoitoilla Pyrinnön voittaessa Bisonsin 100-89 (46-43), Karhun kaataessa Seagullsin numeroin 94-61 (40-30) ja Kouvojen päihittäessä Salon Vilppaan lukemin 73-54 (27-27).
Korisliigan pudotuspelit polkaistaan käyntiin kuluvan viikon perjantaina. Runkosarjan voittanut Joensuun Kataja lähtee ennakkosuosikkina kevään kovimpiin peleihin, mutta mestaruudesta taistelee moni muukin joukkue. Puolivälierissä sarjakakkonen, sarjan toiseksi paras kotijoukkue Kauhajoen Karhu lähtee kaatamaan seitsemänneksi sijoittunutta Helsinki Seagullsia, sarjanelosen Tampereen Pyrinnön saadessa vastaansa kauden aikana uudistuneen sarjavitosen Bisonsin.
Korisliigan runkosarja saatiin päätökseen lauantaina ja puolivälierien ottelupareja selviteltiin viime sekunneille asti. BC Nokia kaatoi kotonaan Helsinki Seagullsin 92-87 (42-46) ja kohtaa puolivälierissä sarjakärki Katajan joka voitti puolivälierissä helsinkiläiset vastaansa saavan Karhun numeroin 98-63 (38-29). Salossa Vilpas kaatoi tulevan vastustajansa Kouvot 99-76 (38-37), Tampereella Pyrintö voitti pudotuspeleistä ulos jääneen KTP:n 94-92 (44-41) ja Bisons kaatoi…
Loimaan Bisonsin raskas maaliskuu on yhtä ottelua vaille valmis. VTB-Liigan kamppailu tshekkiläistä Nymburkia vastaan oli biisonilaumalle jo peräti 11:s ottelu maaliskuun aikana ja etenkin harjoitteluajan puute näkyi karulla tavalla useita kokoonpanomuutoksia kokeneen Bisonsin otteissa, Nymburkin juostessa turvalliseen 96-60 (46-23) –vierasvoittoon.
Runkosarjan voittava Joensuun Kataja haki sarjapisteet Loimaalta tiistai-illan ainoassa Korisliigan kamppailussa. Ilman Teemu Rannikkoa ja sentteri Tony Easleyta pelanneet joensuulaiset olivat avauspuolikkaan ajan vaikeuksissa Bisonsin kanssa, mutta toisen puoliajan ryhtiliikkeen ansiosta Kataja nousi lopulta turvalliseen 89-76 (33-45) –vierasvoittoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia