Kaksi ammattilaiskautta Italian kakkosliiga Legaduossa pelannut maajoukkuemies Tuukka Kotti siirtyy tulevaksi pelikaudeksi Italian pääliiga Serie A:han. 205-senttisen, 26-vuotiaan Kotin kaappasi riveihinsä liiganousija Nuova AMG Sebastiani Rieti. Kotti on kautta aikojen vasta neljäs suomalaispelaaja Serie A:ssa.
Tiistaina kahdeksalla pisteellä Virolle hävinnyt Suomen miesten koripallomaajoukkue pelasi Tartossa tavallaan edellisen ottelun toisinnon. Puoliajalla kuuden pisteen päässä kärkkynyt Suomi oli tauon jälkeen täysin aseeton Viron paikkaprässin hampaissa. Viro vei tauon jälkeisen kymmenminuuttisen 19-5 ja voitti ottelun 57-36 (30-24).
Syksyn EM-karsintoihin valmistautuva miesten koripallomaajoukkue pelasi myöhään tiistai-iltana Tartossa harjoitusottelun isäntämaa Viroa vastaan. Tasaisesti koko pelaajatusinaansa peluuttanut Suomi johti vielä puoliajalla, mutta joutui lopussa antautumaan Virolle 68-60 (29-35). Joukkueet kohtaavat uudelleen keskiviikkona.
Miesten koripallomaajoukkueella oli viime syksyn maaotteluiden jälkeen aihetta tyytyväisyyteen. Uudet haasteet odottavat kuitenkin aivan nurkan takana. Suomella on vielä kuusi maaottelua selvitettävänään, ennen kuin noususta Euroopan A-divisioonaan voidaan haaveilla.
Suomen maajoukkueen pelintekijä Teemu Rannikko heilutti korisukkaa 29 pisteen edestä Slovenian jatkosarjan ottelussa, mutta ne eivät riittäneet kantamaan hänen edustamaansa Olimpija Ljubljanaa voittoon. Olimpija kärsi sarjassa avaustappionsa Helios Domzalelle lukemin 82-87. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Suomen maajoukkueen pelintekijän tähdittämä Olimpija Ljubljana on avannut Slovenian liigan jatkosarjan kahdella voitolla. Tuoreimmassa ottelussaan mestaruutta puolustava Ljubljana selätti viime kauden finaalivastustajansa Geoplin Slovanin lukemin 93-79. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Maajoukkuelaituri Tuukka Kotin italialaisjoukkue Castelletto Ticino on oppinut voittamaan. Joukkue otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa maan kakkosliigassa ja on pudottamassa putoamispeikkoa harteiltaan. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Suomalainen Teemu Rannikko on tällä hetkellä varovaisestikin arvioiden yksi Euroopan kuumimmista koripalloilijoista. Viikonvaihteen Adriatic-liigan kierroksella Rannikko upotti 34 pistettä ja johdatti slovenialaisjoukkueensa Olimpija Ljubljanan voittoon kroatialaisesta Zadarista. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Teemu Rannikko teki kaikkensa siivittääkseen joukkueensa Olimpija Ljubljanan voittoon Adriatic-liigassa. Suomalaispelintekijän täyden peliajan urakointi ja heittämät 25 pistettä eivät kuitenkaan riittäneet jatkoaikatrillerissä bosnialaista HKK Sirokia Brijegia vastaan. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Harjoitusottelussa iskun nivuseensa saanut Teemu Rannikko avasi kautensa viikonvaihteessa. Pakkolevolta tositoimiin päässyt maajoukkueen pelintekijä oli heti slovenialaisjoukkueensa Olimpija Ljubljanan paras 15 pisteellään. Serbian mestari Partizan Belgrad veti kuitenkin pidemmän korren Adriatic-liigan ottelussa.
Suomen maajoukkuetähti Hanno Möttölä on ottanut hyödyn irti tiiviistä maajoukkuekesästä. 209-senttinen Möttölä on ollut hyvässä iskussa hänen uuden seuran Zalgiris Kaunasin avatessa kautensa. Torstaina Zalgiris kaatoi Liettuan liigan avauskierroksella Nevezisin 100-79 Möttölän 17 pisteen avittamana.
Suomen miesten koripallomaajoukkue johtaa EM-karsintalohkoaan puhtaalla pelillä neljän ottelun jälkeen. Suomi päätti tämän syksyn karsintaurakkansa tyylikkäästi murskaavaan 111-53 (63-27) -vierasvoittoon lohkon peränpitäjästä Luxemburgista. Karsinnat jatkuvat syksyllä 2007.
Hienosti puolustanut ja tarkasti heittänyt Suomen miesten koripallomaajoukkue otti kovan 91-81 (54-36) –voiton Georgiasta Helsingin Jäähallissa pelatussa EM-karsintaottelussa. Suomi jatkaa voittonsa ansiosta C-lohkon ainoana puhtaan pelin joukkueena.
Panokset ovat varmuudella korkealla keskiviikkona Helsingin Jäähallissa, kun koripallon miesten EM-karsintojen C-lohkon puhtaan pelin joukkueet Suomi ja Georgia iskevät yhteen. Ottelun voittaja on vahvoilla, kun kärjen osalta kovasta lohkosta haetaan vuoden kuluttua A-divisioonan nousua hakevaa joukkuetta.
Suomen miesten koripallomaajoukkue on käynnistänyt EM-karsinnat puhtaalla pelillä. Päävalmentaja Henrik Dettmannin ryhmä otti toisen voittonsa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Islanti kaatui Reykjavikissa pistein 93-86 (46-57). Suomi nousi sillasta tauon jälkeen viemällä ottelun jälkimmäisen puolikkaan nimiinsä numeroin 47-29.
Suomen maajoukkue avasi EM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Itävallasta. Helsingin Jäähallissa vieraillut Itävalta onnistui tekemään Suomen puolustuksen puristuksessa ainoastaan 14 pistettä ottelun toisella puoliajalla. Suomen voittolukemat kirjattiin 87-50 44-36).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia