Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.
Susijengin urakka vuoden 2019 Kiinan MM-kisojen karsinnoissa alkoi joukkueelle jo ominaiseksi tavaksi muodostuneella trillerillä, 80-82 (36-39) -vierasvoitolla Bulgariasta. Jamar Wilson piti päänsä kylmänä Bulgarian loppurutistuksessa ja Antti Kanervo tahditti kolmosillaan Susijengin karkumatkalle, mutta elintärkeän karsintavoiton suurin sankari oli koko joukkue.
Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.
Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi kerääntyy maanantaina aloittamaan valmistautumisensa viikon päästä alkaviin MM-karsintoihin. Edessä on siirtymä uusvanhaan karsintajärjestelmään, jonka myötä maaotteluita pelataan ympäri vuoden ja yksittäisten karsintaotteluiden panokset kasvavat.
Korisliigan perjantai-illan kolme kamppailua päättyivät kaikki vierasjoukkueen juhliin. Joensuun Kataja palasi eurokiireiltä kaatamaan KTP:n vieraissa 76-68 (38-37), Kauhajoen Karhu masensi äänekkään Kisahallin 72-67 (30-28) –vierasvoitolla ja United otti neljännen perättäisen voiton, kaatamalla Kobrat Lapualla numeroin 109-82 (50-36).
Korisliigan tiistai-illan ainoa välienselvittely käytiin Kotkan Steveco Areenalla, kun KTP isännöi sarjataulukon kakkosta, Helsinki Seagullsia. Tiukkojen ja jännittävien vaiheiden jälkeen voittajaksi venyi kotijoukkue KTP lukemin 88-86 (49-38).
Korisliigan keskiviikossa käytiin kolmen koitoksen kierros. Helsingissä Seagulls kaatoi Kouvolan Kouvot 97-88 (42-45), Kobrat voitti Korihait Uudessakaupungissa 90-70 (51-33) ja Tampereen Pyrintö haki sarjapisteet Espoo Unitedilta lukemin 104-99 (50-44).
Joensuun Kataja otti vahvan vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä lauantai-iltana. Joukkue karkasi tauon jälkeen täydellisesti isäntien näpeistä ja porskutteli selkeään 85–67 (37–45) -vierasvoittoon. Illan toisessa Korisliiga-koitoksessa Salon Vilpas otti niukan kotivoiton Helsinki Seagullsista numeroin 95–89 (47–42).
EM-kotikisoissa menestystä niittäneen Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt 19 pelaajaa marraskuussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin Bulgariaa ja Tshekkiä vastaan. Dettmannin koolle kutsuma lista koostuu yksinomaan Euroopassa ja Korisliigassa pelaavista ammattilaisista.
Korisliigan keskiviikon neljästä ottelusta kolme päättyi vierasjoukkueen juhliin. Salossa kotijoukkue Vilpas löylytti sarjanousija Espoo Unitedia numeroin 113-62 (51-34), mutta Kouvot vei sarjapisteet Nokialta 80-79 (39-42), Pyrintö otti 78-69 (40-37) –voiton Helsinki Seagullsin vieraana ja Korihait oli ikävä vieras Lapualla, voittaen Kobrat 99-91 (54-43).
Helsinki Seagulls ei päästänyt Salon Vilpasta yllättämään itseään Kisahallin 1151 katsojan edessä, vaan taituroi voiton sunnuntain ainoassa Korisliigan kamppailussa. Vahvan avauspuolikkaan pelannut kotijoukkue piti Vilppaan vajaamiehisen hyökkäyksen kurissa matkalla hienoon 78-72 (40-31) –voittoon.
Salon Vilpas sai kovan vastuksen KTP:sta keskiviikon kotiavauksessaan Salohallissa, mutta salolaisryhmä nousi lopulta jännittävien vaiheiden jälkeen 75-70 (37-43) –kotivoittoon. Keskiviikon toisessa ottelussa Helsinki Seagulls oli ikävä vieras ja haki sarjapisteet Kouvolan Kouvoilta lukemin 86-84 (42-38).
Saksan ProA-sarja on tulevana kautena suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen. Vaikka suomalaispelaajia sarjassa ei nähdä, on mukana kuitenkin peräti neljä suomalaisvalmentajaa.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen jo viime kaudella Seagullsia edustaneen Remy Abellin kanssa.
Seagulls-miehistön uusi kiinnitys on 27-vuotias Jermaine Marshall. 193-senttinen Marshall liittyy joukkueen vahvuuteen Hollannin pääsarjatasolla pelaavasta Rotterdam Challengerista yhden kauden mittaisella sopimuksella. Seagullsin toinen uusista kiinnityksistä on Kayel Locke. 196-senttinen laituri siirtyy Gulls-paitaan Kosovon FBK-liigassa pelaavan KB Bashkimi Prizren riveistä.
Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia