Korisliigan hopeajoukkue Joensuun Kataja ja KTP-kasvatti Juho Lehtoranta, 23, ovat tehneet kauden 2012-13 kattavan sopimuksen. KTP-Basketista Joensuuhun siirtyvän Lehtorannan sopimus sisältää option kaudesta 2013-14.
Suomen ykköskoripalloilijaksi viime vuosina nousseella Petteri Koposella, 24, on takanaan huikea matka Malmin palloiluhallilta Euroopan huipulle. Viimeisenä kolmena vuonna Italian Serie A:n kestotähtien joukkoon singahtaneella Koposella on edessään ensimmäinen kausi Euroopan pääsarjassa, Euroliigassa.
Joensuun Katajaa Korisliigassa jo kuuden kauden ajan edustanut takamies, Petri Virtanen, 31, jatkaa joukkueessa tulevallakin kaudella. Säynätsalon Riennon kasvatin ja Korisliigan kaikkien aikojen syöttötilaston kärkinimen tuore sopimus on yksivuotinen.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät juhlimaan sunnuntaina ikäluokkiensa Pohjoismaiden mestaruutta Ruotsin Solnassa järjestetyissä PM-kisoissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta nykymuotoisten PM-kisojen historian aikana, kun Suomi voittaa neljästä ikäluokasta kolme mestaruutta.
Korisliiga-kauden viime viikolla hopeamitaleihin päättänyt Joensuun Kataja on tehnyt ensimmäisen uuden kiinnityksen pelaajistoonsa. Joensuulaisten korinalustoja tukkii jatkossa 25-vuotias Vesa Mäkäläinen, joka siirtyy seuraan Kauhajoen Karhun riveistä. 200-senttisen Lahden NMKY:n kasvatin sopimus on mallia 2+1. Mäkäläisen tapaan laiturin tonttia täyttävä 202-senttinen Juho Nenonen jatkaa seurassa yhden vuoden jatkosopimuksella.
Korisliigan ainoa täysammattilaisjoukkue Kauhajoen Karhu taisteli koko kauden loukkaantumisten kanssa, mutta selvitti lopulta tiensä runkosarjan neljänneksi varmistaen samalla pudotuspelien kotiedun. Helsinkiläisen ToPon kausi on ollut puolestaan vuoristorataa, mutta paperilla ”stadilaisilla” on kasassa mestaruuskelpoinen ryhmä.
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on julkaissut tulevan kesän maajoukkuerinkinsä. Ehdokkaiden joukossa on kokonaisuudessaan Liettuan EM-turnauksessa viime kesänä sensaatiomaisesti yhdeksännen sijan saavuttanut kisajoukkue. Listan täydentää viisi ensikertalaista sekä paluuta Suomi-paitaan tavoittelevat Ville Kaunisto ja Jukka Matinen.
Korisliigassa pelaavan Kauhajoen Karhun painajaismainen onni loukkaantumisten suhteen jatkuu. Seura on vahvistanut, että polvivamma pitää joukkueen maajoukkuelaiturin Vesa Mäkäläisen poissa tositoimista loppukauden ajan.
Nilan Bisonsin Ville Mäkäläinen rikkoi pääsarjaurallaan 1000. levypallon rajan lauantaina Joensuussa. Kauhajoen Karhun Vesa Mäkäläinen ja KTP:n Juho Lehtoranta puolestaan pelasivat pääsarjauransa 200. ottelut lauantaina.
Kauden kaksi ensimmäistä kohtaamistaan Salon Vilpasta vastaan hävinnyt Tampereen Pyrintö otti seitsemännen peräkkäisen voittonsa kukistamalla salolaiset vieraspelissä 68–76 (25–38). Illan toinen voittaja oli Kauhajoen Karhu, joka nitisti Kouvot 82–87 (45–44).
Korisliigaa johtava Joensuun Kataja kaatoi liigassa kolmantena olevan Kauhajoen Karhun tiistain ainoassa ottelussa. Joensuulaisten kotivoittolukemat olivat 98–91 (51–46).
Kauhajoen Karhu nousi Korisliigan sarjataulukossa kolmanneksi voittamalla kotonaan liigajumbo Namika Lahden hurjan heittopelinsä ansiosta pistein 109–85 (53–35). Lauantain toinen voittaja oli loimaalainen Nilan Bisons.
Perinteikkään Lahden NMKY:n kasvatit ja Korisliigaa pelaavien Namika Lahden ja Kauhajoen Karhun runkopelaajat Sami Pekkola ja Vesa Mäkäläinen hyppäsivät keskiviikkona uusille tasaluvuille. Pekkola pelasi 200. runkosarjaottelunsa loimaalaista Nilan Bisonsia vastaan ja Mäkäläinen sieppasi 1000. levypallonsa Kauhajoen Karhun kohdatessa ToPon.
Kauhajoen Karhu otti Torpan Pojista helpon 93–69 (44–33)-voiton, kun Korisliigan kolmonen ja nelonen kohtasivat keskiviikkona Kauhajoella. Voitot hakivat myös Kouvolan Kouvot, Nilan Bisons ja Lappeenrannan NMKY.
Korisliigan keskiviikon ottelussa KTP:n paikkapuolustuksellaan jäädyttänyt Joensuun Kataja turvautui tuttuun puolustusmuotoon lauantaisessa Suomen Cupin välieräottelussa Tampereen Pyynikillä. Kataja sai toisen jakson paikkavartioinnillaan Kauhajoen Karhun solmuun ja tyylitteli 67–52 (40–26)-voitolla paikan sunnuntaiseen Cupin finaaliin.
Miesten Suomen Cupin vuoden 2011 Final Four käynnistyy lauantaina hallitsevan Cup-mestarin Joensuun Katajan sekä liigan kärkiviisikkoon kuuluvan Kauhajoen Karhun kohtaamisella. Korisliigaa johtava Kataja on huuhtonut Cupin kultaa seuran historian aikana, kun taas pudotuspelien kotiedusta taisteleva Karhu hakee vasta ensimmäistä mitaliaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia