Samuel Haanpää on Espoo Unitedin tuorein kiinnitys. Kokeneen ja heittovoimastaan tunnetun Haanpään sopimus Unitedin kanssa on yksivuotinen kattaen alkavan kauden 2017–2018.
Viimeisimpänä ”Mestareiden Klinikan” esiintyjäkaartiin on liittynyt Mikko Larkas.
FABC:n 16.6.-18.6.2017 järjestettävän kansainvälisen valmentajaklinikan esiintyjäkaartiin ovat liittyneet Tuomas Iisalo, Anton Mirolybov ja Risto-Matti Rousku. Osallistumalla klinikalle voi päivittää Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän A- ja B-lisenssin.
Espoo United on solminut kaksivuotisen sopimuksen Tapiolan Hongan kasvatin Okko Järven kanssa.
I divari A:sta Korisliigaan nouseva Espoo United on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Lauri Toivosen kanssa.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmennusryhmissä on tapahtunut tehtävänkuvien muutoksia vuodelle 2017. Jukka Toijala toimii kesällä ainoastaan kotikisoihin valmistuvan Susijengin valmennusryhmässä. Hänen tilalleen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi on nimetty Jyri Lehtonen
Juha-Pekka Männistö ja Petka Lehtinen on valittu mukaan FIBA Europe Coaching Certificate –koulutusohjelmaan (FECC). Koulutus on osa Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n valmentajakoulutusta, joka keskittyy kansainväliseen juniorikoripalloon.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue eteni Turkissa pelattavissa EM-kisoissa puolivälieriin jättäen alkulohkossaan taakseen keskinäisten pelien korieron turvin koripallon suurmaat Turkin ja Kreikan. Vaikka pahasti tappiolla olleiden Sudenpentujen toisen puoliajan hurja loppukiri ei riittänyt voittoon asti, niin kurottu koriero takasi jatkopaikan. Kreikka voitti Suomen lopulta kahdella pisteellä 71-73 (25-42).
Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat huomenna perjantaina A-divisioonan EM-kisaurakkansa Turkin Samsunissa. Avausottelussaan Jyri Lohikosken luotsaamat Sudenpennut saavat vastaansa B-lohkon ennakkosuosikin Saksan.
Turkin Samsunissa joulukuun 16.-22. päivä pidettäviin A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kerääntyy tänään perjantaina 9.12. Kisakallioon. Kutsutusta 14 pelaajasta valitaan EM-kisojen lopullinen kisajoukkue.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.
Miesten I divisioona A:ssa pelaava Espoo United on tehnyt sopimukset Ville Mäkäläisen, Tero Laitisen ja Ilkka Sirolan kanssa. Laitinen ja Sirola olivat mukana jo viime kaudella nostamassa joukkuetta sarjaporrasta ylemmäs, Mäkäläinen puolestaan pelasi viime kaudella Korisliigaa Bisonsin paidassa.
Suomen naispelaajat jatkavat Euroopan valloitustaan, kun viime kaudella Naisten Korisliigaa Tampereen Pyrinnössä edustanut Meral Bedretdin, 23, pelaa ensi kaudella ranskalaisen Basket Lattesin riveissä. Basket Lattes voitti viime kaudella Ranskan mestaruuden ja joukkue pelaa Euroopan korkeimmalla kansainvälisellä sarjatasolla naisten Euroliigassa. ToPoLa-kasvatti Bedretdin on esiintynyt naisten maajoukkueen paidassa 11 kertaa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisojen urakka alkaa huomenna perjantaina 12.8. Puolan Radomissa. Alkulohkossaan Kreikan, Serbian ja Viron kohtaava Suomi on päävalmentaja Miikka Sopasen mukaan hitsautunut hienosti yhteen valmistautumisjaksolla.
Suomen 16-vuotiaat pojat saavat vastuksen suoraan Euroopan huipulta, kun suomalaiset kohtaavat Turkin Kisakallion Susi Training Centerissä kahdesti tänään perjantaina 15.7. ja huomenna lauantaina 16.7. Tänään Suomi pääsee iskemään torahampaansa Turkkiin kello 17:00.
Naisten Korisliigassa ja miesten Divari A:ssa pelaavat Tapiolan Hongan edustusjoukkueet ovat siirtyneet keväällä 2016 perustetun Espoon alueen urheilun katto-organisaation, Espoo Unitedin, alaisuuteen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia