Ensi kaudella koripallon Sparliigaa pelaavalla helsinkiläisjoukkue ToPolla on koossa kolmetoista pelaajasopimusta. Uusina miehinä ToPon tähtipaidassa nähdään suomalaisyleisölle tutut Jukka Kataja sekä amerikkalaisvahvistus Phil Hickey. Hankintojensa lisäksi ToPo on solminut liudan jatkopestejä sekä vahvistanut valmennusryhmäänsä.
Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelästä leivottiin jo toisena vuonna peräkkäin miesten SM-koripallon vuoden pelaaja. Äänestykseen osallistuivat Sparliiga-joukkueiden valmentajat ja kapteenit. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi ensimmäistä kertaa urallaan Reetta Ojala, joka oli voittamassa BC Nokialle sen historian ensimmäistä Suomen mestaruutta.
Ruotsin Solnassa pelatuista Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista muodostui isäntämaan juhla. Ruotsi voitti kaikki neljä jaossa ollutta mestaruutta. Suomen nuoret toivat kisoista mukanaan PM-hopeaa ja –pronssia. Hopeisista tuliaisista vastasivat 18-vuotiaat pojat, jotka tiukan taistelun jälkeen kärsi finaalissa 78-80-tappion.
Ruotsin Solnassa pelattavien nuorten PM-kilpailuiden kolmas päivä toi mukanaan kolme suomalaisvoittoa. Sekä 18- että 16-vuotiaat pojat esiintyivät voitokkaasti Tanskaa ja Ruotsia vastaan. Tyttömaajoukkueet hävisivät kolmesta ottelustaan kaksi.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden toinen päivä ei ollut suomalaisnuorille avauspäivän veroinen. Suomalaiset kärsivät viidessä pelissään neljä tappiota. Päivän ainoasta voitosta vastasi 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka retuutti Norjaa lukemin 73-26.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pyörähtivät käyntiin keskiviikkona Ruotsin Solnassa. Suomen neljästä maajoukkueesta kolme oli avauspäivänä tositoimissa ja hääri kentällä voitokkaana. 18- ja 16-vuotiaat pojat kukistivat Norjan sekä 16-vuotiaat tytöt Islannin.
Paluumuuttajien ja pelaajahankintojen myötä suosikkina miesten I divisioonakauteen lähtenyt, Helsingin koripallovaltikkaa heiluttava, ToPo lunasti odotukset ja nousee takaisin Sparliiga-nimeä nykyisin kantavaan koripallon pääsarjaan viiden vuoden tauon jälkeen. ToPon nousu varmistui sunnuntaina, kun Pantterit yllätti Forssan Koripojat divisioonakierroksella.
Helsinkiläinen ToPo esitti odotetussa divisioonan kärkiottelussa parasta osaamistaan täpötäyden Munkkiniemen salin, 1013 katsojan, eläessä vahvasti mukana. Voitollaan ToPo sysäsi Forssan Koripojat neljän pisteen päähän ja otti vankan kiinnityksen suoraksi nousijaksi Sparliigaan.
Helsinkiläinen ToPo on solminut jatkosopimukset kahden avainpelurinsa kanssa myös ensi kaudelle. Ville Tuomisen sopimus on muotoa 2+1 ja ulottuu näin kevääseen 2008 asti. Maurizio Pratesin sopimus on yksivuotinen.
Tulevana lauantaina (27.11.) pelataan yksi miesten I divisioonakauden tärkeimmistä kamppailuista, kun helsinkiläinen ToPo matkaa Forssan Koripoikien vieraaksi. Divisioonan kärkitaistosta ollaan kohistu koripallopiireissä jo jonkin aikaa. Perinteikkäällä Forssalla on yksi ainoa tavoite Torpan tavoin, nousu Sparliigaan. Lauantain ottelulla voi olla suurikin merkitys keväällä, kun suora sarjanousijan paikka ratkotaan.
Miesten I divisioonasta nousua tulevalla kaudella jahtaava helsinkiläisjoukkue ToPo on solminut jälleen merkittävän pelaajasopimuksen. Munkkiniemeläisten riveihin uutena miehenä on liittynyt SM-Koriksen viime kauden tarkin kahden pisteen heittäjä, 28-vuotias Timo Parviainen. Laiturin tontilla viihtyvä Parviainen siirtyi ToPo:n miehistöön Vantaan Pussihukista.
Suomen yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä koripalloseuroista, helsinkiläinen ToPo, on tekemässä paluuta maamme koripalloeliittiin. ToPo on hankkinut ensi kaudeksi nimekkään joukkueen sekä vahvistanut taustojaan toiminnanjohtajalla. Seuran edustusjoukkue lähteekin tulevaan miesten I divisioonakauteen vain yksi asia mielessään: divisioonan voitto ja suora nousu takaisin SM-Korikseen.
Maanantaina 8.12. päättyneessä Canon All Star Cupissa oli mukana yli 250 tulevaisuuden koripallotoivoa. Maajoukkuetoimintaa varten kartoituksessa Vierumäellä olivat tapahtumassa 1987- ja 1989-syntyneiden ikäluokat. Seuraavassa Canon All Star Cupin palkittujen ja kisavoittajien lista sekä ikäluokkien pelaamien otteluiden tulokset ja tilastot.
Vajaa viikko sitten miesten SM-Koris palkitsi parhaitaan omissa päättäjäisissään ja perjantaina oli naisten vuoro, kun loputkin kauden parhaat saivat palkintonsa Suomen Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa Turussa. Maajoukkuepeluri Heli Roukanojasta, 28, leivottiin toisen kerran peräkkäin naisten SM-sarjan vuoden pelaaja.
Karkkilalainen nousijajoukkue Team Componenta on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta ja joukkueen kokoonpano ensi kauden SM-Korikseen on vähitellen hahmottumassa. Uusina pelureina Componentan vahvuuteen liittyvät viime kaudella I divisioonassa loistaneet Olli Ahvenniemi ja Ville Tuominen.
Suomi – Ruotsi 1-0. Siinä saldo Ahvenanmaalla pelatuista koripallomaaotteluista kautta aikojen. Suomalaisten tilastollisen johtoaseman varmisti 20-vuotiaiden maajoukkue, joka kohtasi ruotsalaiset ikätoverinsa myöhään tiistai-iltana Maarianhaminassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia