EM-karsintojen jälkeen pelit jatkuivat taas Susiladiesin pelaajilla Euroopan kentillä. Pienet loukkaantumiset harmittavasti kiusaavat muutamia pelaajia.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.
Kovassa Mainen yliopistossa pelannut Sophie Weckström, 24, piti viime kauden välivuotta koripallosta. Veri veti kuitenkin takaisin parketeille ja nyt Weckström on ensimmäistä kauttaan Euroopan kentillä, kun hän pelaa Espanjan kakkosliigassa pelaavan CB Aros Leonin riveissä.
Naisten maajoukkueen Camilla Grönberg, 23, Vilma Kesänen, 29, ja Evita Iiskola, 24, pääsevät tositoimiin seurajoukkueissaan viikonloppuna. Vaikka kolmikko pelaa eri maissa, on heillä yhteisenä tekijänä iso vastuu ja tärkeä rooli tulevalla kaudella. Sofia Pelanderin, 25, polvivamma on sen sijaan parantumassa hyvää vauhtia.
Suomen naisten maajoukkue päätti kesäkautensa voitokkaasti, kun Naarassudet oli Tshekin universiadijoukkuetta parempi toistamiseen Nymburkissa. Tshekki veti toisella puoliajalla parhaimmillaan 7 pisteen johdon, jonka Suomi onnistui vielä kampeamaan 85-83 (47-37) -voitoksi.
Suomen naisten maajoukkue naarasi voiton Tshekin universiadijoukkueesta Nymburkissa. Nuoret tshekkiläiset pitivät Naarassudet ahtaalla 25 minuutin ajan, kunnes suomalaisten peli lähti rullaamaan kohti 81-61 (30-40) -voittoa. Suomen ykkönen oli 17 pistettä heittänyt Sara Rokkanen.
Suomen naisten maajoukkue hävisi toisen kerran Liettualle Hyvinkään Martinhallissa pelatuissa tuplamaaotteluissa. Naarassudet pysyi liettualaisten mukana puoliaikaan asti syöttöpelillään ja tulikuumalla heittämisellään, mutta pitkän tauon jälkeen Liettua repäisi ratkaisevan eron ja marssi 74-91 (42-44) -voittoon.
Suomen naisten maajoukkue hävisi toistamiseen nuorella joukkueellaan Kaunasissa Liettuan universiadijoukkueelle 82-74 (48-38). Liettua pelasi huomattavasti paremmin kuin eilen, mutta niin myös Naarassudet, joka otti merkittäviä askeleita eteenpäin päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan.
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet pelasi kesän ensimmäisen ottelunsa tänään Kaunasissa. Nuorella joukkueella Baltiaan matkustanut Naarassudet taipui isokokoiselle Liettuan universiadijoukkueelle loppunumeroin 76-61 (37-27).
Naarassusien luottotakapelaaja Vilma Kesänen jatkaa ammattilaisuraansa Espanjassa, kun 28-vuotias Kesänen on tehnyt sopimuksen Liga Femenina 2:ssa pelaavan Real Canoen kanssa. Kesänen on pelannut kaksi edelliskautta Liga Femeninassa Universitario de Ferrolin riveissä.
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet kokoontuu yhteen ensi viikon maanantaina 24.7. Päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut kesän rinkiin 22 pelaajaa, jotka pelaavat elokuun aikana kahdeksan ottelua. Neljästi kotiyleisönsä edessä Hyvinkään Martinhallissa esiintyvän Naarassusien päätavoite on marraskuussa alkavat EM-karsinnat vuoden 2019 EM-kisoihin.
Suomalaisnaiset nappasivat voittoja eurokentillä, kun Krista Gross repi hurjat 16 levypalloa ja heitti 16 pistettä Castelnuovo Scrivian voittaessa Italian Seria A2:ssa. Minna Stenin Avenir Basket nappasi neljännen peräkkäisen voittonsa Ranskan LF2:ssa, kuten myös Vilma Kesäsen Universitario de Ferrol Espanjan pääsarjassa.
Espoo Unitedin Reetta Piipari ylitti EBT-ottelussa 800 syötön rajan Naisten Korisliigan runkosarjassa. Hän on kautta aikojen vasta toinen rajapyykin ylittänyt pelaaja.
Suomen naisten maajoukkueen pelaajilla oli erinomainen viikonloppu. Krista Gross rohmusiG tuplatuplan Italiassa, Sofia Pelander rynni 20 pistettä Ruotsissa ja Minna Stenin Avenir Basket venytti voittoputkensa Ranskassa yhteentoista. Evita Iiskola taas heitti 13 pistettä Saksan Bundesliigassa.
Euroopan sarjojen lisäksi suomalaisia ammattilaispelaajia ja -valmentajia nähdään kaudella 2016/17 muun muassa Etelä-Amerikassa ja Aasian kentillä. Suomalaisjoukkueista kansainvälisiä sarjoja pelaavat Catz sekä Kataja Basket.
Minna Stenin Avenir Basket voitti seitsemännen kerran peräkkäin Ranskan kakkosliigassa LF2:ssa. Vilma Kesänen taas palasi parketille, kun Universitario de Ferrol voitti Espanjan pääsarjassa Lointek Gernika Bizkaian.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia