Suomen Koripalloliitto on myöntänyt sarjapaikkoja pelikaudelle 2015-16. Maanantai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus sekä Koripalloliiton sarjalisenssiyksikkö myönsivät kymmenen sarjalisenssiä Korisliigaan, kahdeksan miesten Divisioona A:han, peräti 14 Divisioona B:hen ja yhdeksän sarjalisenssiä Naisten Korisliigaan sekä kymmenen naisten I divisioonaan. Samalla liittohallitus vahvisti pelikauden 2015-16 sarjaformaatit.
Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on alkanut. Huomioikaa, että osan sarjojen ilmoittautuminen päättyy jo 15.8.2015.
Tiistaina 2.6. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman Kori-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Kataja Basketin historialliseen Suomen mestaruuteen sekä päättyneeseen Korisliiga-kauteen, jonka lisäksi haastattelussa on Eurocup-voittaja, Susijengi-tähti Petteri Koponen.
Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) järjestämän ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 5.-7.6.2015 järjestettävällä valmentajaklinikalla luennoi mm. tuore Suomen mestari, Korisliigan vuoden valmentaja ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen. Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 5.6.2015 asti.
Spalding Cup pelataan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 3-4.10.2015 Heinolassa. Ottelut pelataan neljällä eri koululla, jotka ovat kaikki Heinolan keskustan kouluja. Jokaiselle joukkueelle tulee kolme ottelua ja joukkueen ottelut sijoitetaan samalle päivälle. Otteluiden väliin jää ainakin yksi kunnon tauko, jolloin joukkue ehtii hyvin ruokailemaan, vierailemaan koriskaupassa tai vaikkapa pomppimaan pomppulinnassa.
Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.
Tule kehittämään Catzin koripallokerhoja!
Suomen Koripallovalmentajat ry (FABC) järjestää yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa valmentajaklinikan teemalla ”Mestareiden klinikka” Helsingissä 5.-7.6.2015. Klinikalla on mahdollista päivittää Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän mukainen A-valmentajalisenssi. Ilmoittautuminen klinikalle on käynnistynyt.
Suomen Koripalloliitto on palkannut Susanna Vartiaisen, 38, uusien konseptien kehityspäälliköksi. Entinen maajoukkuetason koripalloilija siirtyy Koripalloliittoon liike-elämästä, josta hänellä on vankka kokemus myynti- ja avainasiakaspäällikön tehtävistä.
Lappeenrannan Namika järjestää Basket Kesäleirin heti koulujen päättymisen jälkeen 1.-4.6.2015. Leirille voi osallistua kaikki koripallokipinän saaneet 7-14 vuotiaat tytöt ja pojat. Huippuvalmentajat ja -pelaajat opettavat koripallon tekniikkaa ja yksilötaitoja, pelitaitoja unohtamatta. Nuorimmilla osallistujilla ei tarvitse olla aikaisempaa koripallotaustaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 4,5 miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Seuratuki on tarkoitettu seurojen perustoiminnan kehittämiseen. Tukea myönnettiin 408 hankkeelle yli 60 eri lajin toimintaan, joiden joukossa oli mm. 14 koripalloseuraa.
Kouvojen A-pojat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä, joka huipentui vuosi sitten Suomen mestaruuteen. Ensi kaudeksi tarvitsisimme uusia pelaajia joukkueeseen. Tarjoamme laadukasta joukkuevalmennusta ja tavoitteellisen ympäristön. Lisäksi on mahdollista hakea Kouvolan Urheiluakatemiaan täydennysmenettelyn kautta. Halukkaille tarjolla on myös aamu- ja joukkuevalmennuksen lisäksi henkilökohtaista taitovalmennusta. A-pojat tekevät tiivistä yhteistyötä Kouvojen edustusjoukkueen kanssa. Tiedustelut ja yhteydenotot Jyri Haikonen 0407308310jyri.haikonen@kouvot.fi
Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.
Viime vuonna tehtiin historiaa, kun lähes 10 000 suomalaista matkasi Susijengin tueksi Espanjan MM-kisoihin. Ensi kesänä Susijengi saa vieraakseen hallitsevan Euroopan mestarin lisäksi EM-kuutosen Ukrainan. Suomen maajoukkue isännöi Ukrainaa tasan viikko ennen EM-kisojen alkua Helsingin Jäähallissa perjantaina 28.8. Ottelun lipunmyynti on käynnistynyt Lippupalvelussa.
Lappeenrannan koripalloseurat Namika ja Catz järjestävät yhteistyössä Suomen koripalloliiton kanssa Pikku Susikorisriehan la 18.4.2015 klo 11.30-13.30 Lappeenrannan Urheilutalolla.
Vierumäellä Suomen Urheiluopistolla voit opiskella liikunta-alan ammattilaiseksi tai täydentää ammattitaitoasi lukuisilla eri osaamisaloilla.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia