Tule viihtymään kesälomallasi vauhdikkailla korisleireillä opetellen lajin perustaitoja huippuvalmennuksessa! SBG ja Namika Lahti Juniorit järjestävät kesäkuussa suositun Point Guard –päiväleirin uudestaan ja isompana sekä uutuuden, Shooting Campin, elokuussa. Leiri alkaa jo aamukahdeksalta ja päättyy iltapäivällä klo 16, joten se toimii samalla päivähoitopaikkana lapsille.
Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.
Keskiviikkona 25.2. Ilta-Sanomien välissä KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiistaina liikuntajärjestöjen valtionavustukset. Julkaisu toi mukanaan Suomen Koripalloliitolle ilouutisia, kun lajin parissa tehty pitkäjänteinen kehitystyö palkittiin 13 prosentin avustuskasvulla. Suomi-koriksen kokonaisvaltainen kasvu näkyy myös harrastajamäärissä, jotka ovat nousseet edellisvuosiakin enemmän.
Heinolan NMKY järjestää yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa Pikkususi Korisriehan 29.3.2015 klo 10–13 Heinolan lukiolla (Rajakatu 29).
Easter Tournamentin ilmoittautuminen käy kuumana ja 120 joukkueen raja paukahti rikki. Kilpailun voittaja selviää tällä viikolla.
Salon Vilpas järjestää 3 vs 3 pyörätuolikoripallo turnauksen. Turnaus on tarkoitettu ensisijaisesti lajin vasta alkaneille, mutta myös kaikille lajista kiinnostuneille, joilla on joko koripallo tai pyörätuoliurheilutausta.
Avoin valmentajakoulutus seurojen valmentajille Heinolassa, Jyrängön koulussa, keskiviikkona 11.2. klo 17.30-19.30. Aiheena monipuolinen korintekotaito.
Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Spalding Basketball Camp järjestetään Heinolassa viiden vuorokauden mittaisena leirinä maanantaista perjantaihin 8.-12.6.2015. Leirille on jälleen tänä vuonna mahdollisuus osallistua joko päiväleirinä tai yöleirinä! Viime kesänä Spalding Basketball Camp järjestettiin ensimmäistä kertaa yöleirinä ja leirille osallistui peräti 91 lasta! Leirin pääpaikkana on Jyrängön koulu, koulun lähiliikunta-alue ja Koskensaari laavuineen ja uimarantoineen.
Vuonna 2015 koripallovalmentajan on mahdollisuus päivittää valmentajalisenssinsä monin eri tavoin. Eräs A-lisenssin päivitysmahdollisuuksista on Master HKVT-koulutus, joka järjestetään tänä vuonna elo-syyskuussa.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus (taso III). Tutkinto oikeuttaa A-valmentajaluokitukseen, joka antaa kelpoisuuden toimia nuorten maajoukkuevalmentaja sekä valmentaa kaikilla sarjatasoilla kansallisessa koripallossa. Tutkinto alkaa toukokuussa 2015 ja kestää seuraavaan kevääseen. Koulutukseen haetaan soveltuvuuskokeella. Koe järjestetään 14.3.2015 Kisakallion urheiluopistolla.
Namika Lahti Juniorit ja SB-Girls järjestävät PIKKUSUSI koripalloriehan Lahden Suurhallissa la 7.2.2015 klo 9.00-11.00 välisenä aikana.
Pikkususi koripallorieha la 24.1.2015 Kouvola
Easter Tournament 2015 kilpailu. Pääpalkintona on ensi kevään turnauksen kisapassit.
Oletko 94-98 syntynyt tyttö tai poika ja haluat mahdollisesti opiskella ja pelata koripalloa ulkomailla? Kouvot järjestää yhteistyössä North Atlantic Basketball Academyn kanssa NABA Exposure Campin 28. tai 29.12 Kouvolassa.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto aloittavat yhteistyössä Susi Training Center –leirien järjestämisen. Leirit ovat mini- ja C-junioreille suunnattuja, Susi All Star –toimintaan valmistavia pelaajaleirejä, joista ensimmäinen järjestetään 19.-21.12.2014. Myös seuroilla on mahdollisuus tilata oma Susi Training Center –leiri.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia