Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.
Anni Mäkitalo teki paluun ulkomaan kentille, kun hän pelasi menneen kauden Kreikassa PAOK:n joukkueessa. Suurta vastuuta nauttineen Mäkitalon kausi sai kuitenkin ikävän päätöksen.
Susiladiesin Portugalia vastaan pelattavissa vierasotteluissa tullaan näkemään Sara Bejedin, 21, paluu Suomen paitaan. Edelliskerrasta, kun Bejedi on edustanut Suomea, on ehtinyt kulua jo liki kolme vuotta.
Forssan Alussa loistokauden pelanneen Ninni Salmen päämäärätietoisen harjoittelun palkinto häämöttää Susiladiesin keskiviikkona ja torstaina pelattavissa Portugali-vierasotteluissa. Salmella on mahdollisuus tehdä ensiesiintymisensä naisten maajoukkueen paidassa 25-vuotiaana.
Daniel Dolenc pelasi viime kauden Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Nationale Masculine 1:ssä. Ensi kaudeksi Karhubasketiin siirtyvä Dolenc piti Ranskassa vietettyä kautta kokemuksellisesti rikkaana, mutta pelillisesti vaikeana.
Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.
Anni Jämsä siirtyi kesken kauden Pyrinnöstä Italian Serie A2:ssa pelaavaan Torino Teen Basketiin. Loppukausi oli Jämsälle henkilökohtaisesti menestys, mutta samanaikaisesti joukkue jäi sarjassa viimeiseksi ja putosi.
Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.
Aapeli Alanen vietti ensimmäisen kokonaisen kautensa ulkomailla, kun hän pelasi menneen kauden Itävallan liigassa St. Pöltenin joukkueessa. Alanen kuului joukkueensa avainpelaajiin läpi kauden.
Veera Pirttinen vietti menneen kauden Slovakiassa Piestanske Cajkyn joukkueessa. Pirttisen ja Cajkyn kausi päättyi Slovakian mestaruuteen.
Espanjan liigassa pudotuspelit käynnistyivät tiistaina ja suomalaisista ensimmäisenä uunista ulos pääsee keskiviikkona Elias Valtonen. Sasu Salin odottaa vuoroaan torstaina.
Venla Varis päätti yliopistouransa Goonzagassa joulukuussa ja siirtyi sen jälkeen 2. Bundesliigassa pelaavan Bender Baskets Grünbergrin rivehin. Variksen ammattilaisura sai lentävän lähdön ja tavoitteet tulevaisuuden suhteen ovat korkealla.
Hollannissa ja Belgiassa alkavat viikonloppuna kansallisten liigojen finaalisarjat. Hollannissa Edon Maxhuni havittelee Heroes Den Boschin kanssa mestaruutta ja Belgiassa Mikael Jantunen hakee Oostenden kanssa pokaalia. Kansallisten sarjojen jälkeen molempien kaudet jatkuvat vielä Belgian ja Hollannin yhteisliigan pudotuspeleissä.
Carl Lindbom aloitti kauden Puolassa ja päätti sen Islannissa. Lindbomin kauteen mahtui kokonaisuudessaan paljon.
Heta Äijänen palasi yhden Suomessa vietetyn vuoden jälkeen takaisin ulkomaan kentille täksi kaudeksi. Äijänen pelasi kauden aikana Espanjan kakkostasolla Maresmessa sekä Islannin liigassa Valurissa.
Toista kauttaan Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä pelanneen Sofia Pelanderin kauteen lukeutui sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kauden ehdottomana kohokohtana oli Saksan cupin voitto.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia