Euroopan kovin seurajoukkueiden kilpailu, Euroliiga, pyörähtää käyntiin torstaina. Suomalaispelaajista mukana nähdään tällä kaudella Sasu Salin sekä Petteri Koponen.
Naisten EuroCupin lohkovaihe käynnistyy keskiviikkona. Ainoana suomalaispelaajana kilpailussa nähdään tällä kaudella saksalaista Wasserburgia edustava Annika Holopainen.
Kovassa Mainen yliopistossa pelannut Sophie Weckström, 24, piti viime kauden välivuotta koripallosta. Veri veti kuitenkin takaisin parketeille ja nyt Weckström on ensimmäistä kauttaan Euroopan kentillä, kun hän pelaa Espanjan kakkosliigassa pelaavan CB Aros Leonin riveissä.
Viimeisetkin suomalaismiespelaajat pääsevät tositoimiin Euroopan korisparketeilla viikonloppuna. Antto Nikkarinen, 26, aloittaa Ruotsissa Jämtlandin riveissä, Anton Odabasi, 22, jatkaa Turkissa Trabzonsporissa, Matti Nuutinen, 27, starttaa Romaniassa Pitestin joukkueessa ja Gerald Lee Junior, 29, Israelin liigassa pelaavassa Maccabi Ashdodissa. Lisäksi valmentaja Jukka Toijalan sarjakausi Steaua Bukarestin kanssa pyörähtää käyntiin.
Alexander Madsen, 22, aloittaa toisen kautensa tshekkiläisen USK Prahan riveissä. Nuoresta iästään huolimatta Madsen on jo yksi joukkueen kokeneemmista ja johtavista pelaajista.
Naisten maajoukkueen Camilla Grönberg, 23, Vilma Kesänen, 29, ja Evita Iiskola, 24, pääsevät tositoimiin seurajoukkueissaan viikonloppuna. Vaikka kolmikko pelaa eri maissa, on heillä yhteisenä tekijänä iso vastuu ja tärkeä rooli tulevalla kaudella. Sofia Pelanderin, 25, polvivamma on sen sijaan parantumassa hyvää vauhtia.
Espanjan sarjakausi alkaa viikonloppuna ja maan korisparketteja kuluttaa kolme suomalaispelaaja. Malagaan siirtynyt Sasu Salin, 26, ja Barcelonassa jatkava Petteri Koponen, 29, taistelevat ACB-liigan mestaruudesta, kun taas Roope Ahonen, 27, siirtyi sarjaporrasta alemmas pelaavan Ourensen riveihin.
Susijengin kapteeni Shawn Huff, 33, siirtyi tammikuussa frankfurtilaisen Skylinersin riveihin ja nyt hänellä alkaa ensimmäinen täysi kausi joukkueen mukana. Skyliners lähtee joukkueeseen varsin nuorella joukkueella ja Huff kuuluu sekä kentällä että sen ulkopuolella joukkueen johtajiin.
Mestarien liigan kolmannen karsintakierroksen ottelut alkavat perjantaina ja toiset osaottelut ovat edessä maanantaina. Joensuun Katajan lisäksi lohkovaiheeseen yrittävät selvittää tiensä Erik Murphyn, 26, Nanterre sekä Carl Lindbomin, 25, Utenos Juventus.
Annika Holopainen, 24, päätti USA:n yliopistouransa ja on aloittanut ensimmäisen kautensa Euroopassa ammattilaiskentillä, kun hän siirtyi kesällä Saksan Bundesliigan hallitsevan mestari Wasserburgin riveihin. Monipuolinen Holopainen on innoissaan uudesta haasteesta.
Naisten maajoukkueen Anni Mäkitalo, 25, aloittaa ensimmäisen kautensa Saksan Bundesliigassa, kun hän teki kesällä sopimuksen Donau-Riesin kanssa. Mäkitalo on sopeutunut nopeasti uusiin maisemiin ja löytänyt paikkansa joukkueessa.
Saksan ProA-sarja on tulevana kautena suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen. Vaikka suomalaispelaajia sarjassa ei nähdä, on mukana kuitenkin peräti neljä suomalaisvalmentajaa.
Espanjan koripallokausi pyörähtää perinteisesti käyntiin Supercup-turnauksella. Viime kaudella Sasu Salin juhli turnauksen voittoa Gran Canarian paidassa ja tänä vuonna hän jahtaa toista peräkkäistä voittoaan. Tällä kertaa Salin pukee ylleen Malagan peliasun.
Ranskan ProA-liiga pyörähtää käyntiin viikonloppuna. Viime kauden lopun tapaan Lassi Tuovi ja Erik Murphy ovat sarjan suomalaisedustajat. Tällä kertaa kaksikko on kuitenkin eri puolilla, sillä Tuovi teki kesällä valmentajasopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa ja Murphy siirtyi pelaamaan Nanterre 92:n riveihin.
Carl Lindbom kuului viime kaudella Korisliigassa pronssia voittaneen Seagullsin avainpelaajiin ja ansaitsi kesällä myös paikan Susijengin EM-miehistössä. EM-kilpailujen jälkeen Lindbomilla alkavat uudet haasteet, kun hän aloittaa kautensa liettualaisen Juventus Utenan riveissä.
Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia