Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue teki suomalaista koripallohistoriaa tänään lauantaina, kun Sudenpennut kaatoivat EM-kisojen päätöspelissään Ranskan ja sijoittuivat viidenneksi. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras EM-sijoitus kautta historian. Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo haastattelussa MU16-maajoukkueen EM-taipaleesta.
Kaarinalaislähtöisen Matti Nuutisen maajoukkueuralle pystytettiin viime lauantaina virstanpylväs, kun hän juoksi ensimmäistä kertaa kentälle Susijengin aloitusviisikon jäsenenä. Hartwall Areenalla pelattu voitokas maaottelu Saksaa vastaan osoitti lopullisesti Nuutisen kuuluvan nyt, 26 vuoden iässä, Susijengin kantaviin voimiin.
Lauantai-iltana Susijengin vahvuuteen Hartwall Areenalla ilmoittautui aivan uusi ratkaisija. Keväällä Kouvojen kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Alexander Madsen rynni 17 pistettä vain 12 minuuttiin Suomen kukistaessa Saksan. 207-senttinen Kouvolan Poikien kasvatti piti Susijengin harjoituksissa saamaansa tuntumaa esityksensä suurimpana syynä.
Dirk Nowitzkin aikakausi Saksan maajoukkueessa on ohi, mutta Saksa-koriksen parhaat päivät voivat vielä olla edessä. Näin uskoo viimeiset kolme kautta Saksan Bundesliigassa pelannut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 32, johon lauantaina Hartwall Arenalle saapuvan Saksan nuori maajoukkue tekee vaikutuksen.
Harold ”Fiifi” Aidoo, 20, ei ehtinyt levätä laakereillaan kauaa päätettyään EM-kotikisaurakkansa Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueessa. Vain kaksi yötä kisojen päättymisen jälkeen helsinkiläisen Visa-Basketin kasvatti Aidoo ilmoittautui Susijengin maajoukkueleiritykseen ja saman viikon lauantaina kirmasi Tampereella uransa ensimmäiseen maaotteluun.
Suomalaisessa koripallossa kirjoitettiin lauantai-iltana historiaa uusiksi, kun Forssan Koripoikien kasvatti Tuukka Kotti, 35, juoksi jo uransa 190. miesten maaottelussa. Kotti, 205 cm, nousi kaikkien aikojen pelattujen maaotteluiden listalla jaetulle ykkössijalle Jouko Heikkisen kanssa. Listan kärkisija on Kotin saavutettavissa jo ensi viikolla Helsingissä.
Suomalaisella koripalloyleisöllä on mahdollisuus nähdä lauantai-iltana Tampereen Hakametsän Jäähallin siirtoparketilla kourallinen uusia maajoukkuekasvoja. Ensimmäistä maaottelukomennustaan odottavat Tampereen leirityksellä mm. nokialaislähtöinen Shawn Hopkins, 21, sekä Hongasta Argentiinaan vuosien matkan kulkenut Juho Nenonen, 28.
Juho Nenonen, 28, sai viimeksi kutsun miesten maajoukkueleiritykseen kesällä 2010. Ehti vierähtää kuusi vuotta ennen kuin laitahyökkääjä sai toisen tilaisuutensa sinivalkopaidassa. Uransa parhaan kauden Korisliigan Salon Vilppaassa ja Argentiinan liigan Regas Corrientesissa pelannut Nenonen pitää Susijengi-kutsua vuosien määrätietoisen työn tuloksena.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann keskusteli FIBA:n haastattelussa Suomen Sudenpentujen syömähampaan Lauri Markkasen, 19, urasta, potentiaalista ja kehityskaaresta. Dettmann näkee Markkasella olevan mahdollisuudet jopa lajin kirkkaimmalle huipulle asti.
EM-alkulohkonsa ikimuistoisiin Espanja- ja Ranska-voittoihin päättänyt Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui keskiviikkoiltana pettymään, kun Liettua pudotti Suomen alempaan loppusarjaan. Sudenpentujen energiapakkaus Arttu Saarijärven, 20, mukaan joukkueen prioriteetti on nyt varmistaa paikka A-divisioonan EM-kisoissa kotiyleisön tuella.
Suomen 20-vuotiaat Sudenpennut päätti EM-kotikisojen alkusarjasavottansa kaatamalla jo toisen eurooppalaisen koripallojättiläisen peräkkäin, kun Ranska kaatui Espanjan vanavedessä. Päävalmentaja Anton Mirolybov luottaa omiensa mielenlujuuteen ja keskittymiseen, kun Jäähalli valmistautuu keskiviikkona pelattavaan neljännesvälierään.
Sunnuntaina Espanjaa 33 pisteellä ja jatkoajan viime hetkien voittokorilla rankaissut Lauri Markkanen, 19, on herättänyt ansaittua huomiota niin kansainvälisessä kuin kotimaisessakin mediassa 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen aikana. Suomen 211-senttinen laiturijätti kertoi kisoja koskevista ajatuksistaan FIBA Europen kisasivustolle.
Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue piti sunnuntai-iltana huolen siitä, ettei tule saamaan Espanjan ikäluokkamaajoukkueen pelaajilta turhaan ystävänpäiväkortteja. Vaihdosta energiaa tuoneet ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 19, ja Namika Lahti Juniorien junnumyllyn läpikäynyt Juho-Matti Henttonen, 20, uivat kumpikin vuorollaan espanjalaispelaajien päähän.
Lauantai-iltana Helsingin Jäähallin ilmassa oli keskimääräistä enemmän odotusta, kun Suomen 20-vuotiaat miehet polkaisivat EM-kisansa käyntiin ottelullaan Israelia vastaan. Ilta oli erityisen mieleenpainuva joukkueen kuopukselle Tomas Murphylle, 17, joka teki läsnäolonsa tiettäväksi kentällä.
Kouvolan Kouvoissa keväällä Suomen mestaruutta juhlinut 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen aloitusviisikon pelinrakentaja Tuomas Hirvonen, 20, uskoo omiensa yllätyskypsyyteen lauantaina Helsingissä alkavissa ikäluokan EM-kisoissa. Joukkue on pelinrakentajansa mukaan valmis tekemään vaikutuksen.
Okko Järvi, 20, oli vuosi sitten onnensa kukkuloilla, kun Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue tuuletteli B-divisioonan EM-kultaa päihitettyään Ruotsin kisojen finaalissa. Erinomaisen kauden Korisliigan Salon Vilppaassa pelannut 192-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti uskoo myös tämän kesän joukkueen yltävän urotekoihin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia