Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että jo sadan valmennetun A-maaottelun kohdalla kulkee haamuraja, jossa valmentajalla olisi lupa kuvailla itseään kokeneeksi ammattilaiseksi, jolla on riittävästi meriittejä puhua totuuksia valmentamastaan lajista.
Henrik Dettmannin mukaan tämä pitää paikkansa – ja samalla ei.
– Ehkä tässä vaiheessa on lupa sanoa, että on jo jonkin verran ehtinyt nähdä ja kokea, tulee Dettmann vastaan.
– Vuosien ja otteluiden karttuessa kuka tahansa valmentaja tulee kuitenkin huomaamaan, että mitä enemmän näkee, sitä vähemmän osaa. Opittavaa on loputtomasti, eikä yksikään ihminen pysty elinikänsä aikana omaksumaan kaikkea.
Vaikka opeteltavien asioiden määrä on loputon, aika luo perspektiiviä. Karkeat suuntaviivat hahmottuvat selkeämmiksi, iso kuva kirkastuu.
– Moni asia ehtii kehittyä 364 ottelun aikana, jos pitää silmänsä auki. Näkemys itse pelistä ja sen kehityssuunnista konkretisoituu. Samoin vahvistuvat käsitykset siitä, mitkä asiat ovat oleellisia esimerkiksi joukkueharjoittelun tai otteluihin valmistautumisen suhteen.
”Kaikki ei ole tullut valmiiksi eteen kannettuna”
Dettmann palasi Suomen miesten maajoukkueen peräsimeen vuonna 2004 tehtyään sitä ennen seitsemän vuoden työrupeaman Saksan maajoukkueen päävalmentajana. Saksan vuosilta Dettmannin palkintokaappiin päätyi mm. vuoden 2002 MM-pronssi.
Suomeen paluunsa jälkeen Dettmann oli enemmän kuin ansainnut kannuksensa kansainvälisillä markkinoilla. Suomessa työnsarkaa oli paljon. Moni asia, joita tämän päivän huippu-urheilujoukkueet pitävät itsestäänselvyyksinä tänä päivänä, loisti tuolloin poissaolollaan. Suomen maajoukkueiden uutta tarinaa lähdettiin rakentamaan tyhjästä.
– Olosuhteet olivat ensimmäisinä vuosinani tässä tehtävässä haasteelliset. Olemme rakentaneet olosuhteita vuosien varrella pikkuhiljaa paremmiksi, ja matkaan on tarttunut monenlaista oppia, päävalmentaja pohtii.
– On myös ollut tavallaan siunaus aloittaa työnsä ympäristössä, jossa kaikki ei ole tullut valmiiksi eteen kannettuna. Se on pakottanut tekemään valintoja ja elämään tehtyjen valintojen seurauksien kanssa.
Vaikka Susijengi on viimeisen kymmenen vuoden ajan mielletty mediassa ja julkisessa keskustelussa Henrik Dettmannin projektiksi, korostaa Dettmann maajoukkuetoiminnan prosessinomaisuutta. Asiat kehittyvät määrätietoisen työn myötä, hiljalleen, kokemuksen kautta.
– Aika monesti valmentamista pidetään yhden miehen show’na, mutta tässä ammatissa on niin monta ulottuvuutta ja asiaa, ettei yksi ihminen voisi koskaan hallita sitä kaikkea, Dettmann lataa.
– Urani suurin onni on ollut se, että olen saanut vuosien aikana ympärilleni joukon hyviä ihmisiä, joiden kanssa on hedelmällistä tehdä töitä. Kun oikeanlaiset energiat kohtaavat, asiat alkavat väistämättä kehittyä hyvään suuntaan.
”Muutoksen pelolla ei voi saavuttaa mitään hyvää”
Suomen maajoukkueiden päävalmentajan tehtävän kontolleen ottaessaan Dettmann piirsi ensimmäiset askeleet, joita pitkin Suomi-koriksen kehityspolkua oli kuljettava.
Matka 2000-luvun alun aallonpohjasta kohti tämän päivän Suomi-koriksen menestystarinaa alkoi määrätietoisella hankkeella eri-ikäisten suomalaiskoripalloilijoiden päivittäisen harjoittelun laadun parantamiseksi.
– Suomen pestin vastaanottaessani ulkomaalaiset kollegat esittivät yhden kysymyksen: ”Onko Suomessa hyviä pelaajia?” Samalla tavoin Robert Petersen (Dettmannin oppi-isä) sanoi joskus, että ”jos ei ole hyviä pelaajia, on vaikea voittaa.” Tässä ollaan asian ytimessä, Dettmann avaa.
– Alkuperäisen ajatukseni mukaan Suomi-korikseen oli luotava olosuhteet, jossa hyvät pelaajat voisivat saavuttaa maksimaalisen potentiaalinsa samalla, kun kannustaisimme heitä haastamaan itsensä ja tähtäämään korkeammalle joka päivä.
Tehty työ on kantanut hedelmää, vaikka epäilijöitä oli matkan ensimmäisellä puoliskolla yhtä paljon kuin kiittelijöitä tänä päivänä. Dettmannin mielestä koripallo on ollut lentopallon – ja luonnollisesti jääkiekon – ohessa markkinajohtajan asemassa Suomessa tunnustamassa yhteiskunnan nousevia trendejä.
– Olemme osoittaneet, että suomalaiset voivat kilpailla maailman toiseksi harrastetuimmassa lajissa tasolla kuin tasolla. Näin pitkälle voi päästä aitoudella, vilpittömyydellä ja rakkaudella peliin.
Suomalaisen urheilukentän murros ei ole Dettmannin mukaan työryhmien ja journalistien sanahelinää, vaan konkreettinen tosiasia. Palloilulajien suosionnousu ja perinteisten lajien suosion ja menestyksen notkahdukset kertovat samasta asiasta.
– Mielestäni ei ole niinkään kiinnostavaa, kuinka monta mitalia Suomi tuo kotiin vuosien 2020 tai 2024 olympiakisoissa. Kiinnostavampaa on, mitkä lajit tuovat katsojat ja harrastajat urheilun pariin 2020 tai 2024, ja miten menestykseen pyritään, asettaa Dettmann sanansa.
– Jos ainoa mittari on mitali, silloin kannattaa satsata sellaiseen urheiluun, josta muut eivät ole kiinnostuneita. Tätä on mielestäni suomalaisessa urheilussa kokeiltu jo ihan riittämiin.
On uskallettava uudistua ja kohdattava tulevaisuus rohkein mielin, jyrisee Dettmann.
– Varovaisuus, saavutettujen asemien puolustaminen ja muutoksen pelko ovat asioita, joilla ei voi saavuttaa mitään hyvää. Vanhojen aikojen haikailun sijaan meidän on luotava menestysmahdollisuuksia seuraaville sukupolville. Menneisyyteen on turha takertua.
Sontakärpäset ja somekohut
Päätettyään jo kolmannentoista perättäisen kesänsä Susijengin päävalmentajana Dettmann uskoo, että suomalaisen koripallon suuruuden päivät ovat vielä tulossa.
Joukkueiden ja yksittäisten pelaajien menestys luo lajille kasvua, ja kasvu puolestaan tuo mukanaan uusia haasteita, joihin koripalloperheen on reagoitava.
– Mitä paremmaksi tulemme, sitä enemmän lajin ympärillä tulee pyörimään monenlaisia hännystelijöitä, jotka yrittävät itselleen palaa kakusta, jonka valmistamisessa heillä ei ole ollut osaa eikä arpaa. Kutsun heitä ”sontakärpäsiksi”, Dettmann mainitsee ensimmäisenä.
– Sosiaalinen media monine kohuineen ja reaktioineen on suuri haaste, etenkin urheilijoille. On turhamaista pelin päätyttyä tutkia, mitä minusta oikein Twitterissä kirjoitetaan. Se ei muuta tehtyä mihinkään. Parempi keino on miettiä, mikä itsellä meni hyvin ja missä on parannettavaa.
Menestystä seuraavat haasteet ovat oma lukunsa, toteutumattomat tavoitteet toinen. Moni asia on mennyt mallikkaasti, mutta parannettavaa löytyy.
– Emme ole onnistuneet nostamaan naisten koripalloa sille tasolle, mille sillä olisi edellytykset. Siihen on monta syytä, mutta aivan ensimmäiseksi minun on tietenkin katsottava peiliin. Harmikseni joudun myös toteamaan, että meillä Suomessa ei nähdä naisurheilun potentiaalia ollenkaan, päävalmentaja kertoo.
”Voittamisella on parfyymin vaikutus”
Vuosikymmenen kääntyessä hiljalleen kohti loppuaan on suomalaisella koripalloperheellä yhä saavutettavaa.
Arvokisamitali – eräs Dettmannin suomalaiselle koripalloperheelle asettamista pitkän tähtäimen tavoitteista – oli jo lähellä toteutua, kun Suomen 16-vuotiaat pojat kävivät kahden sijan päässä ikäluokkansa EM-pronssista tipahdettuaan mitalipeleistä vasta jatkoajalla.
Suomalaiset ammattilaispelaajat ovat levittäytyneet ympäri Eurooppaa Espanjasta Tshekkiin ja Ranskasta Kreikkaan, unohtamatta pioneerityötä Argentiinassa tekevää Juho Nenosta. USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa pelaa lähes kolmekymmentä suomalaista naispelaajaa ja kaksi viisikollista miespelaajia. Susijengin isännöimiin EM-kisoihin Helsingissä on enää vuosi.
Vaan vielä 364 maaottelun jälkeenkin Dettmann jaksaa korostaa, että todelliset valloitukset saavutetaan tekemällä työtä, ei poppakonstein.
– Voittaminen on aina mukavaa, mutta silti pitää muistaa, että tappiosta usein oppii enemmän, päävalmentaja iskee silmää.
– Voittamisella on parfyymin vaikutus. Hetken aikaa sitä haistelee, sitten sen tuoma ilo haihtuu. Kestävämpi menestys on aina yhteydessä hienhajuun.
Lisätietoja: Henrik Dettmann (Wikipedia)
Lisätietoja: Susijengi