Viime vuonna tehtiin historiaa, kun lähes 10 000 suomalaista matkasi Susijengin tueksi Espanjan MM-kisoihin. Ensi kesänä Susijengi saa vieraakseen hallitsevan Euroopan mestarin lisäksi EM-kuutosen Ukrainan. Suomen maajoukkue isännöi Ukrainaa tasan viikko ennen EM-kisojen alkua Helsingin Jäähallissa perjantaina 28.8. Ottelun lipunmyynti on käynnistynyt Lippupalvelussa.
Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on käsitellyt laajasti julkisuudessakin olleen tapauksen Korisliiga-joukkue KTP-Basketin pelaaja Jukka Matisen edustuskelpoisuudesta. Päätöksessään sääntö- ja kurinpitoyksikkö katsoo Matisen olleen edustuskelvoton pelaamissaan Korisliiga-otteluissa maksamattoman pelaajalisenssin vuoksi. Rangaistuksena KTP-Basket menettää kotietunsa puolivälierissä sekä mahdollisissa välierissä.
Suomen koripallomaajoukkue saa ensi kesänä vieraakseen hallitsevan Euroopan mestarin lisäksi EM-kuutosen. Susijengi isännöi Ukrainaa tasan viikko ennen EM-kisojen alkua Helsingin Jäähallissa perjantaina 28.8. Ottelun ennakkolipunmyynti käynnistyy tiistaina 14.4. klo 9.
Suomen Koripalloliitto ja Veikkaus ovat sopineet Divisioona A:n ratkaisufinaaleiden televisioinneista. VeikkausTV esittää Uudenkaupungin Korihaiden ja BC Nokian välisen finaalisarjan ottelut 3-5. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun divisioonafinaalit välitetään kotikatsomoihin.
Naisten Korisliigan pudotuspelit starttaavat käyntiin välierillä 19.3. Lappeenrannassa, Kotkassa, Helsingissä sekä Äänekoskella. Toiset puolivälieräkamppailut käydään sunnuntaina 22.3. ja kolmannet tiistaina 24.3. sekä keskiviikkona 25.3.
Suomen Koripalloliiton hallitus on kokouksessaan päättänyt aikuisten pääsarjojen pelitavat seuraavalle kolmelle pelikaudelle. Samalla liittohallitus aikaisti mm. Korisliigaan suunnitteilla olevia muutoksia. Korisliiga täydennetään 12-joukkueiseksi jo pelikaudelle 2015-16 ja runkosarjaotteluiden määrä pudotetaan 34:een. Päätöksillä halutaan tukea kansainvälisiin sarjoihin osallistuvia joukkueita sekä pelaajakehitystä korjaamalla harjoittelun ja pelaamisen suhdetta.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi haastaa elokuun 1. päivänä Tampereella hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan. Perjantaina käynnistynyt lipunmyynti on alkanut vauhdikkaasti. Viikonvaihteen aikana rikottiin jo 4000 katsojan rajapyykki. Hakametsän Jäähalliin mahtuu koripallo-otteluun noin 7000 katsojaa.
MM-kisoissa 10 000 suomalaisfanin tuesta nauttinut Susijengi isännöi Euroopan mestari Ranskaa Hakametsän Jäähallissa, Tampereella 1.8.2015. Huippuottelun liput ovat lunastettavissa perjantaina 6.3. klo 9:00 alkaen Lippupalvelusta, www.lippupalvelu.fi.
Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.
Keskiviikkona 25.2. Ilta-Sanomien välissä KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä.
Keskiviikkona 25.2. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman Kori-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehden kansijuttuna on Petteri Koposen ja Himkin Suomen-vierailu lauantaina 28.2. Vantaalla pelattavaan VTB-otteluun Loimaa Bisonsia vastaan.
Susijengi aloittaa ensi kesänä pelillisen valmistautumisensa EM-kisoihin 1.8.2015 isännöimällä itseään Ranskaa, hallitsevaa Euroopan mestaria. Suomen Koripalloliitto on päättänyt järjestää huippuottelun Tampereella suositun Delfin Basket –turnauksen yhteydessä Hakametsän Jäähallissa. Tampereen kaupunki tarjoaa 2500 ensimmäiselle turnausosallistujalle sisäänpääsyn.
Keskiviikkona 17.12. markkinoidaan taas koripalloa urakalla, kun Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman Kori-lehden.
Yleisö äänesti Susijengin historian ensimmäisen MM-kisavoiton Vuoden 2014 sykähdyttävin urheiluhetki –äänestyksessä finaalivaiheeseen. Jäljellä on kymmenen upeaa urheiluhetkeä. Yleisöäänestys jatkuu aina tammikuun 13. päivänä järjestettävän Urheilugaalan loppuhetkille saakka.
Kauan odotettu ja huolella valmisteltu fanimatkapaketti koripallon EM-kisoihin 2015 on nyt varattavissa. Susijengin kannattajayhdistyksen viralliset kumppanit Elämysmatkat ja Pelimatkat toteuttavat yhteistyössä upean kisamatkan EM-kisoihin syyskuussa.
Joulukuun 8. päivänä selviää EM-kisojen lohkoarvonnoissa Pariisissa keitä isäntämaa Ranska sekä Suomen Susijengi saavat vastustajikseen Montpellierissä 5.-10.9.2015 pelattavaan EM-alkulohkoon. Suomen Koripalloliitto käy parhaillaan neuvotteluita EM-lipuista. Haluatko sinä ensimmäisten joukossa tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia