18-vuotiaiden poikien maaottelu voitti Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa ottelussa Hollannin numeroin 69-60 (33-31). 20-vuotiaat pojat taas joutuivat Latvian loistavan joukkueen jyrän alle Mãlplisissä 118-51 (61-31).
Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät PM-kisojen päätöspäivänä trillerin Ruotsille numeroin 72-74 (35-32). Suomi oli vielä puolitoista minuuttia ennen loppusummeria kuuden pisteen johtoasemassa, mutta ruotsalaiset pääsivät kuumaksi upottamalla kakkosen ja kaksi kolmosta, joilla länsinaapuri sinetöi voiton nimiinsä.
Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät jännitysnäytelmän Islannille Susi Training Centerissä PM-kisojen toisena päivänä 78-80 (38-38). Molemmat kävivät ottelun loppuhetkillä johdossa, mutta Islanti veti pidemmän korren, kun Suomen voittoheitto kolisi raudoissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruuskisat alkoivat Susi Training Centerissä 55-76 (26-43) -tappiolla Tanskalle. Paikkaprässillä Suomen pelin sekoittanut Tanska pääsi juoksemaan ratkaisevan eron viemällä toisen neljänneksen 10-28.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.
Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on julkaissut nuorten eri ikäluokkien EM-turnauksien 2014 järjestäjämaat. Suomen korisnuorten eli sudenpentujen matka käy ensi vuonna Bosnia-Hertsegovinaan, Ukrainaan, Romaniaan, Latviaan ja Viroon.
Suomen nuorten maajoukkueet olivat sunnuntaina tositoimissa kolmessa maaottelussa ja käänsivät koitoksista kaksi voitokseen. 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa Kypros-voittoon, 18-vuotiaat tytöt hakivat selkeän vierasvoiton Liettuasta ja 18-vuotiaat pojat hävisivät EM-kisaparketeilla pisteellä Unkarille.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen Topias Palmi onnistui lauantaina B-divisioonan EM-kisaparketeilla kaaren takaa peräti 12 kertaa ja paranteli Suomen maaotteluhistorian kaikkien aikojen piste-ennätystä 17 pisteellä. Uskomattomat 60 pistettä sivaltanut Palmi johti joukkueensa 114–54-voittoon Luxemburgista.
Suomen 18-vuotiaat pojat ja 20-vuotiaat miehet kohtasivat perjantaina B-divisioonan EM-kisaotteluissaan Puolan ja Slovakian. 18-vuotiaiden poikien kisasuosikki Puola päihitti Suomen 64–52 (43–18) ja 20-vuotiaissa miehissä Slovakia nipisti Suomesta 75–67 (37–28)-voiton.
Baltiassa leireilevä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli vakuuttava ensimmäisessä maaottelussaan sitten kesän PM-kisojen. Suomi piti Latviaa puristusotteessaan 30 minuuttia ja sai tärkeät korit aikaiseksi viime hetkillä Latvian pyrkiessä rinnalle. Suomi voitti ottelun 60–58 (39–26). 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kukistui puolestaan jatkoajalla Sveitsille.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maaottelu avasi voittotilinsä B-divisioonan EM-kisoissa kolmannella yrittämällä, kun Kypros kaatui nautinnollisen esityksen jälkeen murskaluvuin 82–37 (37–16). Suomen miesten haastajamaajoukkue ylsi puolestaan universiadien parhaimpaan suoritukseensa jyräämällä Tshekin 70–52 (34–23).
Suomen 20-vuotiaiden miesten urakka B-divisioonan EM-kisoissa alkoi tappiolla, kun Portugali jyräsi ilman kuumeista Daniel Dolencia ja nilkkavaivaista Joni Herralaa pelanneen Suomen pistein 93–71 (43–23). 18-vuotiaiden poikien EM-kenraaliharjoitus päättyi puolestaan tappioon Belgiaa vastaan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmistautumisjakso kesän EM-kisoihin on ollut täynnä haasteita, mutta viime viikkoina joukkue on päävalmentajansa Pekka Salmisen mukaan kehittynyt merkittävästi puolustuksen saralla. Arvokisojen aattona Salminen arvioi kaiken olevan mahdollista, jos joukkue pystyy pelaamaan yhteen ja säilyttämään fokuksensa.
Suomen 20-vuotiaat miehet ja 16-vuotiaat tytöt keräsivät perjantaina kansainvälistä kokemusta kahden maaottelun verran. 20-vuotiaat miehet kohtasivat Rakveren turnauksessa ikäluokkansa Euroopan mestari Liettuan ja 16-vuotiaat tytöt pelasivat toistamiseen Latviaa vastaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia