Helmi Tulonen oli jälleen Carugaten ratkaisija, kun hän heitti joukkueensa tärkeään voittoon Italian Serie A2:ssa.
Awak Kuier oli kahdesti pelihommissa viikolla ja tilastoi kovat tehot Ragusan napatessa kaksi voittoa. Annika Holopainen iski tauluun kovan tupla-tuplan Ranskassa, Elina Koskimies oli tehokkaana Saksassa ja Veera Pirttinen oli isossa roolissa tärkeässä voitossa Slovakiassa.
Awak Kuier aloitti vuoden vahvasti tupla-tuplalla ja Helmi Tulonen merkkautti jo neljännen peräkkäisen tupla-tuplansa Italiassa. Anissa Poundsin käsi oli lämpöisenä Saksassa.
Saksan Bundesliigassa vuosi startattiin sunnuntaina. Sofia Pelander pääsi heti juhlimaan vuoden avausvoittoa.
Saksan Bundesliigassa nähtiin vuoden päätteeksi suomalaispelaajien kohtaaminen. Sofia Pelander pääsi nautiskelemaan revanssista Anissa Poundsin ja Elina Koskimiehen joukkuetta vastaan.
Susiladiesin marraskuun EM-karsintaikkunassa säväyttänyt Ebba Pekonen, 20, siirtyy kevätkaudeksi Espanjan kakkossarjassa LF Challengessä pelaavaan Maresmeen. Joukkueessa pelaa jo ennestään Heta Äijänen.
Anissa Poundsille ja Elina Koskimiehelle pieni joululepo tulee tarpeeseen, sillä he urakoivat hurjat minuutit peräti kolmannelle jatkoajalle venyneessä ottelussa. Anniina Äijänen ja Sofia Pelander pääsivät joulun viettoon voitto lahjasäkissään ja Awak Kuier iski Italiassa kovat tilastot.
Elina Koskimies iski niitin Angels Nördlingenin voitolle Saksan Bundesliigassa. Helmi Tulonen kasasi jälleen tupla-tuplan Italiassa ja kaksinumeroisille pisteille pääsivät viime viikon aikana myös Veera Pirttinen, Silja Viita ja Annika Holopainen.
Susiladiesin pelaajat olivat loistoiskussa Euroopan kentillä. Awak Kuier, Silja Viita ja Annika Holopainen pistivät tauluun yli 20 pistettä. Kaksinumeroisillekin ylsivät Veera Pirttinen, Marianne Kalin, Anniina Äijänen sekä kauden viidennen tupla-tuplansa tilastoinut Helmi Tulonen.
Helmi Tulonen siirtyi täksi kaudeksi Italiaan tehtyään sopimuksen Serie A2:ssa pelaavan Carugaten kanssa. Tulonen on aloittanut kautensa räväkästi tupla-tuplan keskiarvoilla.
Saksan Bundesliigassa Susiladiesin pelaajat pääsivät kaikki voittojen makuun. Italiassa Awak Kuier jatkoi loistavaa kauttaan ja Helmi Tulonen oli jälleen tehokkaana. Linda-Lotta Lehtoranta debytoi uudessa seurassaan vahvasti.
Susiladiesin Sara Rokkanen, 25, palaa naisten Korisliigaan, kun Rokkanen on tehnyt pelaajasopimuksen Peli-Karhujen kanssa. 22 ottelua naisten maajoukkueessa pelannut Rokkanen pelasi aiemmin tällä kaudella Espanjan kakkossarjaa Maresmessa.
Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.
Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.
Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on solminut uuden yhteistyösopimuksen Susijengin ja Susiladiesin kanssa. Fixus on toiminut vuodesta 2020 maajoukkueiden yhteistyökumppanina.
Helmi Tulonen oli täysin pitelemätön Italian Serie A2:ssa, kun hän painoi peräti 30 pisteen tupla-tuplan. Awak Kuier loisti myös Italiassa ja Elina Koskimies merkkautti tupla-tuplan Saksassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia