Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Anton Mirolybov on kutsunut 14 huippupelaajaa edustamaan sinistä ja valkoista kesäksi 2014. Naisten maajoukkue tavoittelee paikasta vuoden 2015 EM-lopputurnaukseen, jonka järjestävät Romania ja Unkari.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on päättänyt siirtää Ukrainan kotiottelut kesäkuussa pelattavassa naisten EM-karsinnassa Ukrainan ulkopuolelle. Ukraina pelaa EM-karsintalohkossa D yhdessä Suomen, Saksan ja Montenegron kanssa. Päätöksen myötä kyseisen lohkon otteluohjelma on uusittu.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.
Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Naarassudet kisailee vuoden 2015 EM-kisoihin yhdessä Montenegron, Saksan ja Ukrainan kanssa. EM-karsinnat pelataan kesäkuussa 2014. Kuuden karsintalohkon voittajat sekä viisi parasta lohkokakkosta etenee EM-lopputurnaukseen, jonka järjestävät Romania ja Unkari vuonna 2015.
Suomalainen koripalloperhe tekee tänä jouluna hyvää monellakin rintamalla. Miesten maajoukkue eli Susijengi on lupautunut valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, kun taas liigatasolla Catz Lappeenrantaa ja KTP-Basketia edustavat sisarukset Dionne ja Michael Poundsin ovat haastaneet miesten ja naisten pääsarjaseurat lahjakeräykseen vähävaraisille perheille.
Suomen Naarassusien apuvalmentajana viime kesinä toiminut Jussi Immonen, 33, on jo viides suomalainen päävalmentaja Euroopan sarjoissa kaudella 2013/14. Immonen ottaa komentoonsa Itävallan Bundesliigaa pelaavan St. Pölten Dragonsin.
Suomen Naarassusien harjoitusvahvuuteen ja Suomen haastajamaajoukkuetta Kazanin universiadeissa edustanut Laura Saarinen, 21, siirtyy ensi kaudeksi Espanjan kakkosliigaa pelaavaan Ourenseen. Saarinen pelasi viime kaudella Naisten Korisliigaa Forssan Alussa.
Erinomaisen kauden Espanjan liigan Zamorassa pelannut naisten maajoukkuetakamies Dionne Pounds, 28, palaa kotimaiseen naisten SM-sarjaan. Ennen Espanjan komennustaan Lappeenrannan Catzin kanssa Suomen mestaruutta ja cupin mestaruutta juhlinut 174-senttinen Pounds tekee paluun Lappeenrantaan.
Viime vuosien aikana rakettimaisen nousun naisten SM-sarjan eliittiin tehnyt Linda-Lotta Lehtoranta, 21, siirtyy ensi kaudeksi Saksan Bundesliigaa pelaavaan Nördlingen Donau-Riesiin. 175-senttinen Lehtoranta on kuulunut myös viime aikoina Suomen naisten maajoukkueen vakiokalustoon.
Suomen Naarassusien korin alla jo kahden kesän ajan partioinut Sofia Pelander, 21, jatkaa pääsarjauraansa Turun Riennossa. Pelanderin lisäksi Riento on solminut sopimukset pelikaudesta 2013/14 Katleena Kärkkäisen ja Riennon oman kasvatin Ida Myllyojan kanssa.
Suomen naisten maajoukkueen (Naarassudet) puolustuspään lukkona viimeisen kolmen kesän aikana kunnostautunut Krista Gross, 22, aloittaa ammattilaisuransa Italian LegaDuen Dike Basket Napolissa. 183-senttinen, USA:n ja Suomen passit omistava Gross edusti viime kaudet USA:n menestyksekkäimpiin yliopistojoukkueisiin lukeutuvaa North Carolina Tar Heelsiä.
Suomalaisen koripallon Hall of Fameen on valittu neljä uutta jäsentä. Suomalaisen naiskoriksen kaikkien aikojen pelaaja Lea Hakala sekä jo edesmenneet valmentajalegenda Robert Petersen, seitsemän kertaa EM-lopputurnauksessa pelannut Timo Lampén sekä takamiesvelho Jorma Pilkevaara nostavat Hall of Fameen valittujen koripallovaikuttajien lukumäärän kuuteentoista.
Suomen sudenpentujen vauhdikas maajoukkuekesä 2013 kietaistaan pakettiin 15.–25. elokuuta Unkarin Miskolcissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa. Sinivalkovärejä turnaukseen kantaa Mikko Larkaksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia