Kun Susijengi peittosi Espoo Metro Areenalla Uuden-Seelannin, alkutahdit voitolle iski Miro Little, 20, energisellä puolustuspelillään. Pari päivää myöhemmin Tampereella Latviaa vastaan Little tarjoili maailmanluokan puolustuksen kylkeen ennakkoluulotonta heittopelaamista. Pelihaluja uhkuva Miro uskoo vireen kantavan myös Valencian olympiakarsintakoitoksiin asti.
Kahdeksan joukkuetta selvitti viime vuonna paikkansa Pariisin vuoden 2024 olympiakisojen miesten koripalloturnaukseen. Loput neljä paikkaa jaetaan ensi viikolla Valenciassa (Espanja), Pireuksessa (Kreikka), Riiassa (Latvia) ja San Juanissa (Puerto Rico). Kilpailu on kovaa, sillä neljää kisapaikkaa metsästää peräti 24 joukkuetta.
Viime kesän olympiaesikarsintaturnauksessa selvää jälkeä tehnyt Bahama on nimennyt viiden NBA-pelaajan johtaman, 19 miehen olympiakarsintaleirityskokoonpanon. Mukana ovat mm. kesän 2018 NBA-draftin ykkösvaraus Deandre Ayton, vuoden 2010 MM-kultamitalisti Eric Gordon ja kahdeksan kautta NBA:ssa pelannut Buddy Hield.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on kutsunut seitsemäntoista pelaaja tänään maanantaina Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä käyntiin pyörähtävään olympiakarsintaleiritykseen. Ryhmän tähtäimessä on heinäkuun alussa Espanjan Valenciassa pelattavat olympiakarsinnat, joita Suomi pelaa ensi kertaa 36 vuoteen.
Vuoden 2022 EM-pronssiotteluun yltänyt Puola on nimennyt Valencian olympiakarsintaturnaukseen valmistautuvan miehistönsä. Mukana matkassa ovat kaikki toissa vuoden mitalipelijoukkueen avainmiehet Mateusz Ponitkasta A.J. Slaughteriin, ja uutta sukupolvea edustaa San Antonio Spursin energiapakkaus Jeremy Sochan.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut ensi maanantain (27.11.) olympiakarsinta-arvontojen arvontakorit. Susijengi on sijoitettu kolmanteen arvontakoriin yhdessä Puerto Ricon, Montenegron ja Dominikaanisen tasavallan kanssa ja kohtaa karsintojen alkulohkossaan joukkueet 2. ja 6. arvontakoreista.
Susijengin kesän 2024 olympiakarsintalohko ja -vastustajat julkistetaan alle kolmen viikon päästä. Arvontapäiväksi on valikoitu maanantai 27.11., jolloin kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkistaa päivällä olympiakarsintojen neljä isäntämaata ja arpoo illalla Suomen aikaa klo 19.00 alkaen karsintalohkot.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti MM-kisojen 9.–32. sijoittuneiden joukkueiden loppurankingin ja samalla myös Susijengin paikan kesän 2024 olympiakarsinnoissa. Susijengi ylsi Aasian MM-kisoissa lopulta sijalle 21. ja oli niin ollen MM-kisojen kahdenneksitoista paras eurooppalaisjoukkue.
Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit päättyivät tänään Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen osalta, kun Sudenpennut voitti vaikeuksista huolimatta Slovenian niukasti 57-56 (29-25).
Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päihitti kisaemäntä Slovakian Banská Bystricassa 66-62 (35-27). Parhaimmillaan 19 pistettä johtanut Sudenpennut sai pidettyä Slovakian takanaan raivokkaasti kannustaneesta slovakialaiskotiyleisöstä huolimatta.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla, kun Sudenpennut sai päihitettyä Saksan 56-50 (32-34). Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi selkeästi Ranskalle 91-22 (50-16) Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Slovakian Banská Bystricassa. Huomenna Suomi saa vastaansa alkulohkon viimeisessä ottelussa Saksan.
Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit (EYOF) käynnistyivät tänään Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut kärsivät 66-50 (34-26) -tappion Belgialle. Suomen pelit jatkuvat jo huomenna Slovakian Banská Bystrica, kun vastaan tulee Ranska.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue pelaa ensi viikolla alkavissa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla (EYOF). Banská Bystrica, Slovakiassa, 24.-30.7.2022 pelattavien kisojen alkulohkossa Sudenpennut saa vastaansa Belgian, Ranskan ja Saksan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.
Suomen joukkue Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille Unkarin Györiin on täydentynyt lopulliseen kokoonpanoonsa, kun poikien koripallojoukkueeseen nimettiin 12 pelaajaa. Koko Suomen joukkue matkustaa keskiviikkona yhteiselle valmistautumisleirille Slovakiaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia