Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Olivier Nkamhoua väänsi 27 pistettä, 8 levypalloa ja kolme syöttöä, kun Tennessee voitti Texasin. Viikon alussa Tennessee nousi NCAA-joukkueiden rankingissa peräti toiseksi.
Sykkiikö sydämesi koripallolle ja olet kesätöitä vailla? Etsimme joukkoomme ensi kesäksi reipasta ja oma-aloitteista vahvistusta varmistamaan hauskojen koristapahtuminen onnistunut läpivienti.
Tshekin liigassa KP Brnon riveissä pelaava Sofia Pelander odottaa jo helmikuisia EM-karsintaotteluita. Liittyminen Susiladiesin matkaan katkaisee hieman haastavaa seurajoukkuekautta.
Joulukuun kuukauden vahvimmaksi valittu Madelynn Utti johdatti otteillaan Hongan runkosarjan kolmanneksi.
NBA:ssa Utah Jazz voitti Salt Lake Cityssä pelatussa kotiottelussaan Dallas Mavericksin 100-108 (48-66). Lauri Markkanen oli joukkueensa pistekärki 29 pisteen ja viiden levypallon illalla.
Korihait selätti Kobrat 25 pisteen erolla.
Ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Näissä voittajaksi ylsivät FoA ja EBT.
Miesten Korisliigan ensimmäisenä jatkosarjailtana ylemmän portaan voitot menivät Kouvoille, KTP:lle ja Seagullsille. Alemmassa sen sijaan juhlivat Pyrintö ja Nokia.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä jatkoi vahvoja otteitaan Sienan yliopistossa, kun hänet valittiin jo viidennen kerran tällä kaudella MAAC:n viikon tulokkaaksi.
Mestarien liigassa saatiin 16 parhaan joukkueen kesken pelattava jatkolohkovaihe käyntiin ja FIBA Europe Cupissa Edon Maxhuni piti Merlins Crailsheimin kiinni jatkopaikassa, kun taas Craiovan jatkohaaveet menivät Topias Palmin vahvasta pelistä huolimatta.
NBA:ssa Utah Jazz kärsi tappion Portland Trail Blazersille, joka nappasi 124-134 (64-66) -voiton Damian Lillardin 60 pisteen siivittämänä. Lauri Markkanen upotti Jazzille 24 pistettä ja noukki neljä levypalloa.
Yhdysvaltalainen laituri Jeffrey Carroll valittiin joulukuussa 2022 miesten Korisliigan Kuukauden vahvimmaksi.
Kauhajoki jatkoi upeita otteitaan FIBA Europe Cupissa, kun se kaatoi slovakialaisen Patrioti Levicen vieraskentällä 55–86 (31–28). Kauhajoki jatkaa jatkolohkonsa kärjessä puhtaalla pelillä.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 27. tammikuuta. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
Suomen Koripalloliitto hakee nuorten maajoukkueiden päävalmentajaa Suomen Olympiakomiteaan huippu-urheiluvastaavaksi siirtyneen Juha Stenin seuraajaksi. Työ alkaa kevään 2023 aikana.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia