3×3 SM-kiertue rantautui jo neljännen kerran Lappeenrannan Satamatorille, vauhtia ja fyysisyyttä riitti tänäkin vuonna.
Susijengi kerääntyy tänään maanantaina 17 pelaajan voimin Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin nelipäiväiselle leiritykselle, joka valmistaa joukkuetta elokuun alun kotimaaotteluihin ja pelikauden 2021–22 aikana pelattaviin MM-karsintaikkunoihin.
Naisten Korisliigan Kouvottaret on solminut tulevaa kautta koskevan pelaajasopimuksen kanadalaisen 185-senttisen Rashida Timbillan, 28, kanssa. Timbillan lisäksi takapelaaja Elli Salovaara, 20, jatkaa Kouvolassa myös tulevalla kaudella.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui viimeiseksi neljän joukkueen Nordic Cupissa, kun Sudenpennut kaatui päätöspelissään Islannille 80-82 (45-51). Islantilaiset ratkaisivat ottelun Tallinnassa loppuhetkien vapaaheitoilla.
Viimeiset kaksi kautta yliopistokoripalloa Utahissa pelannut Susijengin ison pään tukipilari Mikael Jantunen, 21, on allekirjoittanut ensimmäisen ammattilaissopimuksensa. Helsinkiläisten Wartti Basketin ja Panttereiden juniorimyllyn läpikäynyt 205-senttinen Jantunen siirtyy yksivuotisella sopimuksella Belgian suurseuran BC Oostenden riveihin.
Pantterijahti käynnistyy lokakuussa alussa ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 9.5.2022. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Kamppailu Suomen mestaruudesta naisien osalta käynnistyy lokakuun alussa ja mestari on selvillä viimeistään 26.4.2022. Myös naisten Korisliigassa siirrytään formaattiin, jossa joukkueet jaetaan tammikuussa ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Tallinnassa pidettävässä Nordic Cupissa isäntämaa Virolle 71-78 (36-40). Tappion myötä Sudenpennut pelaavat huomenna turnauksen pronssimitalista Islantia vastaan klo 16:00.
Itävallan mestaruuden Swans Gmundenin ison pään kulmakivenä voittanut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 27, vaihtaa maata ja seuraa. 205-senttisen Susijengi-sentterin uusi työnantaja on Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla (NM1) pelaava Les Sables Vendée.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sai kolmen ottelun mittaiselle Södertäljen-reissulleen makoisan lopetuksen, kun Sudenpennut päihitti Islannin 77-66 (30-26). Suomelta vauhdissa olivat Ebba Pekonen ja Sanni Tuomisto.
Tallinnassa pelattavassa Nordic Cupissa Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taipui Ruotsille loppunumeroin 71-64 (32-36). Suomi pelaa huomenna vielä Viroa vastaan klo 19:30, jonka jälkeen selviää, mitteleekö Sudenpennut turnauksen kullasta vai pronssista perjantaina.
Viides 3×3 SM-kiertueen osaturnaus pelataan Lappeenrannassa, mukana paljon tuttuja joukkueita vailla lopputurnauspaikkaa. Osaturnaukseen huipentuu myös Lappeenrannan Namikan järjestämä ensimmäinen junioreille suunnattu 3×3-korisleiri.
Suomen 20-vuotiaiden miesten Nordic Cup Tallinnassa pyörähti käyntiin voitokkaasti, kun Sudenpennut kellisti avausottelussaan Islannin 86-65 (32-33). Nordic Cup jatkuu Suomen osalta huomenna klo 17:00 Ruotsia vastaan.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi tappion tänään Södertäljessä, kun vielä eilen Ruotsin voittanut Sudenpennut hävisi tänään länsinaapurille loppunumeroin 70-64 (33-31). Suomi pelaa vielä huomenna Södertäljessä yhden ottelun, kun vastaan tulee Islanti.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla on julkaistu nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kolmen ottelun mittainen Södertäljen-reissu sai mainion alun, kun Sudenpennut kaatoi Ruotsin selkeästi 53-79 (30-50). Suomi pelaa Ruotsia vastaan uudestaan huomenna.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia