Naisten SM-sarjan sunnuntain ainoassa ottelussa kotkalainen Peli-Karhut raateli HoNsUn pistein 91–55 (44–28). Peli-Karhut kasvatti johtonsa 11 pisteeseen jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella, eikä HoNsUlla ollut enää vastaansanomista.
Liettuan kesän 2011 EM-kisoissa yhdeksännelle sijalle sijoittuneen Suomen Susijengin pelaajat uhkuvat tervettä itsevarmuutta vuoden 2013 EM-kisojen alkulohkoarvontojen jälkeen. Vaikka D-lohko on kenties EM-kisojen kovatasoisin, maajoukkuetähdet Petteri Koponen ja Teemu Rannikko uskovat Susijengin mahdollisuuksiin sekoittaa pakkaa lohkossa.
Toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa alkusyksyllä saavuttanut Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi odottaa sunnuntai-iltaa suurella mielenkiinnolla. Suomen katseet ovat sunnuntaina – koko muun koripalloilevan Euroopan tapaan – kohdistettuna Slovenian Postojnaan, jossa suoritetaan EM-kisojen lohkoarvonnat.
Lauantain Korisliiga-ottelussa Kataja-Lahti nähtiin sarjakauden suurin voitto, kun joensuulaiset rökittivät lahtelaisia murskalukemin 98-43. Kotijoukkueen konkaritakamies Petri Virtanen ohitti ottelussa 6000 runkosarjapisteen rajapyykin, kun Namika Lahti puolestaan vastasi historian toiseksi alhaisimmasta pistesaldosta.
Naisten koripallon SM-sarjakärki Catz Lappeenranta lasketteli kotikentällään helppoon kotivoittoon helsinkiläisestä Torpan Pojista. Tuloksella 90-49 (53-30) tullut voitto oli Catzille jo kauden kymmenes peräkkäinen ilman tappioita. Samalla Catz venytti kohta kaksi vuotta kestänyttä kotivoittojen sarjaa SM-runkosarjassa.
Joensuun Kataja säilytti kuudennella peräkkäisellä voitollaan tuntuman Korisliigan kärkeen. Kataja otti lauantain kotipelissään Namika Lahdesta liigakauden toistaiseksi suurimman voiton 98-43 (40-18) -lukemin. Lauantain muihin Korisliiga-voittoihin venyivät KTP-Basket sekä Salon Vilpas.
Lapuan Korikobrat uudistaa liigamiehistöään isolla kädellä. Alkukauden joukkuetta vahvistaneet amerikkalaispelaajat Chris Commons ja BJ Holmes ovat saaneet lähteä Lapualta. Dominique Coleman ja Dwight Tolbert jatkavat edelleen liiganousijan kokoonpanossa.
Korisliigan puolustava mestari Nilan Bisons nousi ensimmäisen runkosarjaneljänneksen päätteeksi liigan kärkeen tasapisteisiin Tampereen Pyrinnön kanssa. Bisonsille kirjattiin perjantaina jo kahdeksas peräkkäinen voitto, kun ilman Petri Heinosta pelannut Uudenkaupungin Korihait nöyrtyi Loimaalla 90–55 (48–23).
Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija avasi Euroliiga-kautensa 2012/13 varastamalla voiton italialaisen Mapooro Cantùn kotikentällä. Loka-marraskuun taitteen seitsemän ottelun tappioputkensa sunnuntaina katkaissut Olimpija hakee nyt voittoa Cantùsta kotonaan Ljubljanassa, mutta haaste on suuri: Andrea Trinchierin komentama Cantù on kohonnut viime kierroksilla Euroliigan parhaiden puolustusjoukkueiden kastiin.
Ilman tähteään Bo McCalebbia pelannut Fenerbahce Ülker oli lähellä aiheuttaa Petteri Koposen BC Himkille kauden ensimmäisen kotitappion. Takamies KC Riversin viime sekunnilla hyökkäyslevypallosta nostama kakkonen nosti kuitenkin Himkin 71–70 (39–29)-nitrovoittoon turkkilaisjätistä. Voitollaan Himki otti jättiaskeleen kohti Euroliigan 16 parhaan joukkueen jatkosarjaa.
Korisliigan peräpään joukkueet ovat alkaneella syyskaudella pystyneet hakemaan kärkipään joukkueista maukkaita voittoja, ja niin kävi myös torstaina Forssassa. Liigajumbo FoKoPo yllätti liigaa johtavan Tampereen Pyrinnön 85–78 (39–35) Sami Ikävalkon ja Markus Moleniuksen näytellessä pääosaa.
Roope Ahosen Solna Vikings tyylitteli Ruotsin Basketliganin torstain ainoassa ottelussa Jämtland Basketin nurin 87–81 (46–36). Jämtland palasi päätösjaksolla kymmenen pisteen takaa kummittelemaan, mutta Vikingsin voitto ei ollut missään vaiheessa epäselvä. Ahoselle merkittiin 12 pistettä ja kuusi syöttöä.
Kurinalaisesti pelisuunnitelmaansa noudattanut Union Olimpija upotti Jaka Blazicin ja Dylan Pagen johdolla tukun kovia koreja ja katkaisi neljän ottelun mittaisen Euroliigan tappioputkensa lyömällä Cantùn kotonaan Ljubljanassa 81–79 (42–39). Olimpijan parhaimmistoon kuulunut Teemu Rannikko pysäytti viime sekunneilla Cantùn Jonathan Tabun tasoitusyrityksen.
Evita Iiskolan edustama Providence Friars avasi voittotilinsä USA:n NCAA-liigassa lyömällä torstain vastaisena yönä kotikentällään Vermontin 92–76 (43–29). Iiskola upotti 36 minuutissa kahdeksan pistettä. North Carolina puolestaan takoi Georgetownin kumoon 63–48 (26–22) Grossin raapiessa 15 levypalloa.
Florida Gatorsin ”suomalaisvahvistusta” Erik Murphya ei pysäyttänyt mikään USA:n NCAA-liigassa torstain vastaisena yönä. Kaikki kymmenen pelitilanneheittoaan säkittänyt Murphy raatoi 24 pistettä Floridan kaataessa Wisconsinin juhlivan kotiyleisönsä edessä pistein 74–56 (43–31).
Onko korisperheen yhteinen joululahja hakusessa? Älä etsi pidempään, sillä Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyökumppaninsa Viking Linen kanssa fanimatkan Suomen maajoukkuetähden Petteri Koposen edustaman BC Himkin VTB-liigan otteluun Tallinnaan 18.-19.2.2013. Fanimatka osuu sopivasti Etelä-Suomen koulujen hiihtolomaviikolle. Varaa matkasi nopeasti, sillä paikkoja on rajoitetusti.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia