Kotkalainen KTP-Basket vahvistuu Korisliigan kotimaiseen eliittiin kuuluvalla Timo Heinosella. Heinosen ja KTP:n sopimus on kaksivuotinen. 198-senttinen, 30-vuotias Heinonen on pelannut pääsarjauransa aikana Pussihukissa ja Torpan Pojissa.
Suomen naisten maajoukkueen juhannuspäivän EM-karsintavastus Latvia oli omaa luokkaansa keskiviikkoillan EM-karsintaottelussaan Kreikkaa vastaan. Zane Tamanen huippupelin kannattelema Latvia haki kolmannen perättäisvoittonsa, tällä kertaa pistein 63–46 (37–22).
Suomalaisvalmentajat Joonas Iisalo, 26, ja Harri Mannonen, 45, aloittavat kesäkuun lopussa opintonsa Kaunasin yliopiston (Liettua) ja Worcesterin yliopiston (Englanti) yhteistyössä järjestämässä European Basketball Coaching Science (MSc) -ohjelmassa. Iisalo ja Mannonen ovat koulutusohjelmansa ensimmäiset suomalaiset.
Miesten Korisliigaa pelaava Kouvolan Kouvot ja I divisioona A:ssa pelaava Säynätsalon Riento ovat solmineet keskenään toistaiseksi voimassa olevan yhteistyösopimuksen. Pelaajavaihdon lisäksi seurojen päävalmentajat sopivat yhteisestä pelitavasta. Lisäksi sopimus sisältää yhteisiä harjoitustapahtumia ja mahdollisesti myös leirejä.
Suomen miesten maajoukkueen EM-karsintavastustaja Puolan päävalmentaja Ales Pipan on nimennyt 21 hengen harjoitusryhmänsä kesän EM-karsintaotteluihin. Pipanilla on koossa nimekäs ja kunnioitusta herättävä pelaajanippu, jonka kirkkaimpina tähtinä tuikkii – puolalaisten oma ”Twin Towers” – huipputehokkaasti NBA:ssa pelannut Marcin Gortat sekä Espanjan liigassa hyvän kauden pelannut Maciej Lampe.
Suomen 20-vuotiaat miehet hemmottelivat lähes täyteen ahdetun Tikkurilan Urheilutalon yleisöä jyräämällä ikäluokkansa PM-kisojen avauspelissä Norjan 100–48 (53–21). Pekka Salmisen suojattien kaukoheittopeli ja joukkuepuolustus tiputtivat norjalaiset rattailta jo avausjaksolla.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue isännöi juhannusviikolla kansainvälisen tason huipputurnausta Vantaan Tikkurilassa. Suomen vieraaksi Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen saapuvat Ruotsi, Norja ja Tanska.
Päättyneellä sarjakaudella Espanjan Liga Femenina 2:n pistepörssin kärkisijalle kiilannut maajoukkuelaituri Heta Korpivaara, 28, pelaa ensi kaudella Ranskan LF2-liigassa Voironin paidassa. Joukkuetta valmentaa Olivier Hirsch, joka on valmennusurallaan juhlinut muun muassa kolmea Euroliigan mestaruutta.
Hämeenlinnalainen koripalloerotuomari Pekka Saros, 50, on saanut FIBA Euroopalta mandaatin toimia kansainvälisenä komissaarina. Saros läpäisi kuun vaihteessa Saksassa järjestetyn komissaariklinikan päättökokeen menestyksekkäästi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti runsaan viikon mittaisen Baltian leirityksensä kohtaamalla toistamiseen Liettuan Druskininkaissa. Liettua kaatoi ottelussa Suomen toistamiseen, tällä kertaa luvuin 55–40 (28–24).
Suomen naisten maajoukkue kärsi EM-karsintojen avaustappionsa lauantai-iltana Kreikan Maroussissa pelatussa vierasottelussa. Kreikka latoi tulostaululle hetkessä 15-2-lukemat, ja vaikka Suomi sai kenttätapahtumista otteen toisella puoliajalla, ”Naarassudet” joutuivat taipumaan pistein 49–72 (18–40).
Suomen Koripalloliitto on täydentänyt Turun NMKY:llä miesten I divisioonan 16 joukkueen vahvuiseksi. Divisioonaan syntyi yhden joukkueen vaje, kun Koripalloliiton hallitus nosti keskiviikkona Lapuan Korikobrat Korisliigaan ilman liigalisenssiä jääneen ToPon tilalle.
Hiki on hädin tuskin ehtinyt kuivua Tikkurilan Valtti Areenan parketilta, kun Suomen naisten maajoukkue matkaa seuraavaan EM-karsintaetappiinsa. Naarassudet hakevat jatkoa karsintavoitoilleen lauantai-iltana, jolloin joukkue ryhmittyy vierasotteluun Kreikkaa vastaan Ateenan esikaupungissa Maroussissa.
Korisliiga-joukkue Kouvojen kolmas amerikkalaispelaaja on joukkueen kanssa viime keväänä kaksi kuukautta harjoitellut 190-senttinen ja 88–kiloinen Vernon Taylor. Takamiehenä pelaava Taylor, 25, piipahti kevään aikana miesten I divisioonassa Säynätsalon Riennon riveissä – samassa joukkueessa, josta Kouvoihin tuli tänä kesänä 20-vuotiaiden maajoukkueen mukaan valittu Jere Luoma.
Catz Lappeenranta ja Alexandria Anderson ovat solmineet yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen. Anderson liittyi viime kaudeksi kissalaumaan. Aiemmin neljä kautta Chattanoogan yliopistossa pelannut 185-senttinen amerikkalainen sisäpelaaja oli isossa roolissa naisten tuplamestaruuteen päättyneellä kaudella.
Naisten SM-sarjan parhaimpien kotimaisten korintekijöiden joukkoon lukeutunut, urallaan 45 naisten maaottelua pelannut Sanna Helenius siirtyy Forssan Alkuun Keravalta. Heleniuksen ohella FoA on solminut sopimukset nuorisokaartiin kuuluvien Johanna Heinosen, Fanny Korpelan ja Tiia Parttimaan kanssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia