Suomen nuorten maajoukkuevalmentajat ovat valinneet ehdokkaansa 16.–20. toukokuuta Ruotsin Solnassa pelattaviin nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin. Maajoukkueiden valmennusryhmissä on puolestaan tapahtunut muutoksia vielä kesän kynnyksellä.
Nilan Bisons ja Loimaan kaupunki järjestävät tiistaina 15.5. Loimaan torilla kansanjuhlan Biisonien historiallisen Suomen mestaruuden kunniaksi. Esiintyjäksi on vahvistunut mm. koko Suomen kansan äänellään valloittanut Voice Of Finlandin voittaja Mikko Sipola.
Helsinki Basketball Academyn alaisuudessa toimiva HBA PHYK Cadetsien tyttöjen u16-joukkue sijoittui viime viikonlopun Itä-Euroopan tyttöjen koripalloliigan (EEGBL) superfinaalissa viidenneksi 17-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Ensimmäinen kausi HBA-toimintaa on nyt takana, ja joukkueen päävalmentaja Antti Koskelainen on mielissään kokemastaan ja näkemästään.
Keskiviikkona loimaalaisen Nilan Bisonsin riemukkaisiin mestaruusjuhliin päättyneellä Korisliiga-kaudella kirjattiin sarjan uusi katsojaennätys. Jo runkosarjassa uusiksi pistetyt ennätyslukemat (keskiarvo 911) kohosivat pudotuspelien myötä 949 katsojaan ottelua kohden.
Sasu Salin rummutti 23 pistettä myöhään torstai-iltana pelatussa Slovenian liigan välierien toisessa osaottelussa johdattaen Union Olimpija Ljubljanan finaaleihin. Gerald Lee jr puolestaan takoi 21 pistettä Italian LegaDuen puolivälierien avausottelussa.
Suomen naisten maajoukkue aloittaa virallisen yhteisharjoittelukautensa tänään torstaina Vantaalla. Joukkue valmistautuu kesä- ja heinäkuussa pelattaviin EM-karsintoihin uuden päävalmentajansa Anton Mirolybovin johdolla.
Loimaalainen Nilan Bisons katkaisi keskiviikkona Korisliigan kevään 2012 finaalien vierasvoittojen sarjan ja kaatoi Joensuun Katajan neljännessä osaottelussa kotonaan 83–66 (45–30). Voitollaan Bisons varmisti Loimaan Korikonkareiden seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden näytöstyyliin jo tulokaskaudellaan.
Kesken kauden liiganousija Nilan Bisonsin kokoonpanoon liittynyt Ville Mäkäläinen, 27, on voiton päässä pitkän uransa ensimmäisestä Suomen mestaruudesta. Vaikka asetelmat ovat nyt Bisonsille suotuisat, Mäkäläinen tietää, että otteluvoittojen ollessa 2-1 ei joukkueella ole vielä syytä tuudittautua mihinkään.
Maanantai-iltana pelatussa Korisliigan finaalien kolmannessa ottelussa kunnostautunut Clifton Jones, 34, saapui eilen merkittävälle rajapyykille. Nilan Bisonsia edustava Jones kahmi Joensuun Katajaa vastaan kymmenen levypalloa ja rikkoi vasta viidentenä pelaajana kautta aikojen 700 pudotuspeleissä revityn levypallon rajan.
Naisten Suomen mestaruutta sekä cupin kultaa päättyneellä SM-sarjakaudella juhlinut Lappeenrannan Catz on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen päävalmentaja Mika Haakanan kanssa. Tuleva kausi on Haakanalle, 37, kolmas Catzin penkin päässä.
Helsinki Basketball Academyn alaisuudessa toimiva HBA PHYK Cadets päätyi viikonloppuna pelatussa Itä-Euroopan tyttöjen koripalloliiga EEGBL:n 17-vuotiaiden ikäluokan lopputurnauksessa viidennelle sijalle. Lopputurnaus pelattiin Puolan Czluchovissa.
Korisliigan kolmas finaaliottelu eteni 36 minuuttia kotijoukkue Joensuun Katajan tahdissa. Loimaalainen Nilan Bisons osoitti kuitenkin jälleen kerran periksiantamattoman luonteensa rynnistämällä Jeb Iveyn ja Clifton Jonesin johdolla ottelun väkisin jatkoajalle ja 85–91 (47–37, 77–77)-voittoon. Suomen mestaruus on katkolla loimaalaisille keskiviikkona.
Joensuun Katajan takamieskonkari Juha Stenin, 28, kausi päättyi talvella loukkaantumiskierteeseen, mutta pelinrakentaja on kauden loppusuoralla omaksunut paikkansa joukkueen valmennusjohdon jatkona. Sten seurasi tyytyväisenä omiensa finaalivoittoa lauantaina Loimaalla ja uskoo Katajan yltävän maanantaina kotivoittoon.
Gerald Lee jr.:n Prima Verolin kevätkauden loppukiri palkittiin Italian LegaDuessa. Lee upotti 11 pistettä LegaDuen runkosarjakauden viimeisellä kierroksella, kun Veroli varmisti pudotuspelipaikkansa lyömällä Jesin pistein 76–73 (36–36). Tuukka Kotin Imolan ja Shawn Huffin Forlin kaudet päättyivät lauantai-iltana.
Viime keväänä Korisliiga-kauden 2010/11 arvokkaimpana pelaajana palkittu Ville Kaunisto, 30, päätti Ranskan NM1-liigan runkosarjakauden komeisiin meriitteihin. 204-senttinen Kaarinan Uran kasvatti vei nimiinsä liigan piste- ja levypallokuninkuudet.
Petteri Koposen Virtus Bologna on saanut pelinsä kulkemaan oikeaan aikaan. Sunnuntaina Bologna päihitti Italian Serie A:n sarjakakkonen Cantùn kotikentällään huikean loppukirinsä turvin 66–65 (29–34) Koposen heittäessä 16 pistettä. Voitto oli Bolognan viides perättäinen, ja joukkue lähtee Serie A:n pudotuspeleihin viidenneltä sijalta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia