Korisliigaa johtava Tampereen Pyrintö saavutti perjantaina runkosarjan piste-ennätyksen, kun se haki kauden 35. voittonsa Uudestakaupungista. Pyrintö tuotti Korihaille vasta kauden kolmannen kotitappion 84-81 (44-46) -tuloksella.
Lapuan Korikobrat virittelee ykkösdivarin välierien pommia kukistettuaan kotiedulla ottelusarjaan lähteneen Forssan Koripojat toistamiseen. Toisessa välieräsarjassa Loimaan Korikonkarit tasoitti voitot kaadettuaan BC Jyväskylän.
Korisliigan pudotuspelipaikkansa varmistanut Kauhajoen Karhu haki torstaina vierasvoiton Lappeenrannan NMKY:stä 86-69 (35-37) -tuloksella. LrNMKY:n kohtalo oli sinetöitynyt jo aiemmin putoamiskarsijan paikalle. Lappeenrantalaiset karsivat sarjapaikasta I divisioonassa kakkoseksi sijoittuvan joukkueen kanssa.
Koripalloseurat ovat tarttuneet aktiivisesti ensi elokuussa pelattavien EM-karsintaotteluiden lipputarjoukseen ja täyttäneet Helsingin Jäähalliin kaavaillut alkuperäiset fanikatsomot. Koripalloliitto on laajentanut fanikatsomoita, jotta kaikki seurat voivat hyödyntää maaliskuun loppuun saakka voimassaolevan tarjouksen.
Runkosarjan kolmonen Espoo Team ei antanut Forssan Alun yllättää Tapiolan urheiluhallilla puolivälierien avauksessa, vaan peittosi vierailijat lukemin 68–51 (40–22). Myös ToPo suojeli kotikenttäetuaan onnistuneesti kaataen Huiman.
Venäjän kärkijoukkue Unics Kazan osoittautui Hongalle odotetusti liian vaikeaksi vastustajaksi koripallon VTB United-liigan lohkovaiheen päätöskierroksella. Kivenkova Kazan kukisti ensimmäisellä VTB-kaudellaan voitoitta jääneen espoolaisvieraansa numeroin 95-62.
Forssan Koripojat ja Lapuan Korikobrat eivät poikenneet runkosarjan käsikirjoituksesta aloitettuaan ykkösdivarin välierät Forssassa. FoKoPo menetti kotietunsa hävittyään eteläpohjalaisille pistein 66-69 (33-37).
Kotkalainen KTP-Basket otti tukevan otteen Korisliigan runkosarjan kakkossijasta, kun se haki keskiviikkona Joensuusta 102-91 (45-48) -voiton Katajasta. Keskiviikon toisessa ottelussa Porvoon Tarmon putoaminen I divisioonaan sai sinettinsä.
Naisten SM-sarjan puolivälieräsarjat käynnistyvät torstaina. Helsinkiläinen Torpan Pojat lähtee kotiedun turvin tavoittelemaan välieräpaikkaa, kun vastaan asettuu Äänekosken Huima. ToPon päävalmentaja Mikko Kurki sai tammikuussa avukseen Suomi-koriksen legendoihin kuuluvan Kari-Pekka Klingan, joka uskoo liikkuvuuden purevan tulevassa ottelusarjassa.
Helsinkiläinen koripalloseura on maajoukkuetähtensä Hanno Möttölän johdolla haastanut tänään, keskiviikkona kaikki Korisliigan ja naisten SM-sarjan joukkueet Punaisen Ristin hätäapukeräykseen. Haasteen tarkoituksena on kerätä apua kriisipesäkkeisiin eri puolilla maailmaa.
Espoon Honka joutui lähtemään siipirikkona keskiviikkona Venäjällä pelattavaan koripallon VTB United-liigan viimeiseen otteluunsa, jossa vastaan asettuu kivenkova Unics Kazan. Hongalta ovat sivussa Kazania vastaan Tuomas Iisalo, Anselmi Vanjoki ja Villematti Kopio.
Kevätkaudella erinomaista koripalloa pelannut Henna Salomaa nakutti kauden piste-ennätyksensä, 20, kun Chemnitz Chemcats kukisti Saksan Bundesliigan päätöskierroksella liigajumbo Hernerin 92-70 (45-39). Myös Jenni Muurisen kausi Rhein-Main Basketsissa tuli päätökseensä viikonloppuna.
Kreikan pääsarjasta Italian kakkosliigaan siirtynyt Shawn Huff on auttanut kääntämään uuden joukkueensa Forlin kurssin täysin. Huff säkitti sunnuntaina 16 pistettä toisessa ottelussaan Forlin paidassa, kun joukkue haki toisen perättäisvoittonsa kymmenen tappion putken jälkeen.
Torpan Pojat nappasi kotiedun koripallon naisten SM-sarjan puolivälieriin. Tämä ratkesi, kun helsinkiläiset ottivat lauantaisella runkosarjan päätöskierroksella 67-62 (40-32) -kotivoiton Lappeenrannan Catzista.
Kauhajoen Karhu varmisteli Korisliigassa pudotuspelipaikkaansa otettuaan lauantaina kotivoiton Espoon Hongasta 100-83 (39-42) -tuloksella. Honka pysyi Karhun kyydissä kolmannelle jaksolle 48-48 -tilanteeseen asti. Siitä Karhu iski 10-0 -nykäisyn, johon Honka ei pystynyt vastaamaan.
Puolustavan Suomen mestarin, Tampereen Pyrinnön sentteri Olli Ahvenniemi pelasi perjantaina Korisliigassa 200. runkosarjaottelunsa. 27-vuotias ja 207-senttinen Vaasan Salaman kasvatti Ahvenniemi aloitti liigatasolla lokakuussa 2002 edustaessaan Karkkilan Componentaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia