A-tyttöjen ja –poikien karsintojen lohkot ja turnausjärjestäjät on arvottu. Ensimmäinen karsintakierros pelataan 18.-19. syyskuuta 2010.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintojen on alkanut. Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 15.8.2010.
KIHU suorittaa laajan valtakunnallisen tutkimushankkeen, jonka kohderyhmänä ovat vuonna 1995 syntyneet urheilijat. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Suomen Urheiluopiston sekä hankkeessa mukana olevien lajiliittojen kanssa. Hanketta rahoittaa Opetusministeriö. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU) on Jyväskylässä toimiva urheilun tutkimus- ja palveluyksikkö.
Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.
Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.
Espoo Basket Teamin valmentajakunta vahvistuu, kun Niko Hellman, 24, ja Lauri Järvinen, 24, aloittavat 1.5.2010 seurassa päätoimisina valmentajina.
Namika Lahden kausi Korisliigan ja miesten I divisioonan osalta on päättynyt kaudella 2009-10. Seuran katse on suunnattu jo tulevaan kauteen. Ensimmäisenä askeleena Lahti järjestää avoimen try out –tilaisuuden maanantaina 10.5.2010.
Lahden Koripalloilijat järjestää perinteisen ikämiesten ja -naisten Sekopalloturnauksen 22.-23.5. Turnauksessa on kilpa-ja harrastesarjat sekä miehille että naisille.
Perinteinen JBT-turnaus pelataan Turussa 7.-9.5.2010. Tämän vuoden turnaukseen on ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita ulkomailta, varsinkin Venäjältä ja Virosta. Ilmoittautumisaika päättyy 31.3.
Lappeenrantalaisseurat Catz ja LrNMKY järjestävät pelitaitoleirin vuosina 1997-2000 syntyneille tytöille ja pojille 14.- 17.6.2010 Kesämäen koulukeskuksessa.
Helsinkiläisseurat Karhun Pojat ja Malmin Super-Koris järjestävät kesäkuussa kaksi koripallon kesäleiriä Malmin palloiluhallilla 1998–2002 syntyneille pelaajille.
Perinteikäs koripalloturnaus Easter Tournament pelataan jälleen kerran Lahdessa. Aina pääsiäisenä järjestettävä turnaus ajoittuu vuonna 2010 päiville 2.-4.4. Turnaus on tulevana keväänä järjestyksessään kuudestoista.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
Suomen Koripalloliitto ja Suomen Urheiluopisto järjestävät C-nuorten (synt. 1996-97) seurajoukkuekauden päätösturnauksen. Turnaus pelataan Vierumäellä 21. – 23.5.2010. Vierumäki U14 Challenge Cup –turnaus on Koripalloliiton ohjelmistossa ensi kertaa.
Tampereen NMKY järjestää 22. kerran Namika-turnauksen Tampereella. Toukokuun 8.-9. päivinä järjestettävä turnaus järjestetään mikro (00- tai myöhemmin syntyneet) ikäisistä A-juniori-ikäisiin (-91) tytöille ja pojille. Ilmoittautuminen on jo alkanut.
Turun NMKY, Turun Riento ja Naantalin Koripalloilijat järjestävät koripallokauden päättävän JBT-turnauksen taas keväällä. Turnaus pelataan perjantaista sunnuntaihin 7.-9.5.2010. Ilmoittautuminen turnaukseen on alkanut.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia