15-vuotiaille pelikokemusta Alvari-turnauksen A-poikasarjassa

Suomen 15-vuotiaiden eli 1988-syntyneiden poikien maajoukkueryhmä osallistui kahdella joukkueella kuluneena viikonloppuna (17.-19.10) Jyväskylässä järjestettyyn Alvari-turnaukseen. Maajoukkueryhmälle haettiin kovuutta A-poikien sarjasta.

A-poikien sarjassa saivat pelata vuonna 1985 syntyneet ja sitä nuoremmat. Suomen 1988-syntyneet olivat jaettu kahteen tasavahvaan ryhmään.

– Saimme juuri oikeanlaista koulutusta vastustajilta. Vastassa oli prässipuolustusta, vahvaa levypallopeliä, kookkaampia ja vahvempia pelaajia, kertasi 15-vuotiaiden päävalmentaja Harri Jokela tosiasioita, joiden kanssa Suomen maajoukkueet painivat lähtiessään pelaamaan oman ikäluokkansa Euroopan huippuja vastaan.

15-vuotiaiden joukkueille pääpaino Alvari-turnauksessa oli maajoukkueen pelitavan sisäänajamisessa, mutta sen ohella joukkueet saavuttivat turnauksen kolmannen ja kuudennen sijan.

– Poikien oppimisasenne oli kohdallaan koko turnauksen ajan. Turnaus oli näyttöpaikka sille, miten pelaajat omaksuvat asioita ja pystyvät täyttämään halutut roolit. Olemme oikealla tiellä, kehaisi Jokela.

Alvari-turnauksessa vakuuttavimpia onnistujia olivat Salon Vilppaan terhakka takamies Tuomas Tenkanen, Tampereen Pyrinnön monipuolinen Eero Hautaniemi, KTP:n uurastaja Rasmus Roslund sekä erityisesti nopeiden hyökkäysten päättäjänä kunnostautunut Anselmi Vanjoki. Tapiolan Honkaa edustava Vanjoki oli turnauksessa Suomen 15-vuotiaiden joukkueiden tehokkain pistemies 15,8 pisteellään. Saman seuran Jere Päivinen pussitti keskimäärin 14,4 ja Vilppaan Vesa Lehtonen 11,6 pistettä.

Ennen Alvari-turnauksen alkua 15-vuotiaiden maajoukkueryhmä harjoitteli Jyväskylässä päivän ja pelasi harjoitusottelun 16-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan. 16-vuotiaat voittivat poikkeuksellisella peliajalla (4 x 13 minuuttia) pelatun ottelun lukemin 125-70.

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkue aloittaa tosipelit tulevana vuonna. Sillä on ohjelmassaan EM-lopputurnaus joko A- tai B-tasolla kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) uudistuneessa maajoukkuekilpailujärjestelmässä. Vuoden 2004 maajoukkueryhmä eli 24 pelaajaa valitaan 7.-9.11. Lahdessa järjestettävän ranking-leirin jälkeen. Ranking-leirille kutsutaan nykyisen 24 pelaajan ringin lisäksi 16 haastajaa.

Suomi-87 – Suomi-88 125 – 70 (74-32), harjoitusottelu 17.10.2003

Ottelu pelattiin poikkeuksellisella peliajalla 4 x 13 minuuttia.

Kimmo Kaunisvaara   2 pistettä
Martin Tasmuth   6  
Eero Hautaniemi   8  
Kristian Järvenpää   6  
Aleksi Huuskonen   8  
Anselmi Vanjoki   5  
Marko Raatikka   4  
Tuomas Tenkanen   2  
Vesa Lehtonen   2  
Kim Siven   2  
Petri Heinonen   8  
Janne Klemetti    
Tuomas Järvinen   2  
Rasmus Roslund   4  
Petrus Heinonen   2  
Sami Seljavaara   1  
Jere Päivinen   8  

Suomi I – PeKa (A-pojat) 41 – 73 (20-33), Alvari-turnausta 17.10.2003

Kimmo Kaunisvaara   4 pistettä
Martin Tasmuth    
Eero Hautaniemi   10  
Kristian Järvenpää   4  
Aleksi Huuskonen   2  
Anselmi Vanjoki   5  
Marko Raatikka   5  
Tuomas Tenkanen   11  

Suomi II – Pantterit (A-pojat) 72 – 26 (28-13), Alvari-turnausta 17.10.2003

Vesa Lehtonen 9 pistettä
Kim Siven (ei pelannut)
Petri Heinonen   (ei pelannut)
Janne Klemetti   8  
Tuomas Järvinen   9  
Rasmus Roslund   7  
Petrus Heinonen   5  
Sami Seljavaara   10  
Jere Päivinen   24  

SäyRi (A-pojat) – Suomi II 34 – 52 (17-27), Alvari-turnausta 18.10.2003

Vesa Lehtonen 15 pistettä
Kim Siven   (ei pelannut)
Petri Heinonen   (ei pelannut) 
Janne Klemetti   4  
Tuomas Järvinen   3  
Rasmus Roslund   11  
Petrus Heinonen   4  
Sami Seljavaara   2  
Jere Päivinen   13  

Petroskoi (Venäjä) – Suomi I 17 – 84 (8-45), Alvari-turnausta 18.10.2003

Martin Tasmuth   6  pistettä
Eero Hautaniemi   12  
Kristian Järvenpää   11  
Aleksi Huuskonen   14  
Anselmi Vanjoki   25  
Marko Raatikka   8  
Tuomas Tenkanen   8  

Suomi II – Lucas Basket (Viro) 39 – 50 (22-23), Alvari-turnausta 18.10.2003

Vesa Lehtonen 15 pistettä
Kim Siven   (ei pelannut)
Petri Heinonen   (ei pelannut)
Janne Klemetti    
Tuomas Järvinen   2  
Rasmus Roslund   5  
Petrus Heinonen   6  
Sami Seljavaara    
Jere Päivinen   11  

HoNsU (A-pojat) – Suomi II 70 – 27 (33-17), Alvari-turnausta 18.10.2003

Vesa Lehtonen 4 pistettä
Kim Siven   (ei pelannut)
Petri Heinonen   (ei pelannut)
Janne Klemetti   2  
Tuomas Järvinen   5  
Rasmus Roslund   4  
Petrus Heinonen   6  
Sami Seljavaara   2  
Jere Päivinen   4  

Suomi I – HoNsU (A-pojat) 33 – 73 (18-40), Alvari-turnausta 18.10.2003

Martin Tasmuth    pistettä
Eero Hautaniemi   1  
Kristian Järvenpää   8  
Aleksi Huuskonen   4  
Anselmi Vanjoki   14  
Marko Raatikka   2  
Tuomas Tenkanen   4  

Lucas Basket (Viro) – Suomi II 44 – 55 (16-32), Alvari-turnausta, ottelu sijoista 3-4, 19.10.2003

Vesa Lehtonen 13 pistettä
Kim Siven   (ei pelannut)
Petri Heinonen   (ei pelannut)
Janne Klemetti   7  
Tuomas Järvinen   4  
Rasmus Roslund    
Petrus Heinonen   5  
Sami Seljavaara   6  
Jere Päivinen   20  

Suomi I – SäyRi (A-pojat) 41 – 44 (28-18), Alvari-turnausta, ottelu sijoista 5-6, 19.10.2003

Martin Tasmuth    pistettä
Eero Hautaniemi   8  
Kristian Järvenpää   6  
Aleksi Huuskonen   9  
Anselmi Vanjoki   17  
Marko Raatikka   1  
Tuomas Tenkanen    

Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/15-vuotiaat_pojat/