


Lauantain Englanti-ottelun tapaan Suomi lähti kaatamaan Portugalia aseinaan aggressiivinen joukkuepuolustus ja korkea keskittymistaso. Joukkue onnistui pelitaktiikassaan täydellisesti ja ratkaisi ottelun käytännössä jo kolmannella jaksolla, jonka jälkeen tilanne oli 55-34.
– Toinen perättäinen onnistunut peli. Tasaisen alun jälkeen taktiikkamme alkoi purra ja varmistimme voiton kolmannella jaksolla. Puolustus toimi juuri niin kuin pitikin, summasi päätöspelin 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ari Tammivaara.
Suomen onnistumiset Portugalia vastaan jakautuivat tasaisesti useamman pelaajan kesken, mutta tilastojen valossa Joonas Lehtoranta (17/9), Timka Jaakkola (11/1) ja Juuso Kauppinen (10/7) muodostivat sinivalkoisen iskunyrkin.
Loukkaantumisia ja ristiinpeluuta
Tammivaara piti kisoissa saavutettua yhdeksättä sijaa hyvänä lopputuloksena olosuhteet huomioon ottaen. Suomen mahdollisuudet A-divisioonanousuun kariutuivat käytännössä jo kisojen alkulohkossa kärsittyihin perättäistappioihin, jonka jälkeen joukkue voitti kuudesta jäljellä olevasta ottelustaan viisi.
– Joukkueelle iso hatunnosto siitä, että kahden alkulohkotappion jälkeen haimme yhdeksännen sijan, joka oli meille korkein mahdollinen sijoitus. Vahvistimme pelikonseptiamme jatkuvasti ja kehityimme pelillisesti kisojen aikana, totesi Tammivaara.
Suomen kisastarttia heikensivät loukkaantumiset. 1994 syntyneiden ikäluokan lahjakkaimpiin pelaajiin kuuluva Iikka Mäki oli koko kesän sivussa, jonka lisäksi joukkueen sentterit Johnny Laakkonen ja Mika Nuolivirta puuttuivat kokoonpanosta alkulohkon avausottelussa Hollantia vastaan ja pelasivat puolikuntoisina Unkaria vastaan. Turnauksen edetessä joukkueen isosta päästä puuttui myös loukkaantunut Ville Hänninen.
– Lahjakkuutensa puolesta tällä ikäluokalla olisi ollut mahdollisuus selvitä parhaille kisasijoituksille, mutta silloin kaiken on mentävä optimaalisesti, arvioi Tammivaara.
– Kisojen ylivoimaisesti paras joukkue on Tshekki, jonka lisäksi Ukraina on vaikea joukkue isolla paikkapuolustuksellaan, mutta näitä maita seurasi kymmenkunta maata, jotka olisivat voineet pelata noususta. Ristiinpelaamisten ja pienten marginaalien vuoksi esimerkiksi hyvällä joukkueella kisoihin lähtenyt Viro jäi 16. sijalle.
Tammivaara nosti joukkueensa ratkaisijoista esille KTP:n Joonas Lehtorannan (12,6 pistettä, 4,9 levypalloa/ottelu), ToPo:n Juuso Kauppisen (12,9 pistettä, 6,9 levypalloa/ottelu) sekä Pyrinnön Niko Mattilan (11,6 pistettä, 3,3 riistoa, 3,0 levypalloa/ottelu).
– Lehtoranta aloitti kisat jähmeästi, mutta oli viimeisessä kolmessa ottelussa uskomattoman hyvä. Niko Mattila on lahjakkaimpia koskaan valmentamiani puolustuspelaajia, ja Juuso Kauppinen puolestaan joukkueen iso sydän, joka uhrasi kroppaansa pienenä miehenä korin alla senttereiden loukkaannuttua, Tammivaara kehui.
Kisajoukkueesta 1994 syntyneet Lehtoranta, Laakkonen, Nuolivirta, Kauppinen, Mattila, Severi Liljeberg, Joni Herrala, Teemu Sulonen, Timka Jaakkola ja Topias Suortti siirtyvät ensi kesäksi alle 18-vuotiaiden poikien A-divisioonajoukkueen harjoitusrinkiin. 1995 syntyneet Ville Hänninen ja Oskar Michelsen edustavat yhä tulevana kesänä alle 16-vuotiaita poikia.
Suomi – Portugali 71-53 (21-12, 42-28, 55-34), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelu, Tallinna (Viro) 15.8.2010
Suomi: Joonas Lehtoranta 17/9, Timka Jaakkola 11/1, Juuso Kauppinen 10/7, Niko Mattila 9/2/5 riistoa, Johnny Laakkonen 8/5, Teemu Sulonen 7/3, Oskar Michelsen 3/5, Severi Liljeberg 2/2, Mika Nuolivirta 2/2, Joni Herrala 2/0/3 syöttöä, Topias Suortti 0/2, Ville Hänninen.
Portugali: Joao Gallina 15/4/3 riistoa, Guilherme Maia 12/8, Joao Grosso 11/9/4 riistoa.
Lisätietoja: Ottelutilastot
