17-vuotiaat taistelivat jatkopaikan

Suomen 1982-syntyneiden maajoukkue haki Pärnussa, Virossa pelatusta EM-karsintaturnauksesta hienosti jatkopaikan meriittilistalleen. Joukkueen matka kohti EM-lopputurnausta jatkuu ensi huhtikuussa.

Suomi sijoittui karsintalohkossaan toiseksi edellään vain Saksa, joka voitti turnauksen puhtaalla pelillä. Kolmas jatkoon selviytyjä oli isäntäjoukkue Viro. Suomen saldo turnauksesta oli kolme voittoa ja kaksi tappiota.

Avausottelussaan Suomi nujersi Ukrainan 76-67 ja nappasi voitot myös Sveitsistä (107-67) sekä Virosta (74-56) turnauksen päätösottelussa, joka televioitiin Viron valtakunnallisella televisiokanavalla suorana lähetyksenä. Suomen tappiot tulivat Saksalle (59-78) ja Tanskalle (71-72). Tanska-tappio oli Suomelle harvinaisen katkera, sillä ottelu päättyi tanskalaistähti Christian Drejerin haamukolmoseen kahdeksasta metristä kamppailun viimeisellä sekunnilla, joka löysi tiensä korirenkaaseen kuin ihmeen kaupalla.

Suomalaispelaajista sentteri Ville Kaunisto sekä pelintekijä Roope Suonio valittiin EM-karsintaturnauksen tähdistöviisikkoon.

Huhtikuussa 2000 Suomella on edessään niinikään kuuden joukkueen jatkokarsinta, jonka kolme parasta selviytyvät EM-lopputurnaukseen, joka pelataan Zagrebissa, Kroatiassa 14.-23.7.2000.

Karsintaturnauksen lopullinen sarjataulukko

Saksa 5 5 0 373-265 10
Suomi 5 3 2 387-340 8
Viro 5 3 2 291-290 8
—————————–
Ukraina 5 2 3 340-344 7
Tanska 5 2 3 351-345 7
Sveitsi 5 0 5 271-429 5

Ukraina – Suomi 67 – 76 (29-41), EM-karsintaottelu, Pärnu, Viro, 4.8.1999

Olli Eskelinen 0/0 Ville Kaunisto 9/7 Esa Mäki-Tulokas 3/2 Antti Siimes 3/4 Timo Salminen 2/2 Ville Tuominen 1/1 Markku Koivisto 8/6 Antti Rantamäki 9/5 Anssi Kinnaslampi 24/5 Joni Willberg 2/2 Antti Kajander 1/0 Roope Suonio 14/4

Suomi – Saksa 59 – 78 (26-50) , EM-karsintaottelu, Pärnu, Viro, 5.8.1999

Olli Eskelinen 0/0 Ville Kaunisto 15/8 Esa Mäki-Tulokas 0/1 Antti Siimes 2/1 Timo Salminen 0/0 Ville Tuominen 8/2 Markku Koivisto 10/6 Antti Rantamäki 20/2 Joni Willberg 2/0 Antti Kajander 0/0 Roope Suonio 2/2

Sveitsi – Suomi 67 – 107 (27-49) , EM-karsintaottelu, Pärnu, Viro, 6.8.1999

Olli Eskelinen 4/2 Ville Kaunisto 13/5 Esa Mäki-Tulokas 8/3 Antti Siimes 13/4 Timo Salminen 2/4 Ville Tuominen 12/1 Markku Koivisto 19/7 Antti Rantamäki 17/3 Joni Willberg 4/0 Antti Kajander 2/2 Roope Suonio 13/1

Suomi – Tanska 71 – 72 (43-36) , EM-karsintaottelu, Pärnu, Viro, 7.8.1999

Olli Eskelinen 0/0 Ville Kaunisto 16/13 Esa Mäki-Tulokas 0/0 Antti Siimes 7/3 Timo Salminen 0/0 Ville Tuominen 3/2 Markku Koivisto 12/3 Antti Rantamäki 2/4 Anssi Kinnaslampi 4/0 Joni Willberg 4/0 Antti Kajander 0/0 Roope Suonio 23/5

Suomi – Viro 74 – 56 (34-31), EM-karsintaottelu, Pärnu, Viro, 8.8.1999

Olli Eskelinen 0/0 Ville Kaunisto 9/8 Esa Mäki-Tulokas 6/7 Antti Siimes 5/5 Timo Salminen 0/0 Ville Tuominen 0/2 Markku Koivisto 21/5 Antti Rantamäki 10/4 Joni Willberg 10/0 Antti Kajander 0/0 Roope Suonio 13/2