

Entisenä maajoukkuekoripalloilijana ja menestyneenä yritysjohtajana tunnettu Zitting valittiin Koripalloliiton hallitukseen vuonna 2011 ja hän on toiminut liiton puheenjohtajana vuodesta 2013. Zitting valittiin jatkokaudelle äänin 6548-1688.
– Haluan kiittää luottamuksesta ja siitä, että liittokokous ylimpänä päättävänä elimenä antoi arvon teoille ja tuloksille, joita olemme saaneet aikaan päättyneellä puheenjohtajakaudella. Neljän vuoden muutostyö on ollut haasteellista ja raskasta ja koskettanut koko koripalloyhteisöä. Edellisessä liittokokouksessa hyväksytty strategia ja sen toteutus ovat mahdollistaneet osin liiton tuloksen kääntämisen positiiviseksi. Se on vaatinut rakenteellisia toimia, mutta jos emme mitään muuta, niin mikään ei muutu. Näen liittokokouksen edellyttämän toimintasääntöjen muutoksen nopeutetulla aikataululla kuvastavan toimintaympäristön tuomaa tarvetta nykyaikaistaa edelleen toimintaamme. Tie on viitoitettu, Zitting totesi.
– Liittokokous antoi raikuvin aplodein yksimielinen kiitoksen EM-projektille ja sen pääsihteeri Ari Tammivaaralle ja Susijengin faneille sekä koko tiimille vapaaehtoisista Susijengin hienoihin otteisiin kentällä. Vuoden 2018 toimintasuunnittelu pohjaa EM-kisojen ympäri Suomea nostamaan kiinnostukseen koripalloa kohtaan ja toimintaa suunnitellaan esitettäväksi liittovaltuustolle seuratyö keskiössä. Seuratyön ohella haluan painottaa olosuhteiden kehittämisen merkitystä kaikilla korispaikkakunnilla. Yhteistyö kunnan ja valtion päättäjien kanssa mahdollistaa huomispäivän koripallon edellyttämien olosuhteiden saavuttamisen.
Liittokokouksen aluksi kuultiin hallituksen katsaus menneisiin kahteen vuoteen. Lisäksi EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara kertoi kotikisojen alustavasta taloudellisesta tuloksesta, tavoitteiden täyttymisestä ja saadusta palautteesta.
Koripalloliiton toimitusjohtaja Jari Tourunen esitteli liittokokouksessa tulevalle nelivuotiskaudelle suunniteltua strategiaa, jota EM-kisojen jättämä positiivinen tulos värittää. EM-kotikisojen taloudellinen, urheilullinen ja imagollinen tulos ylitti kaikki odotukset, minkä myötä uuden strategian valintoja ja tavoitteita asetellaan uudelleen erillisessä strategiapäivässä.
Näin ollen toiminnan tavoitteita seuraavalle nelivuotiskaudelle ei hyväksytty, vaan tavoitteita käsitellään uudestaan ylimääräisessä liittokokouksessa sen jälkeen, kun strategiaa on käsitelty Koripalloliiton strategiapäivässä.
Liittokokous valitsi edustajansa eli uuden liittovaltuuston seuraavalle kaksivuotiskaudelle aluekokouksien esityksen mukaisesti. Liittovaltuusto kokoontuu kahdesti vuodessa päättämään liiton yhteisistä asioista. Uuden valtuuston kokoonpano on listattuna tämän jutun loppuun.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle Timo Nieminen.
Kokouksen päätteeksi hallitus esitteli ehdotuksensa Koripalloliiton toimintasääntöjen muutoksista. Tavoitteena on lisätä seurojen edustusta liiton päätöksenteossa ja yksinkertaistaa päätöksentekoprosesseja.
Koripalloliiton valtuusto 2018-2019
| Etelä | Jäsen | Varajäsen |
| Markku Aaltovirta | Matti Nurminen | |
| Anssi Iivonen | Pipa Böök | |
| Jussi-Aleksi Keijonen | Tiina Sandberg | |
| Hanna-Mari Kujala | Riku Vuori | |
| Anssi Lauha | Jarkko Rönnholm | |
| Anne Lehto | Jukka Ihatsu | |
| Kristiina Mansen | Henrik Pulkkinen | |
| Eero Neva | Pekka Neva | |
| Tarja Nieminen | Ensio Ruotsalainen | |
| Timo Nieminen | Jyrki Huovinen | |
| Jarmo Tukiainen | Heidi Adler | |
| Tenho Ulmanen | Riikka Ventelä | |
| Länsi | Jäsen | Varajäsen |
| Juho Sopanen | Saila Asumaniemi | |
| Maija Strandberg | Heikki Myllymäki | |
| Juha Ilva | Mikko Niskanen | |
| Harri Jussila | Aapo Savo | |
| Jukka Brandt | Riikka Juntunen | |
| Anu Sivonen | Jukka Kivistö | |
| Marja Miettinen | Hannu Naumanen | |
| Kaakko | Jäsen | Varajäsen |
| Petri Luotio | Kimmo Harsia | |
| Jyri Haikonen | Jukka Kyöstilä | |
| Pekka Snåre | Vesa Hämäläinen | |
| Jouko Valkonen | Antti Avelin | |
| Keskinen | Jäsen | Varajäsen |
| Timo Virolainen | Harri Valkki | |
| Riku Vainio | Ilja Saralahti | |
| Outi Keski-Saari | Jaakko Hietala | |
| Matti Hämäläinen | Ulla Peuhkurinen | |
| Pohjoinen | Jäsen | Varajäsen |
| Jorma Kytökangas | Markku Annanolli | |
| Siiri Sarias | Petri Montin | |
| Arvo H. Forsman | Pekka Ruottinen | |
| Itäinen | Jäsen | Varajäsen |
| Jari Tuomainen | Ville Soininen | |
| Timo Elo | Kari Viljakainen |
