Elias Valtonen, 20, on yksi Suomen koripallon lupaavimmista pelureista, joka on kulkenut eriskummallisen matkan kasvattajaseurastaan Euran Veivistä nuoreksi Susijengi-debytantiksi. Junioriuran varrella vaikuttajina ovat olleet Veivin lisäksi LoKoKo ja Korihait.
Elisa Viihde palaa maanantaina kevääseen 2018 ja Karhu Basketin ja BC Nokian väliseen välieräsarjaan fanien näkökulmasta. Joukkueiden faniryhmien välillä on erityislaatuinen suhde, jossa kaveria autetaan.
Lahti Basketball on solminut vuoden mittasien sopimuksen kanadalaisen takamiehen, Alex Campbellin 27, kanssa. Viime kaudella Campbell pelasi Island Stormin joukkueessa Kanadan NBL-liigassa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2020 tukea sai seitsemän seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.
Kevään 2010 mestaruutensa rohkaisema Tampereen Pyrintö oli runkosarjakauden 2010-11 aikana suuri suvereeni ja ylivoimainen ykkönen. Puolivälierissä ja välierissä tamperelaiset peittosivat vastustajansa tappioitta ja lähtivät suurena ennakkosuosikkina myös finaalisarjaan Kataja Basketia vastaan. Pyrintö näytti aluksi jatkavan täydellistä dominointiaan myös finaaleissa, kunnes Kataja ryhdistäytyi ja pakotti finaalit viidenteen osaotteluun.
Vaikka koris on tauolla, ei joukkueesta tarvitse luopua. PuHu Punaisten Unified-joukkue pitää yhteishenkeä yllä tapaamalla toisiaan viikoittain videon välityksellä. Joukkueen valmentaja Pirjo Pellikka pitää säännöllistä yhteydenpitoa erittäin tärkeänä Unified-toiminnan osalta.
Koripalloliitto nostaa kevään aikana esiin viime vuosina videoitujen seminaarien esityksiä ja jakaa vinkkejä valmentajille itseopiskelua varten. Koripalloliiton koulutusvastaava Jussi Räikkä on valinnut joka vuodelta yhden esiintyjän vinkiksi tutustumista varten. Opiskeluvinkit ilmestyvät kuudessa osassa aina torstaisin.
Lahti Basketball ja kapteeni Vesa Mäkäläinen, 33, ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Mäkäläiselle tuleva kausi on jo hänen neljästoista Suomen pääsarjatasolla.
Tampereen Pyrinnön tulevan Korisliiga-kauden päävalmentaja on lyöty lukkoon, kun Miikka Sopanen, 46, palaa kasvattajaseuransa luotsiksi. Sopasen ja Pyrinnön välinen sopimus kattaa kauden 2020/21.
Tampereen Pyrinnön Justus Kilpinen, 26, on raatanut itsensä pitkäjänteisen työn kautta Korisliigan runkopelaajaksi kasvattajaseurassaan. Kilpisen uran merkittävimmät valmentajat ovat Kari Kilpinen, Tero Vasell, Juha-Petri Nieminen, Miikka Sopanen sekä Jarno Nikula.
Pekka Paulomäki on Basket.fi:n Kuukauden korissydän -juttusarjan neljäs persoona. Hän on kiitollinen karkkilalaiselle koripalloyhteisölle, joka nosti hänet takaisin jaloilleen.
Suomen koripallon ykköstähti Lauri Markkanen oli Studio 6 -keskusteluohjelman vieraana keskiviikkona. Markkasen joukkueessa Chicago Bullsissa on koettu aikamoinen myllerrys johtoportaassa koronakaranteenin aikana, mutta Markkanen uskoo heidän suunnitelmiinsa.
Floridasta Kainuuseen muuttanut koripallovalmentaja Alex Tricoli luotsaa Pohjois-Suomessa kaksi vuotta sitten käynnistynyttä Kielikylpykoripallo-hanketta. Tarkoituksena on hänen mukaansa kehittää yhtä aikaa sekä englannin taitoja että koripalloinfrastruktuuria.
Kevään 2010 Naisten Korisliigan finaalit päättyivät kultajuhliin Lappeenrannassa, kun Catz onnistui neljännellä yrittämällä tuomaan seuralle sen historian ensimmäisen SM-kullan. Hopealle jäänyt Peli-Karhut sisuuntui tappiostaan ja tuli kevään 2011 finaaleihin täynnä tulta ja tappuraa. Mestaruus irtosi Kotkaan lopulta Catzin kotikentällä.
Elina Koskimies, 23, pelasi ensimmäisen kautensa Euroopassa ammattilaisena neljän USA:n yliopistossa vietetyn vuoden jälkeen, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan Liga Femenina 2:n GDKO Ibaizabal ST:n joukkueessa. Koskimies ei arkaillut uutta tilannetta, vaan pelasi heti vahvan kauden uudessa ympäristössä.
Seuratoiminnan tueksi on mahdollista hakea erilaisia avustuksia ja hanketukia. Koripalloliitto on julkaissut seurojen tueksi dokumentin, jossa avataan eri vaihtoehtoja avustuksen ja tukien saamiselle.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia