Tervetuloa Järvenpäähän!
Nina Augustin vei naisten NCAA-kauden neljännen suomalaiskohtaamisen Robert Morrisin murskatessa Ella Väätäsen Long Islandin. Viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat myös kaksinumeroisille lukemille yltäneet Elina Koskimies sekä Lotta-Maj Lahtinen.
Sasu Salin ja Jamar Wilson pääsivät voittojen makuun eurokentillä. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon saakka Euroliigassa.
Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilija Lea Hakala nimettiin torstaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen.
Kaksoisveljekset jatkavat kasvattajaseurassaan ainakin kevääseen 2021 asti.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa oli suomalaisten kannalta hiljainen alkuviikko. Andre Gustavson ja Samuli Nieminen väänsivät aloitusviisikoissa, kun molempien yliopistot hävisivät.
NBA:ssa Lauri Markkanen tehtaili 27 pistettä ja 10 levypalloa, kun Chicago Bulls hävisi Denver Nuggetsille 105-135. Tappio oli Bullsille yhdeksäs peräkkäinen.
Naisten Korisliigassa vajaalukuinen Catz oli jälleen vaikean paikan edessä, kun vastassa oli erinomaisia otteita aiemmissa peleissä esittänyt HBA Märsky. Kissalauma onnistui kuitenkin ottamaan joukkueestaan kaiken irti ja nousemaan voittoon lukemin 68-78.
Joulukuun pelaajaksi valittu Brittany Starling on esittänyt läpi kauden vakuuttavia otteita mestaruutta jahtaavissa Peli-Karhuissa. Starling siirtyi joukkueen riveihin hieman jälkijunassa, mutta kertoo viihtyvänsä seurassa erinomaisesti ja ylistää naisten Korisliigan tasoa.
Ensimmäisestä Kori-80 ry:n järjestämästä Sherwoodin Iloisesta Mikroturnauksesta on jo 20 vuotta ja nuoren aikuisen ikään ehtinyt turnaus kasvattaa suosiotaan edelleen.
Catzin vakiovahvistus Elena Reshetko kertoo seuran tiedotteessa palaavansa äitiyslomalta takaisin joukkueen rosteriin kevätkaudeksi.
Sarjassa toisena oleva PeKa onnistui kasvattamaan eroa kolmantena olevaan Espoo Basket Teamiin hakemalla sarjapisteet vieraista. Forssan Alun ja HBA:n kohtaaminen puolestaan tarjoili huiman jatkoaikatrillerin, jonka voittoon onnistui lopulta nousemaan Alku lukemin 83-78.
Korihait ja Kouvot ottivat kotiparketeillaan niukat voitot.
Viime kaudella polvivammasta kärsinyt laituri on pelannut urallaan muun muassa Espanjan ja Saksan pääsarjoissa.
Koeajalla ollut Johnathan Hudson ei jatka joukkueessa.
Susijengiä ja NBA:n Chicago Bullsia edustava Lauri Markkanen, 21, on nimetty toisen perättäisen kerran vuoden koripalloilijaksi Suomen urheilutoimittajien vuotuisissa valinnoissa. Jyväskyläläisen HoNsU:n kasvatti Markkanen on valittu urallaan vuoden koripalloilijaksi nyt kaksi kertaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia