EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara valittu joukkuepelien vastuuvalmentajaksi Olympiakomiteaan 1.1.2018 alkaen

21.6.2017 Vahvan koripallotaustan omaava Ari Tammivaara on nimitetty Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön joukkuepelien vastuuvalmentajaksi alkaen 1.1.2018. Tällä hetkellä Tammivaara työskentelee koripallon EM-kilpailujen (FIBA EuroBasket 2017 Helsinki) pääsihteerinä.

Ari Tammivaara on toiminut Suomen koripalloliitossa ennen EM-kisaprojektia valmennuksenjohtajana sekä miesten ja nuorten maajoukkueiden päävalmentajana. Kuva: Suomen koripalloliitto

 

Ari Tammivaara tulee jatkamaan Henrik Dettmannin ja Jukka Rautakorven tekemää työtä Olympiakomiteassa. Vastuuvalmentaja on joukkuepelien lajiryhmävastaava ja tekee työtä joukkuelajien eteen huippu-urheiluyksikössä. Työn isoista linjoista on sovittu joukkuepelien yhdessä rakentamassa menestyssuunnitelmassa, joka kiteyttää yhteistyön urheilullisuuden, valmennusosaamisen ja pelin kehittämiseen.

– Paljon on saatu aikaiseksi, mutta toisaalta isolla pelikentällä olemme vasta ensimmäisellä jaksolla. Ari Tammivaarasta tuli joukkuelajien kanssa käydyn prosessinperusteella ykkösehdokas jatkamaan tätä työtä. Olen erittäin tyytyväinen, että saamme Arin vahvan kompetenssin ja energian mukaan tekemään suomalaista urheilua paremmaksi, toteaa HUY:n johtaja Mika Kojonkoski.

– Suomalaiset joukkuepelit voivat rikastuttaa toisiaan vahvalla yhteistyöllä, jolle menestyssuunnitelma antaa vahvan pohjan. Hienoa, että Ari Tammivaara on saatu mukaan juoksuttamaan tätä kokonaisuutta. Joukkuepeleillä menee Suomessa hyvin, mutta hyvällä yhteistyöllä voimme olla vielä vahvempia, toteaa rekrytointiprosessia mukana ollut Erkka Westerlund.

 

Ari Tammivaara aloittaa joukkuepelien vastuuvalmentajana 1.1.2018. Sopimusaika on kaksi vuotta. Välivaiheessa joukkuepelien yhteistä asiantuntijaryhmää vetää Aki Karjalainen.

– Olen ollut urheilussa mukana monessa eri roolissa ja suurimmat onnistumisen tunteet olen kokenut päästessäni käyttämään osaamistani prosessien ja ohjelmien rakentajana – on se sitten ollut seura- tai maajoukkuetasolla. On kunnia päästä jatkamaan Dettmannin ja Rautakorven aloittamaa prosessikehitystä. Minulla on tapana heittäytyä täysillä tekemiini töihin ja tällä hetkellä keskityn täysillä siihen, että järjestämme ikimuistoiset koripallon EM-kisat, kommentoi Ari Tammivaara.


Koripalloliitossa Tammivaara on toiminut ennen EM-kisaprojektia valmennuksenjohtajana sekä miesten ja nuorten maajoukkueiden päävalmentajana. Korisliigassa Tammivaara on valmentanut Lahden NMKY:tä ja Kauhajoen Karhua. Saksassa Tammivaara oli puolestaan rakentamassa koripallo-ohjelmia Freiburgissa ja Mitteldeutscherissa luotsaten joukkueita samalla maan kahdella ylimmällä sarjatasolla.

 
24.11.2018 15:36 EM-kilpailut

EM-kotikisat valittiin maailman toiseksi parhaaksi urheilutapahtumaksi

Suomen Koripalloliiton isännöimä EM-kisojen alkulohko Helsingissä sijoittui toiseksi kansainvälisessä tapahtuma-alan BEA World -kilpailussa. Palkinto ojennettin perjantaina Portugalissa Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskarille.

EM-kotikisojen alustava tulos vahvasti positiivinen

Helsingissä elo-syyskuussa järjestettyjen EM-kisojen alkulohkon alustava tulos on noin 600 000 euroa positiivinen. Helsingin alkulohkon pääsihteeri Ari Tammivaara esitteli EM-kisojen yhteenvedon Koripalloliiton liittokokouksessa lauantaina.

4.9.2017 14:00 EM-kilpailut

Tietoa Susijengin fanituotteiden myynnistä EM-kisoissa

Susijengin pelipaitoja on myynnissä Hartwall Arenan myyntipisteellä ottelupäivinä. Paitojen myynti on keskeytetty Koripalloliiton verkkokaupassa.

30.8.2017 EM-kilpailut

EM-kisojen jälkipelit Susiklubilla – katso päivitetty esiintyjälista

Ensimmäistä kertaa kotimaan kamaralla järjestettävä jatkoklubi kerää korisfanit yhteen Susijengin otteluiden jälkeen Kampin Circus-yökerhossa.

30.8.2017 EM-kilpailut

EM-kisavieraan opas – näin otat kaiken irti Helsingin korishuumasta

Kokosimme yhteen kaikki kisavieraalle käytännölliset tiedot, jotta kokemuksesi Susijengin EM-kotikisoista olisi paras mahdollinen.

29.8.2017 20:50 EM-kilpailut

Fan Village kohoaa Arenan ulkopuolelle – ravintolapalvelut yli 1500 kisavieraalle

Helsingin EM-alkulohkon päänäyttämön Helsinki Arenan ulkopuolelle nousee kisojen ajaksi laaja Fan Village, joka tarjoaa kisavieraille aitiopaikan tunnelmannostatukseen ennen Susijengin otteluita.

28.8.2017 21:20 EM-kilpailut

Susijengin ensimmäisiin EM-otteluihin myynnissä enää kourallinen lippuja

Suomen avausottelu Ranskaa vastaan sekä Slovenia-ottelu lähentelevät loppuunmyytyjä, ja vapaita lippuja on jäljellä enää muutamia kymmeniä.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

19.6.2017 EM-kilpailut

EM-kotikisojen jälkipelit pelataan Susiklubilla

Koripallon EM-kotikisojen (FIBA EuroBasket 2017) fanipalvelut ja tapahtumakokonaisuus täydentyvät virallisella jatkoklubilla, Susiklubilla. Kampin Circus-yökerhossa esiintyy kisaviikon aikana mm. Stig, Atomirotta ja Brother Firetribe. Susiklubi kutsuu fanit juhlimaan jokaisen Suomen ottelun jälkeen.

14.6.2017 EM-kilpailut

Hae vapaaehtoiseksi EM-kisojen tapahtumakeskukseen Kansalaistorille!

Koripallon EM-kisojen (EuroBasket 2017) ajaksi 31.8.-6.9. Helsingin keskustan Kansalaistorille avataan kaikille avoin tapahtumakeskus. Vapaaehtoisten haku Kansalaistorille on nyt käynnissä!

Näytä lisää vastaavia