Englannin tarkka heittopeli upotti 18-vuotiaat tytöt

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen mahdollisuudet mitellä B-divisioonan EM-kisojen sijoituksista 9.-12. haihtuivat jo keskiviikkona päivällä, kun Bosnia kukisti alemman jatkosarjan ottelussa Irlannin. Illalla Suomi sai sarjataulukon kannalta merkityksettömässä ottelussa vastaansa Englannin, joka upotti hurjan heittopelinsä turvin Suomen lukemin 84-70 (37-30).

Englanti pääsi vireeseen toisella puoliajalla latomalla Suomen sukkaan julmat 47 pistettä. Kun englantilaiset heittivät kahden pisteen heittonsa 56,8 % ja kolmen pisteen heittonsa 44,4 % tarkkuudella ja voittivat levypallot 34-20, Suomelle ei jäänyt juuri sanottavaa kamppailussa.

– Matsiin oli todella vaikea lähteä Bosnian voitettua Irlannin. Vaikka ottelun lopputuloksella ei sinänsä ollut merkitystä, lähdimme ehdottomasti pelaamaan voitosta ja saimme samalla tilaisuuden peluuttaa tasaisemmin koko pelaajistoa, kertoo Suomen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

Hyökkäyspäässä Suomella ei ollut ongelmia. Meriem Eerikinharju (20/1), Kia Ignatius (16/2/9 syöttöä) ja Titta Lepistö (14/8) saivat mallikkaita hyökkäyspään onnistumisia, jonka lisäksi Moona Owusu (4/2) yllätti kovilla henkilökohtaisilla ratkaisuillaan. Puolustuspäädyssä Suomella oli kuitenkin avoimet ovet.

– Emme löytäneet yhtenäistä puolustuskonseptia. Kun tämän lisäksi Englannilla oli selkeästi normaalia parempi heittopäivä, me emme pystyneet vastaamaan tuleen lainkaan.

Kahden jatkosarjatappion myötä Suomen kohtaloksi jää taistella kahdessa jäljellä olevassa kisaottelussa turnaussijoituksesta 13.-16. Torstaina Suomi saa vastaansa suurella todennäköisyydellä Itävallan. Ottelun voittaja etenee päätöspeliin, jossa ratkeaa sijojen 13. ja 14. kohtalo.

– Levyreissä ja puolustuksessa täytyy tapahtua paljon kehitystä huomiseen mennessä. Toivottavasti Suomen naisten voitokas EM-karsinta-avaus motivoi meitäkin parempiin suorituksiin, toivoo Rantanen.

Englanti – Suomi 84-70 (37-30), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alempaa jatkosarjaa, Skopje (Makedonia) 13.8.2008

Meriem Eerikinharju 20/1, Kia Ignatius 16/2/9 syöttöä, Titta Lepistö 14/8, Julia Salmio 5/4, Johanna Lemmetty 5/1, Essi Punkkinen 5/0, Moona Owusu 4/2, Saara Väre 1/1, Suvi Hakkarainen 0/1, Tiia Havio 0/0, Mirka Kilpijärvi 0/0.