– Mulla ei ole tapana jäädä ihan hirveästi jäädä pyörimään menneeseen, mutta onhan sitä tullut fiilisteltyä. Saavutettiin isoja asioita jätkien kanssa ja päästiin tosi lähelle mitalia, Lauri Markkanen hymyilee kysyttäessä muistoja kesän 2025 EM-kisoista.
Tampereen hurmoksellisen EM-alkulohkon jälkeen Susijengi taivutti Riiassa pelatuissa neljännesvälierissä Nikola Jokicin johtaman olympiapronssimitalisti Serbian 29 pistettä takoneen Markkasen johtaessa show’ta.
Puolivälierässä Susijengi teki selvää jälkeä Georgiasta ja varmisti samalla Suomen miesten EM-koripallohistorian ensimmäisen mitalipelipaikan. Sittemmin Euroopan mestaruuden voittanut Saksa oli EM-semifinaalissa odotetun kova, ja pronssiottelussa Giannis Antetokounmpon Kreikka johti kolme minuuttia ennen loppua ratkaisevan tuntuisesti 85–67.
Miesten koripallon historian ensimmäinen mitali jäi lopulta kynnenmitan päähän. Susijengi vei kahden ja puolen minuutin jakson nimiinsä 22-5 Markkasen kahdeksan pisteen johtamana ja sai niin potentiaalisen tasoitus- kuin voittoheitonkin ilmaan, mutta Kreikka piti pintansa ja katkaisi kuudentoista vuoden mitalittoman kuivan kautensa.
– Taisiko olla Olli (Nkamhoua), joka sanoi heti matsin ratkettua kaikille, että hei, me oltiin yhden heiton päässä mitalista, päät pystyyn. Se kertoo, kuinka kauas ja pitkä matka ollaan tultu, että voidaan pelata mitaleista tällä tasolla, Markkanen sanoo.
Vain kymmeniä sekunteja EM-pronssiottelun päättymisen jälkeen kaksinkertainen NBA:n arvokkain pelaaja ja vuoden 2021 NBA:n mestari Antetokounmpo käveli Markkasen luokse. Kaksikko suoritti NBA-kentiltä viime vuosina tutuksi tulleen seremoniallisen pelipaidanvaihdon.
– Giannis sanoi vaan, että hyvän pelin pelasitte, me ollaan metsästetty tätä kauan ja teidän aikanne tulee, koska olette vielä nuoria, jatkaa Markkanen.
– Kyllähän sen matsin jälkeen näki kaikesta, miten korkealle Giannis arvosti mitalinsa. Kaveri on voittanut NBA:n MVP-palkinnon ja mestaruuden ja sanoi, että tämä pronssi on tärkeintä, mitä hän on urallaan saavuttanut, koska hän voitti sen kotimaalleen. Ihan samoilla fiiliksillä sitä aina itsekin lähtee maajoukkuekentille.

”Seuraava steppi on vakiinnuttaa asema mitalipelijoukkueena”
Markkanen haki ensituntumaa Susijengistä 18-vuotiaana nuorukaisena kesällä 2015 ja löi itsensä koko suomalaisen urheilukansan tietoisuuteen vuoden 2017 EM-kotikisoissa Helsingissä.
Chicago Bullsissa vietetyn erinomaisen tulokaskauden jälkeen Markkanen nähtiin Susijengin paidassa vielä keskikesän 2018 EM-karsintaikkunassa, jonka jälkeen kansainvälisen kilpailukalenterin ja pandemian myötä hänen seuraavia maajoukkuepelejään saatiinkin odottaa neljä vuotta.
Pitkä tauko on nyt kaukaista menneisyyttä ja viimeksi kuluneesta viidestä kesästä Markkanen on omistanut neljä Susijengille. Noiden vuosien aikana Susijengi on ottanut evoluutioloikan sinnikkäästä haastajajoukkueesta lähelle Euroopan kärkeä.
– Edelleen muistaa, miten iso juttu oli neljä vuotta sitten päästä viimeinkin EM-neljännesvälieristä eteenpäin, kun voitettiin Kroatia Berliinissä. Espanjan kaataminen puolivälierässäkin oli sen verran lähellä, että jäi mietityttämään, etenkin kun Espanja voitti Euroopan mestaruuden, Markkanen kertailee.
– Kotikisojen alkulohkon viimeiset pari peliä eivät menneet ihan niin oltaisiin tahdottu, mutta näytettiin Serbiaa ja Georgiaa vastaan, että meillä on tarpeeksi taitoa ja kokemusta kääntää kurssi. Seuraava steppi on vakiinnuttaa asema mitalipelijoukkueena.
Tänä kesänä Susijengillä on panoksena Qatarin syyskesän 2027 MM-kisakentät. Edellisen kerran Susijengi nähtiin MM-parketeilla kolme vuotta sitten Okinawalla, jonne joukkue ylsi voittamalla ensimmäisestä kahdeksasta karsintaottelustaan seitsemän.
Aivan kuten aikanaan Okinawalle karsittaessa, Susijengi hävisi ensimmäisen karsintapelinsä, mutta käänsi sen jälkeen kurssinsa ja lähtee keskikesän MM-karsintaikkunaan kolmen voiton putkessa. Susijengin Qatarin-matkan kannalta lupaavinta on tietoa siitä, että seuraavassa neljässä karsintaottelussa Markkanen on joukkueen riveissä.
– Iso kiitos kuuluu jätkille, jotka pystyi vaikean ensimmäisen ottelun jälkeen keräämään rivit ja voittamaan kolme seuraavaa matsia. Paljon helpompi lähteä tämän kesän peleihin kun tietää, ettei tarvitse pelata selkä seinää vasten, Markkanen hymyilee.
– Kai sekin kertoo meistä jotain, että tässä pelataan jo toisia perättäisiä MM-karsintoja lohkovoitosta ja paikasta MM-kisoihin. Jos edelliset kahdet EM-kisat on jättänyt nälkää, ihan samalla tavalla me halutaan takaisin MM-kisoihin ja ottaa siellä taas askel pidemmälle.
Vuoden 2023 MM-kisoissa Susijengi voitti pelaamastaan viidestä ottelusta kaksi ja päätyi 21. sijalle.

”Me keskitytään yhteen peliin kerrallaan”
Keskikesän MM-karsintaikkunaan Susijengi saa matkaan teräkuntoisen Markkasen.
Kaikkiaan yhdeksännellä ja neljännellä Utah Jazzin paidassa viettämällään kaudella Jyväskylän lahja Suomi-korikselle urakoi tilastoihin uransa parhaat lukemat, 26,7 pistettä, 6,9 levypalloa ja 2,1 syöttöä ottelua kohden. Lisänälkää alkavaan karsintaikkunaan tuo se, että Markkanen pelasi edellisen virallisen ottelunsa niinkin kauan sitten kuin 23. helmikuuta, jolloin Jazz kohtasi vierasottelusta Houston Rocketsin.
– Motivaatiota ei tosiaan tarvitse erikseen hakea. Edellisistä matseista on kulunut taas hetki ja mulla on ollut mahdollisuus treenata ja palautua ihan rauhassa. Suomi-paidassa pelaaminen tuo aina lisäbuustin ja nyt meillä on taas mahdollisuus tehdä lisää historiaa.
Perjantaina Susijengiä vastaan asettuu loppuunmyydyllä Helsingin Veikkaus Areenalla Unkari, joka kylvetti suomalaisvieraitaan marraskuussa karsinta-avauksessa. Sunnuntaina Susijengi juoksee puolestaan Ranskan kotiareenalla Pau’ssa. Merkillepantavaa sekin, että viime joulukuussa Susijengi nousi takamatkalta voittoon nimenomaan Ranskasta täpötäydellä Espoo Metro Areenalla.
– Tällä tasolla joka ikinen peli on vaikea ja siksi me keskitytään yhteen peliin kerrallaan. Fokus on tällä hetkellä Unkarissa ja voittoputken jatkamisessa, vasta sen jälkeen aletaan miettiä Ranskaa. Nyt tärkeintä on, että kaikki on valmiina, kun pallo lentää ilmaan perjantai-iltana.
Lisävaloa Markkaselle Suomen jo valmiiksi häikäisevään keskikesän aurinkoon tuo tieto siitä, että pitkää uudelleenrakennusprojektia läpikäynyt Utah Jazz ilmoittautuu tulevana keväänä NBA:n pudotuspelijahtiin. Seurajohdon kärsivällinen kehitystyö yhdistettynä viime kevään Jaren Jackson Jr. -pelaajakauppaan ja NBA:n varaustilaisuudessa Salt Lake Cityyn hankittuun Darryn Petersoniin kielii, että Utah Jazzilla olisi mahdollisuudet palata pudotuspelikahinoihin ensi kertaa sitten kevään 2022, jolloin Donovan Mitchell ja Rudy Gobert vielä edustivat seuraa.
– Oon sanonut koko tämän neljän Utahissa viettämäni vuoden ajan, että luotan meidän seurajohdon näkemykseen. Nyt näyttää kieltämättä aika hyvältä ja sitä varten tässä tehdään duunia, että voitaisiin palauttaa joukkue sinne, minne se kuuluu. Tarkoituksena olisi, että useampi jengikaveri Utahista tulisi loppukesästä katselemaan Helsinkiä.
Susijengi ja Unkari kohtaavat Helsingin Veikkaus Areenalla perjantaina 3.7. klo 18.30 alkaen. Ottelu on loppuunmyyty. Susijengin MM-karsintaottelut televisioidaan Yle TV2:lla ja Ruutu+ -palvelussa.
