Liettuan loppuhetkien rutiini liikaa Suomen naisille

Pohjoismaiden mestaruuden viime viikonvaihteessa voittaneen naisten maajoukkueen harjoitusvastukset kovenevat. Perjantaina Suomi kohtasi Anyksciaissa pelattavan turnauksen avausottelussa Liettuan. Suomen painiessa virhevaikeuksien kanssa, Liettua rankaisi tarkalla heittopelillään ja voitti lukemin 81-66.

Ottelun loppuluvut eivät kuvaa kamppailun luonnetta kovinkaan hyvin. Vielä kaksi minuuttia ennen loppua Suomella oli mahdollisuus nousta kahden pisteen päähän, mutta Michaela Mouan molemmat vapaaheitot livahtivat ohi. Hetkeä aiemmin suomalaisista Auli Nyman ja Susanna Rinta olivat saaneet virhetilinsä täyteen. Liettua teki viimeisten minuuttien aikana tehokasta jälkeä. Se upotti huippupelaajiensa rutiinilla kolme peräkkäistä kolmosta ja pisti saamansa vapaaheitot varmasti pussiin. Liettua onnistui kolmosissaan huimalla 56 prosentin (9/16) tarkkuudella ja vieraili vapaaheittoviivalla 14 kertaa enemmän kuin Suomi.

Ongelmia Liettua sai Suomelle aikaiseksi kolmannella jaksolla myös paikkapuolustuksellaan. Liettua vei muutaman minuutin jakson 10-0. Suomi löysi kuitenkin pian lääkkeet paikan murtoon ja jakso kirjattiin joukkueiden välillä tasan 19-19. Suomi pystyikin pitämään liettualaiset kurissa pitkään pituusalivoimastaan huolimatta. Suomi mm. voitti ottelun levypallotilaston 40-31.

Irtopallokahinoiden ykkönen oli 189-senttinen Taru Tuukkanen, joka haki 12 levyriä ja pussitti ohessa 16 pistettä. Myös Rinta (10/8) ja Nyman (7/9) pystyivät vastamaan Liettuan kovuuteen. Erityisesti 34-vuotiaan Auli Nyman tärkeys alkaa näkyä mitä pidemmälle Suomen harjoitusottelut etenevät. Nyman malttaa rauhallisesti tehdä kentällä joukkuetovereistaan parempia ja oli Liettuakin vastaan tärkeä lenkki. Espanjaan ensi kaudeksi siirtyvä Jenni Laaksonen pelasi myös hyvän ottelun nostellen 11 pistettä.

Jobinpostia Suomi sai Tuukkasen loukkaantumisen myötä. Tuukkanen loukkasi olkapäätään, mutta selvisi suurella todennäköisyydellä rysäyksestä säikähdyksellä.

Anyksciain turnauksessa ovat Liettuan ja Suomen lisäksi mukana Latvia sekä Ukraina. Suomi kohtaa lauantaina Latvian (paikallista aikaa klo 15) ja sunnuntaina Ukrainan (klo 11).

Liettuan turnee on Suomelle valmistautumista EM-karsintoihin, joissa Suomella on vastassaan Bulgaria, Puola ja Serbia & Montenegro. Karsinnat käynnistyvät 8. syyskuuta vierasottelulla Bulgariaa vastaan. Kotikentällä Suomi nähdään EM-karsinnoissa ensi kertaa 11.9., jolloin Karhuvuoren Urheilutalossa, Kotkassa vastaan asettuu Serbia & Montenegro.

Liettua – Suomi 81 – 66 (37-30), naisten maaottelu, Anyksciai, Liettua 20.8.2004

Reetta Piipari 10/1
Elina Pasola 0/0
Kaisa Höök 0/0
Susanna Rinta 10/8
Mari Puustinen 0/0
Siiri Nuutinen 4/3
Jenni Laaksonen 11/4
Auli Nyman 7/9
Michaela Moua 8/2
Kaisa Tuure 0/1
Taru Tuukkanen 16/12

Suomen heittoprosentit: 1P 50,0 % (4/8), 2P 44,9 % (22/49), 3P 26,1 % (6/23).

Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/