Minna Sten Yhdysvalloista vahvistamaan Catzia

Viime kaudet Long Islandin yliopistossa koripalloillut ja opiskellut Minna Sten, 20, on solminut naisten SM-hopeajoukkue Catz Lappeenrannan kanssa sopimuksen. Tuore sopimus kattaa kaksi seuraavaa pelikautta.

187-senttinen Minna Sten siirtyi Long Islandiin vuonna 2006 pelattuaan kolme edelliskautta naisten SM-sarjaa Forssan Alussa ja kasvattajaseurassaan Turun Riennossa.

Päättyneellä yliopistokaudella Sten kirjautti 24 ottelussa keskiarvoikseen 2,5 pistettä ja 1,6 levypalloa pelattuaan keskimäärin 9,3 minuuttia. Long Island pelasi kauden voittosuhteella 24-8 selviytyen North East –konferenssin mestaruusturnauksessa finaaliin saakka.

Minna Sten on pelannut urallaan 42 nuorten maaottelua.

Lappeenrannassa Minna Sten vahvistaa Catzin ennestään vahvaa korinaluskalustoa. Catzilla on pelaajasopimukset ensi kaudesta Piia Harkon, Vilma Kesäsen, Anna Kuokkasen, Elena Reshetkon sekä sentteriosastoon kuuluvien Yelena Solovyevan ja Kaisa Tuuren kanssa.

Catzin valmentajana jatkaa Tommi Koskinen, joka johdatti kuluneella kaudella ryhmänsä SM-sarjan kakkostilan ohella Suomen cupin voittoon.

St. John’sin yliopistosta valmistuva Tiina Sten, Minnan isosisko, sai aiemmin tänä keväänä kutsun WNBA-joukkue Los Angeles Sparksin leirille. Tiina Sten puursi leirillä täydet kaksi viikkoa, mutta jäi vaille WNBA-sopimusta ja tähtää nyt Euroopan ammattilaiskentille.

Minna ja Tiina Stenin isä on pääsarja- ja maajoukkuesuuruuksiin kuuluva Tapio Sten, joka on edelleen koripallon pääsarjan viimeinen suomalaissyntyinen korikuningas. Hän voitti pistepörssin kaudella 1979-80 tehtailemalla huimat 34,9 pistettä ottelua kohden Turun NMKY:n paidassa. Niin ikään aikuisten pääsarjatasolla pelanneen Leena Stenin (os. Ritalahti) ja Tapio Stenin jälkikasvuun kuuluu myös Juha Sten, miesten maajoukkuetakamies, joka oli kuluneella kaudella voittamassa Lappeenrannan NMKY:lle Suomen cupia ja SM-pronssia.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/