Bosnia-Herzegovinan ja Portugalin edellisissä otteluissa peitonnut Suomi joutui alussa ongelmiin, kun Kroatia yllätti katukorispuolustuksellaan. Viiden minuutin pelin jälkeen Kroatia johti numeroissa 12-3.
– Kroatia pelasi melko rumaa peliä. Me ei alussa pystytty vastaamaan niiden kovuuteen, vaan oltiin aika pehmeitä ja menetettiin palloa paljon, kertasi joukkueen apuvalmentaja Pasi Salervo.
Kroatian ilonaiheet jäivät kuitenkin ottelun alkuminuutteihin. Suomi alkoi kiinnittää erityishuomiota pallonkäsittelyyn, jonka myötä myös tuomarit havaitsivat kroatialaisten kovat puolustusotteet. Toisessa kenttäpäädyssä Lotta Richter (31/4/3 riistoa) venyi tyypilliseen tapaansa hurjaan korintekotahtiin ja Laura Saarinen (10/10) masensi kroatialaisten pitkiä pelaajia punnerrellen koreja tasatahtia. Talkoisiin osallistui myös joukkueen kolmas avainpelaaja, Vilja Kesänen (22/0/4 riistoa).
– Heti kun oltiin saatu taululle eroa, alkoi molemmilta joukkueilta väsytystaistelu. Meno näytti samalta kuin Mika Myllylä tarpomassa suolla. Ei suksi oikein luistanut, Salervo muikisteli.
Kroatia ei saanut ottelussa enää kunnollista lopputaistelua aikaiseksi. Suomi piti hankkimansa 12 pisteen johdon ottelun loppuun asti ja saa lähteä viettämään välipäivää voitettuaan kolme ottelua kolmena perättäisenä päivänä.
– Tauko tulee kieltämättä tarpeeseen. Sieltä pitäisi löytää tarvittava puristus viimeiseen kahteen peliin, huokaisi Salervo.
Vaihtopenkiltä löytyi levyrivoimaa
Lotta Richter, Vilja Kesänen ja Laura Saarinen hoitivat totuttuun tapaan pääosan Suomen korintekotyöskentelystä. Salervo löysi kolmikon lisäksi sankareita myös vaihtopenkiltä.
Kolmessa edellisessä ottelussa levypallot komein luvuin nimiinsä vienyt Suomi hävisi tänään levypallot Kroatialle kahdella. Salervo kiittelikin vaihtopelaajien asennetta korinalustyöskentelyssä.
– Aloituksen pitkät pelaajamme jäivät tänään keskiarvoistaan, mutta Anni Mäkitalo (4/8), Janniina Koivunen (2/6) ja Linni Heino (5/4) tulivat penkiltä levypalloihin kovalla asenteella. Etenkin Linni onnistui tänään kympin arvoisesti.
Välipäivän jälkeen Suomi jatkaa EM-kisataisteluaan sijoituksesta 5.-8. Näillä näkymin Suomen seuraava vastustaja on Englanti. Ottelun voittaja etenee sijoitusotteluun 5.-6. sijasta.
– Tätä ennen Suomella on 16-vuotiaiden tyttöjen kisoissa ennätyksenä kahdeksas sija ja niissä kisoissa oli yhdeksän osanottajaa. Jos saamme edes yhden voiton kahdesta ottelusta, teemme tässä ikäluokassa suomalaishistoriaa, ylpeä Salervo korosti.
Ottelusta Englantia vastaan on tulossa Salervon mukaan raivokas taistelu.
– Englanti ei ole kovin taitava ja taktinen joukkue, mutta ne vetävät ottelun alusta loppuun kieli vyön alla äärettömällä tsempillä.
Kroatia (16-vuotiaat) – Suomi (16-vuotiaat) 67-79 (25-37), tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen ylempi jatkosarja, Chieti (ITA) 2.8.2007
| Jenny Lausti | 0/1 |
| Mirka Kilpijärvi | 2/0 |
| Lotta Richter | 31/4/3 riistoa |
| Anni Mäkitalo | 4/8 |
| Saara Väre | 3/1 |
| Evita Iiskola | 0/1 |
| Linni Heino | 5/4 |
| Vilja Kesänen | 22/0/4 riistoa |
| Julia Salmio | 0/1 |
| Laura Saarinen | 10/10 |
| Janniina Koivunen | 2/6 |
| Lotta Mitikka | 0/1 |