Suomen naiset altavastaajina Unkarissa

Suomen naisten koripallomaajoukkueen hyvä alku ei pitkälle riittänyt Unkarissa. Kotijoukkue löysi viiden minuutin hapuilun jälkeen uuden vaihteen ja vyörytti vastustamattomasti tulostaululle voittopisteet 85-56. Unkari pelasi Suomea vastaan veitsi kurkulla ja se näkyi joukkueen otteissa.

– Unkari hävisi keskiviikkona Italialle ja sen oli pakko voittaa (Suomi), jotta heidän mahdollisuutensa EM-kisoihin säilyivät, kertoi Koripalloliiton Elina Piispanen Unkarin hämärtyvässä illassa.

Ottelun alkuun Suomi otti hieman yllättäen 12-10-johdon. Unkarin Euroliiga-pelaajat kuitenkin heräsivät nopeasti mukaan taistoon ja veivät viidessä minuutissa kotijoukkueen 27-18-karkumatkalle. Kerran johtoon päästyään unkarilaiset kasvattivat eroa tasaisesti päätössummeriin saakka.

Suomen pienempi kalusto pysyi Panttereiden Susanna Rinnan johdolla hyvin Unkarin kovassa tempopelissä, mutta korinaluspelaajat jäivät unkarilaisten kilpasiskojen jalkoihin. EM-karsinnassa Suomen ehdottomana tehopelaajana esiintynyt Heli Roukanoja jäi mm. unkarilaispuristuksessa kuuteen pisteeseen ja neljään levypalloon, joka on lähes kymmenen alle hänen keskiarvonsa. Rinta oli lopulta Unkarissa Suomen ykkönen 13 pisteellään. Auli Nyman ja Anja Hellman heittivät kymmenen pistettä naiseen.

Uskoa tulevaisuuteen luo se, että Suomen peli toimi parhaiten, kun kentällä olivat Nymanin ja Rinnan lisäksi Jenni Laaksonen (6/1), Anu Mahlamäki (5/3) ja Sanna Puskala (4/1), joilla kaikilla on varmasti vielä urillaan paljon maaotteluita pelattavanaan.

– Laaksosen Jenni oli varsinkin pirteä. Hän nautti silmin nähden kovasta pelistä, Piispanen kehui vasta 19-vuotiasta helsinkiläisnuorukaista.

Unkarin väkivahvan sikermän vahvimmat olivat Suomea vastaan Andrea Károlyi 25 ja 192-senttinen Timea Bérec 21 pisteellään.

Tappio Unkarille päätti viimeisetkin spekulaatiot Suomen mahdollisuuksista selviytyä vuoden 2001 EM-lopputurnaukseen. Suomi jää karsintalohkossaan neljänneksi eli viimeiseksi. Joukkue päättää EM-karsintaurakkansa ensi keskiviikkona LänsiAuto Areenalla Italiaa vastaan. Varmaa on, että kentällä tullaan kaikesta huolimatta näkemään taisteleva suomalaisjoukkue, joka halajaa tililleen edes yhden voiton kivikovassa karsintalohkossaan, jossa vastustajat ovat kaikki (Italia, Venäjä, Unkari) arvokisamitalisteja 1990-luvulta.