Suomi ja Bulgaria olivat kohdanneet vuosien saatossa ennen lauantaita kahdeksan kertaa. Jokaisella kerralla bulgaarit olivat olleet vahvempia. EM-karsintojen ensimmäisessä kohtaamisessa Suomi johti Bulariassa parhaimmillaan 15 pisteellä, kunnes kotijoukkue vääntäytyi ohi toisella puoliajalla. Suomi hävisi tuolloin niukasti kolmella pisteellä kuten hävisi myös vieraspelinsä Puolassa. Syystäkin oltiin suomalaisleirissä tyytyväisiä, kun voitto lauantaina heltisi.
– Tuntuu erittäin hyvältä saada voitto tilille niukkojen tappioiden ja omiin virheisiin kaatuneiden pelien jälkeen. Tästä on erittäin hyvä jatkaa, kertoi iloinen Reetta Piipari, joka kruunasi Suomen voiton upottamalla ottelun viimeisellä sekunnilla uskomattoman kolmosen, joka lähti omalta vapaaheittoviivalta.
– Vapaat paikat pitää käyttää hyväksi, Piipari naureskeli.
Suomi johti kamppailua alusta lähtien. Kotijoukkueen puhdetta helpotti Bulgarian aloittavan pelintekijän Albena Bachkovan nopeat virheet. Bachkova sai neljännen virheensä jo viiden minuutin kohdalla, eikä Bulgarian riveistä löytynyt saman tasoista korvaajaa hänen jouduttua pitkäksi toviksi vaihtopenkille.
Ongelmallisin kohta ottelussa oli Suomelle toinen jakso, jolloin Bulgaria siirtyi paikkavartiointiin. Suomi oli hetkeä aiemmin karannut Piiparin kolmosen, Sanna Puskalan vapaaheittojen ja Taru Tuukkasen korinalusnoston turvin 35-23-johtoon. Bulgarian paikkaa vastaan Suomi ajautui pyörittelemään palloa kaukana korista ja joukkueelle tuli tukku harhasyöttöjä. Bulgaria vei reilun neljän minuutin jakson 15-4 ja nousi pisteen päähän (39-38).
”Pakka pysyi koossa”
Toiselle puoliajalle peli muuttui fyysisemmäksi, mutta se ei Suomelle ollut ongelma. Suomikaan ei koreilla juhlinut, mutta Bulgaria oli joukkue vaikeuksissa. Se onnistui Suomen tiiviin puolustuksen pihdeissä tekemään ensimmäisen pelitilannekorinsa vasta vajaan kahdeksan minuutin jälkeen. Suomi vei niukkakorisen kymmenminuuttisen 13-8. Jakson ja kenties koko ottelun tärkein kori tuli 40 sekuntia ennen neljänneksen loppua, kun Mari Puustinen pisti kolmosen sisään ja nosti Suomen 59-46-johtoon. Aiemmissa EM-karsintaotteluissa vähän peliaikaa saanut Puustinen kiitti saamastaan mahdollisuudesta ja oli yksi Suomen sankareista. Kolmosensa lisäksi Puustinen ajoi kaksi kertaa Bulgaria-puolustuksen läpi viimeistellen kaksi komeaa koria.
Ottelun viimeiset niitit pääsi tuikkamaan konkari Auli Nyman. Bulgaria pääsi päätösjaksolla parhaimmillaan kuuden pisteen päähän (65-59), kun Suomi pelasi viisi minuuttia pelitilannekoreitta. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Nyman naulasi kolmosen pohjaan, jota seurasi hänen ja Michaela Mouan voittokorit. Bulgaria oli tuolloin käyttänyt jo kaikki aikalisänsä ja päävalmentaja Georgi Boshkov pystyi vain seuraamaan kentän laidalta, kun Suomi siirtyi kyseisillä koreilla tavoittamattomaan 76-61-johtoon.
– Suomi voitti suurella sydämellä ja hyvällä puolustuspelillä. Suomi on hyvä joukkue ja osasimme odottaa, että se pelaa paineettomasti. Tappio tiesi meille sitä, että nyt meidän on voitettava kaksi jäljellä olevaa otteluamme, mietiskeli Boshkov.
– Aiemmissa otteluissa kolmas jakso on ollut meille ongelma. Nyt pysyi pakka koossa, iloitsi Suomen Sanna Puskala.
Suomalaispelaajista Taru Tuukkanen teki eleettömästi 21 pistettä. Hänen taustatukenaan olivat jo totuttuun tapaan Piipari (15/3) sekä upean puolustus- ja levypallopelin ratkaisukoriensa ohella pelannut Nyman (14/11). Suomen viimeistely hyökkäyspäässä oli kaiken kaikkiaan mainiota. Joukkue upotti 57,1 prosenttia pelitilanneheitoistaan (28/49).
Bulgaria-voiton myötä Suomi on edelleen mukana taistelussa lohkon kakkossijasta. Suomella on jäljellä vierasottelu Serbia & Montenegroa vastaan 21.9. sekä kotipeli, johon saapuu 25.9. Lappeenrannan Urheilutalolle Puola.
– Yksi päivä nautitaan tästä voitosta. Tiistaina otetaan suuntaa kohti Serbia & Montenegroa, kertoi tyytyväisen oloinen päävalmentaja Risto Piipari.
Suomi – Bulgaria 81 – 67 (46-40), naisten EM-karsintojen A-divisioonaa, Espoo 18.9.2004
| Suomi: | |||
| Reetta Piipari | 15/3 | ||
| Taru Tuukkanen | 21/7 | ||
| Kaisa Höök | 0/0 | ||
| Susanna Rinta | 10/1 | ||
| Mari Puustinen | 7/0 | ||
| Sanna Puskala | 7/1 | ||
| Siiri Nuutinen | 0/0 | ||
| Elina Pasola | 0/0 | ||
| Auli Nyman | 14/11 | /4 syöttöä | |
| Jenni Laaksonen | 0/1 | ||
| Riikka Terävä | 0/0 | ||
| Michaela Moua | 7/3 | ||
| Bulgaria: | |||
| Mariana Borukova | 7/4 | /4 riistoa | |
| Teodora Petrova | 10/1 | ||
| Diana Naydenova | 11/1 | ||
| Nataliya Topalova-Shopova | 0/0 | ||
| Ekaterina Dimitrova | 0/0 | ||
| Albena Branzova | 9/3 | ||
| Elena Yolovska | 10/6 | ||
| Albena Bachkova | 6/0 | ||
| Svetlana Asenova-Lozanova | 2/2 | ||
| Silviya Bayreva | 0/0 | ||
| Gergana Slavcheva | 9/2 | ||
| Evelina Guneva | 3/2 |
Suomen heittoprosentit: 1P 76,2 % (16/21), 2P 65,5 % (19/29), 3P 45,0 % (9/20).
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/